Eilen oli 8km viidakkovaellus, joka taisi kestää jotain 3 tuntia. Me olimma vielä "haastavan tason ryhmässä", jossa edettiin nopeasti ja mentiin hankalassa maastossa. Se oli ehkä elämäni tähän asti vaikein kävellen kuljettu reitti. Olen toki kulkenut tunturissa Suomessa ja onhan se aika mäkistä Lapissakin. Mutta näihin reitteihin verrattuna Lappikin tuntuu melko tasaiselta. Jotain kertoo ehkä sekin että GPS:n Sport Trackerillä nauhoitettu reitti kertoo kalorikulutukseksi 1300kcl. Hikoilin koko sen kolmen tunnin ajan enemmän kuin Suomessa saunassa istuessa.
Yli puolet matkasta kuljimme äkkijyrkkää alamäkeä välissä melkein pystysuoraa rinnettä. Jo ensimmäisen puolentunnin jälkeen jalat tärisi jo ihan pelkästään sen takia, että joutui roikkumaan puunjuurissa ja etsimään sopivaa kohtaa, johon saa kengän pysymään niin ettei lähde ihan holtittomasti luisumaan alaspäin. Mie en tykkää korkeista paikoista ja jyrkän kuilun yli kulkeminen haperoa puunrunkoa pitkin, on aika epämiellyttävää.
Noin puolessa välissä matkaa kävelin kai jonkin oksan kohdalta, josta sain kymmenkunta vihaista muurhaista niskaani. Tietysti ne juoksivat suoraan paidan kauluksesta ja hihoista vaatteiden sisälle. Muurahaisten agressiivisuus oli helppo huomata. Ne nimittäin purivat melko kipeästi. Jonkin matkaa pystyin vielä kävelemään, vaikka muurahaiset purivat pienen sähköiskun tavoin. Lopulta oli kuitenkin pakko antaa periksi ja pyytää muita kävelemään jonkin matkan päähän, jotta voin riisua päälimmäiset vaatteet ja päästä eroon muurahaisista.
Kuljimme jonkin matkaa matalaa joenuomaa, jossa vesi pulppusi sisään kenkään. Loppumatkasta märät villasukat hiersivät rakot molempiin kantapäihin. Tänään ei ole kestänyt kenkiä laittaa jalkaan. Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta se oli hyvä reissu. Ensi viikon maanantaina on kuulemma hiukan haastavampi vaellus :D Joten sitä odotellessa..
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.. Maria oli väsynyt vaikka ollaan vasta matkan alussa
vettäkengässä.. ja tunnin kuluttua rakko kantapäässä..
Ensi viikolla pitäisi aloittaa ruoan laittaminen ulkona nuotiolla. Ensin täytyy kuitenkin rakentaa keittiö eli tok pisinin kielellä "haus kuk". Keittiö koostuu bamburungosta, jonka päälle levitetään pressu katoksi. Katoksen alle rakennetaan pieni pöytä sekä penkki viritelmä ja katoksen ulkopuolelle tulee varsinainen nuotio. Rakennusvälineinä oli eri mittaisia bambuja, muovipressu, viidakkoveitsi, kirves ja narua.
Mikko rakensi keittiön 95 prosenttisesti. Mie lähinnä seurasin vierestä ja solmin joitain bambun pätkiä yhteen. Solmuista kyllä näkee heti, että tämä tyttö ei ole paljon partiota käynyt. Siitä huolimatta, että tein kamalia solmuja niin täytyy myöntää, että meidän keittiöstä tuli oikein komea. Huomenna pitää vielä hiukan viimeistellä, mutta perusrakenteet on aika tukevasti maassa.
Jos joku ihmettelee valokuvissa minun oikein upeaa "muumimammamekkoa" niin se on paikallisten papualaisten naisten tyyli pukeutua. Vaatteen ehdottomasti paras puoli on, että se on todella mallia "teltta" ja sen vuoksi mukavan viileä erityisesti silloin, kun pitää olla ulkona auringon paahteessa. Toisekseen puuvilla on mukavan tuntuinen iholla silloinkin, kun hiki valuu virtana :) Aika kaukana Milanon muotiviikoista, mutta näissä olosuhteissa taitaa olla parempi vaihtoehto pukeutua käytännöllisesti.
