perjantai 15. helmikuuta 2013

Matkalaukkuelämää

matkalaukkuelämää jo 4 viikkoa takana :)
Edellisestä blogin päivityksestä on kulunut melkein kuukausi! Olemme olleet kiireisiä ajellessamme paikkakunnalta toiselle erilaisiin lähetystilaisuuksiiin. Olemme olleet Mikon kanssa nyt 4 viikkoa reissun päällä ja täytyy myöntää, että reissaaminen alkaa hiljalleen viedä veronsa.

Utsjoki, Inari, Ivalo, Kittilä, Enontekiö, Muonio, Ylitornio, Tornio, Simo, Tervola, Ranua, paikkakunnat ovat vaihtuneet tiheään tahtiin ja yleensä olemme pitäneet joka paikkakunnalla illalla seurakunnassa lähetystilaisuuden ja aamulla kouluvierailuja. Myös muutamia Donkkis Big Night- lastentapahtumia on mahtunut mukaan kalenteriin.

Kouluvierailujen henkilökohtainen ennätys tuli Simon koululla, kun vedimme 7x 45min oppitunnin aiheesta lähetystyö&elämä Papua-Uudessa-Guineassa. Siinä alkoi jo olla ääni käheänä ^^ Kouluvierailuista on tullut paljon positiivista palautetta. Tavoitteena on jollain tavalla pitää yhteyttä kouluille myös sitten kun olemme Papualla.
Vaikka matkustaminen on ollut välissä rankkaa, samalla olemme tykänneet siitä että olemme saaneet tavata paljon uusia ihmisiä, saaneet paljon uusia ystäväkirjeen tilaajia ja kokea paljon ystävällisyyttä sekä vieraanvaraisuutta.

Autokin on viime viikot toiminut oikein moitteettomasti. Utsjoella oli -36 astetta, kun pidimme siellä seurakuntavierailua. Auton lämmitys lakkasi toimimasta ja hiukan ehdittiin jo jännittää miten meille käy. Onnellisesti pääsimme kuitenkin sekä Utsjoelle että takaisin, vaikka pakkanen paukkui oikein kunnolla. Enontekiöllä puhkesi rengas ja Mikko pääsi paikkaamaan.

Mie olen nyt kuumeessa. En tiedä onko syyllinen joku kulkutauti vai eilen otettu rokotus. Yöllä nousi kunnon kuume, 39 astetta. En muista milloin olisi viimeksi ollut noin korkea kuume. Nyt kuume on jo laskenut, mutta samalla seuralaiseksi tuli inhottava yskä. Nyt ei olisi aikaa sairastaa.. Viikonloppuna olemme Torniossa ja ensi viikolla Oulussa. Eihän sille mitään voi. Jos on kipeä niin kai se on vain pakko levätä :/

Viisumeiden suhteen on hiljaista. Luulen, että pian täytyy alkaa järjestämään lentojen siirtoa.. Sekin on aika jännittävää, kun niitä lippuja saa siirtää vain kerran. Vaikeita päätöksiä on siis edessä. 

että tämmönen kierros