Täällä naisten vaatetuksen tärkein elementti on, että reidet eivät saa näkyä. Ei edes kuultaa kankaan läpi valoa vasten. Se aiheuttaa melkoisen haasteen sen suhteen minkälaista kangasta hame on, että olisi tarpeeksi korrektisti pukeutunut. Yläosan suhteet säännöt eivät ole ollenkaan yhtä tarkat, vaan varsinkin kauempana kylissä ei ole ollenkaan outoa jos nainen kulkee kokonaan yläosattomassa. Tärkeintähän on, ettei reidet näy :) Välissä tuntuu vaikealta, kun pitää sopeutua sekä paikalliseen kulttuuriin, mutta samalla täytyy pitää myös ne länsimaiset säännöt.
Eilen oli jännittävä päivä. Meidän "was famili" eli nobnob "perhe" tuli ensimmäistä kertaa vierailulle. Jokaiselle meidän kurssin pariskunnalle on annettu oma perhe paikallisesta yhteisöstä. Perheen tarkoituksena on saada meidät puhumaan tok pisiniä sekä ymmärtämään paremmin papualaisten arkea.
Meidän tok pisinin taito on edelleen hyvin rajallinen. Ensimäinen tunti parin tunnin kestoisesta was familin vierailusta meni vielä ihan hyvin mutta sen jälkeen alkoi jo tuntua ettei enää jaksa edes yrittää ymmärtää vierasta kiletä. Aivot käy ylikierroksilla, kun koko päivän puhuu englantia ja sitten vielä yrittää jotenkin sopertaa tok pisiniä.
Meidän Nobnob "was famili"
Meidän kurssin naisväki pukeutuneena paikallisen tyylin mukaisesti
Ensin meille näytetiin malliesitys keittiönrakennustekniikasta
En ole moneen päivään jaksanut edes laittaa nettiä päälle. Koko päivä on niin täynnä kaikkea ohjelmaa, että nukahdan jo ennen klo kahdeksaa illalla ja aamulla herätys on kuuden aikaan. Lisäksi nukun keskipäivän aikaan joka päivä vähintään yhdet päiväunet. Suomessa kärsin aika helposti unettomuudesta varsinkin vieraassa paikassa. Kai täällä vaikuttaa kuumuus ja lisäksi se, että on ohjelmaa koko päiväksi. Illalla ei tarvi nukkumattia houkutella.
Yllättävän hyvin olen saanut nukuttua, vaikka yöllä ei ole hiljaista juuri koskaan. On tietysti kaikki ne normaalit äänet kuten heinäsirkkojen siritys ja sammakoiden kurnutus. Olisi kiva tietää montakohan desibeliä niiden ääni on? Lisäksi paperinohuen seinän läpi kuuluu naapurihuoneen asukin kuorsaus. Kaikkein eniten häiritsee kuitenkin pienet linnut, jotka kokoontuvat pihan isoon puuhun pitämään koko yön kestävää konserttia. Laulavat korkealta ja kovaa. Kaikesta metelistä huolimatta nukun oikein hyvin, jopa ilman korvatulppia. Kuulin, että täällä saa helposti korvan sisään jonkin taudin, jos pitää liikaa korvatulppia. Varmuuden vuoksi en sitten ole laittanut korvatulppia ollenkaan :)
Meillä on ollut nyt useampi viidakkovaellus. Onneksi on ollut kuivaa, joten polut ovat olleet aika hyvässä kunnossa. Sateen jälkeen mutaiset polut ovat todella inhottavia kulkea. Tässä vaiheessa kävelemme noin 4-5km matkoja. Onneksi aloitin harjoittelun jo Ukarumpassa. Vaellukset eivät ole olleet ollenkaan niin vaikeita, kuin mitä luulin. Tosin odotettavissa on haastavampiakin reittejä. Ryhmässä on useampia opiskelijoita, joille nykyisetkin reitit ovat todella vaikeita jalkavamman tai muun hankaluuden vuoksi.
Tänään on taas uimareissu meren rantaan. Yyh, inhottaa ajatuskin siitä suolavedestä. Täytyy varmaan leikata joku t-paita sopivaksi, niin että sen voi pukea uima-asun päälle. Viimeksi laitoin uimakamppeiden päälle mekon ja se ei todellakaan ollut hyvä idea. Hiersi kainalot tosi ikävästi.
Olemme olleet terveenä ja leiri etenee kaikin puolin mukavasti. Olen kiitollinen kaikista teistä, jotka muistavat meitä rukouksin :)
Kävimme ensimmäistä kertää uimassa meressä. Vesi oli todella suolaista ja se maistuu pahalle, jos yhtään vettä menee suuhun ja siksi uiminen oli hiukan inhottavaa. Pienehkö ongelma oli myös, että täällä uimiseen liittyvien vaatteiden säännöt ovat tarkat. Käytännössä se tarkoittaa, että uima-asun päälle pitää pukea hame tai jotain muuta vaatetta. Vaatteet päällä uiminen ei ole kivaa. Pitää miettiä, jos löydän vaikka kirpparilta sopivaa vaatetta, jonka voisi leikata niin että se olisi hiukan mukavampi uidessa.
Perjantai 16.8
Ensimmäinen viidakko"vaellus" oli tänään. Matka oli aika lyhyt vain 2km, mutta maasto oli vaikeakulkuista. Aikaisemmin en ollut kovin huolissani viidakkovaelluksista, mutta tämän päiväisen kokemuksen jälkeen tiedän että loukkaantumisen riski on paljon suurempi kuin Suomessa metsässä kulkiessa. Savinen maa on todella liukas ja alamäkeen kulkiessa jalat meinaa vähän väliä lähteä alta.
Ylämäet ja alamäet ovat täällä paljon jyrkempiä kuin edes Suomessa tunturireitit. Kävellessä täytyy olla vaan hurjan varovainen, ettei kaadu.
Syyslehti.. ei kun ötökkä
Heinäsirkat on isoja ja kovaäänisiä
Tämä sammakkolaji on käsittääkseni lievästi myrkyllinen
Mikko näki illalla suihkuun mennessä aika mielenkiintoisen ötökän :) Se on lehti.. jolla on jalat :D
Ensimmäinen viidakkovaellus
Meidän huone
erämökkitunnelmaa
Moskiittoverkon alla
Yhden ulkomaalaisen perheen lapsi päiväunilla bilum-laukussa. Perinteinen papualainen tyyli nukuttaa lapsi.
Viidakkoleiri alkaa! Heräsimme aamulla aikaisin viimeistelemään talon siivousta ja pakkaamista. Yöunet jäivät aika vähäiseksi, mutta se taitaa olla aika normaalia muuttohässäkässä. Naapurin Hilkka lainasi meille muutaman kaapin jonne varastoimme pari laatikollista tavaraa. Loput tavarat otimme mukaan.
Päätimme matkustaa Madangiin minibussilla. Helpompi vaihtoehto olisi ollut lentokone, mutta se on paljon kallimpaa ja toisekseen halusimme nähdä maisemia hiukan enemmän. Niimpä päätimme mennä autolla. Auton piti tulla hakemaan meitä ja neljän muun perheen matkatavaroita aamulla klo 6.30. Edellisenä päivä saimme viestin että haku onkin klo 7.30. aamulla 8.30 saimme puhelun että auto on tulossa, mutta kestää vielä jonkin aikaa.
Lopulta pääsimme matkaan klo 10. Auto oli _aivan_ täpötäynnä tavaraa! Matkustajien turvavyöt eivät toimineet ja se ei kyllä ainakaan lisää turvallisuuden tunnetta. Onneksi meillä oli hyvä kuski, joka ei tehnyt tyhmiä ohituksia, oli selvinpäin ja ajoi kaikin puolin fiksusti.
Matka kesti lähes 6 tuntia. Autossa oli kuuma ja tie oli pomppuinen, mutta maisemat olivat todella kauniit. Haasteena on juoda sopivasti vettä. Ei ole hyvä saada nestehukkaa, mutta toisaalta vessapaikkoja ei ole. Tai ainahan voi pysähtyä tien laitaan, mutta yksityisyyttä on turha toivoa.
Madangissa vaihdoimme autoa avolavaan. Sinne lastattiin kaikki matkatavarat ja sitten vain koitimme roikkua auton kyydissä ja samalla pitää kiinni matkatavaroista, jotka uhkaavasti liukuivat liian lähelle reunaa. Tästä matkasta on myös pieni video klippi. Kannattaa katsoa :)
Leiripaikkamme Nobnob on pienen vuoren rinteessä (300m meren pinnasta) ja maisemat merelle päin ovat henkeä salpaavan kauniita.
Ainakin toistaiseksi nettiyhteys on toiminut, joten yritämme päivittää blogia useamman kerran viikossa.
Tiistai 13.8
Tänään oli vielä ns."helppo" päivä. Varsinaista opetusta ei vielä ole, vaan tutustumme muihin opiskelijoihin ja yritämme totuttautua uuteen ympäristöön ja kuumaan ilmastoon. Aamulla klo 6 lähdimme aamukävelylle. Meillä on 2 kertaa päivässä kävelylenkki vuoren rinnettä ensin alas ja sitten ylös. Tavoitteena on saada peruskunto siihen pisteeseen, että selviydymme kunnialla kolmen vuorokauden vaelluksesta viidakossa.
Meidän huone on itseasiassa paljon kodikkaampi kuin mitä odotin. Betonilattia, violetiksi maalatut seinät, muistuttaa etäisesti aika paljon Lapissa käytettäviä "eräkämppiä". Kaikki perusjutut löytyy, joten mikäs tässä on asustellessa :) Ehkä yksi parhaista puolista on se että ei tarvitse vielä tässä vaiheessa laittaa ollenkaan ruokaa, vaan saamme kaikki ateriat valmiina ruokalasta. Se tuntuu tosi mukavalta.
Meitä on noin parikymmentä opiskelijaa kurssilla ja lisäksi jonkin verran lapsia. Me olemme ainoat suomalaiset. Ihan mukavalta porukalta meidän ryhmä vaikuttaa. Saimme kurssin lukujärjestykset ja aika tiukka aikataulu tulee olemaan. Jopa viikonloppuna on ihan tehokas ohjelma. Hyvillä mielin ja terveenä olemme ainakin vielä tällä hetkellä.
Keskiviikko 14.8
Tuttuun tapaan aamu lähti käyntiin aamukävelyllä Nobnobin rinteillä. Liikkeelle lähtiessä on vielä hämärää ja reipas kävely kohti auringonnousua häikäisevän kauniissa maisemassa tekee olon etuoikeutetuksi. Mikko jäisi mielellään ihailemaan auringonnousua pitemmäksikin aikaa, mutta aamupala odottaa.
Sitä ennen on aamusuihku hienolla ämpärisuihkulla. Ämpäriin kaadetaan vesi ja sitten ämpäri hilataan narulla ylös. Pohjassa on reikiä, joista vesi tulee suihkun tapaisesti alas. Toimii yllättävän hyvin. Suihku tulee tarpeeseen, kun pienestäkin liikkumisesta hiki virtaa. Onneksi meillä on tuuletin mukana. Päivän kuumimpana aikana se on todella tarpeellinen. Silloin ei jaksa oikein muuta kuin torkkua. Kuumuus tekee olon tosi väsyneeksi.
Tämän päivän luennot olivat aika hurjia. Käytiin läpi sairauksien hoitoa viidakko-olosuhteissa. Tai lähinnä mitä tulee tehdä jotta ei sairastuisi. Madot, virukset, ötökät, malaria, dengue. Lista on pitkä. Sen lisäksi kävimme läpi erilaisia vaarallisia/myrkyllisiä eläimiä. Luennon lopussa alkoi olla jo aika hervotonta kikatusta ympäri luokkaa. Vaikka aihe oli vakava, niin se jotenkin avaa mielikuvituksen aika hurjillekin vitseille. Kai se on jokin luonnollinen tapa käsitellä pelottaviakin asioita, kun se kääntyy huumoriksi.
ILtapäivällä kävimme ehkä hiukan liiankin kunnianhimoisen kävelylenkin. Matkaa taisi kertyä noin 4km. Alamäkeen matka meni reippaasti ja ympärillä kulki 10 lapsen lauma ihmettelemässä valkoihoisia kulkijoita. Ylämäkeen oli hurjan raskas kävellä. Yhteensä aikaa meni 90min ja hiki virtasi aivan koko ajan. Selvisimme koko matkan takaisin, mutta oli se kyllä aikamoinen voimien koetus. Oli helpotus kun vihdoin pääsimme takaisin leirialueelle.
Tiistai aamuna lähdin Pyykkösten mukana kohti Bulolon kaupunkia. Mikko jäi Ukarumpaan tunnollisesti tekemään työjuttuja. Ajomatka Buloloon ilman pysähdyksiä kesti 5 ja puoli tuntia. Viimeiset puolituntia matkasta oli melkosta pomppurataa. Tässä Bulolon reissu kuvina :)
Tiistai aamuna lähdimmematkustamaan kohti Buloloa
Välissä tie kulki niin korkealla vuoristossa, että pilvet estivät näkyvyyden
Kauniita maisemia ehti ihastella viiden tunnin ajomatkan aikana
Keskiviikko aamuna lähdimme tutustumaan pieneen kouluun Bulolossa
Ruokatunti. Ruokana on riisiä ja kumua eli vihreitä kasviksia
Välitunti
Maria apuopettajana
Pojat pelaa
Kun tehtävät on tehty, saa lukea kirjoja
sulonen kissanpentu :)
Tämä joki oli sen verran syvä, että emme päässeet autolla yli. Jouduimme valitsemaan toisen reitin maisema kierrokselle
