sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Projekti jakaranda

Meillä on jo viikon verran yritetty karsia isoa jakarandaa. Emme haluaisi tappaa isoa puuta ihan kokonaan. Toisaalta se pitäisi karsia niin, ettei lehtiä enää tippuisi meidän talon katolle. Naapuritkin olivat sitä mieltä, että puu on kasvanut liian isoksi ja peittää ison osan heidän maisemaa.

Mikko halusi karsia jakarandan itse, jotta voi tehdä omalla tavalla. Kuten esimerkiksi käyttää sahaa. Paikalliset useimmin käyttävät viidakkoveistä. Mikko tykkää talon kunnostukseen liittyvistä tee-se-itse -töistä ja kai se on jonkinlaista vastapainoa arkiselle toimistotyölle. 

Nyt monta isoa oksaa on kaadettu. Tässä vaiheessa olemme hiukan epävarmoja pitäisikö isoja oksia ottaa vielä lisää vai jättää tähän. Varmaa on, ettei puu tule kukkimaan ainakaan viiteen vuoteen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole hävittää puuta kokonaan.  

Kuten kuvasta näkyy, puu on nyt aika pahasti toispuoleinen, mutta kestääkö karsia yhtä rankasti myös toisen puolen ilman että puu kuolee kokonaan? Myös koiran aitaus ja pyykkiteline ovat vähän hankalasti tiellä, kun toisen puolen oksia yrittää sahata. Tai ainakin se hallittu alastulo on hiukan hankalaa, kun oksat ovat hurjan isoja ja painavia.

Yksi meidän papaija-puista kärsi vaurion, kun iso oksa tipahti suoraan sen päälle. Se puu meni juuresta poikki. Mikko kovasti harmitteli vauriota. Minä olen sitä mieltä että kasvaahan nuita lisää ajan kanssa. Sitä paitsi Mikko ei edes tykkää papaija-hedelmistä. Toinen vaurion kohde olivat alumiiniset A-tikkaat, jotka upposivat pehmeään mutaiseen nurmikkoon ja taittuivat aivan vinksin vonksin. No, tekevälle sattuu, vai miten se menikään.

 

perjantai 25. tammikuuta 2019

Likaiset verhot ja muita ostoksia

Kandi, yksi papuauusiguinealaisista ystävistäni tuli tänä aamuna hakemaan minut mukaan ostoksille Kainantuun. Joimme kahvit ja söimme pientä aamupalaa ennen reissuun lähtöä. Kainantu ei ole kovin kaukana (ehkä noin 20km?)

Minulta ostoksille lähtö vaatii enemmän valmistautumista. Pitää laittaa aurinkorasvaa, pukeutua paikallisten naisten tavoin, piilottaa käteisvarat niin että taskuvarkaat eivät pääse rahoihin käsiksi. Käsilaukkuun pakkaan vesipullon, käsidesiä, vessapaperia. Lisäksi mukaan otan ison sateenvarjon, joka toimii sekä auringon- että sateenvarjona.

Ensiksi kävelemme lähimmälle "bussipysäkille"  noin parin kilometrin päähän. Tänään ei onneksi tarvinnut odottaa kovin pitkään. Bussit eivät kulje oikeastaan minkään aikataulun mukaan. Joskus voi joutua odottamaan kauan ja valmistautua ryntäämään bussiin väkijoukon mukana. Mitään järjestelmällistä jonotussysteemiä ei ole. Tänään ei onneksi ollut ruuhkaa ja sai aivan rauhassa etsiä oman paikkansa bussista.

Papuauusiguinealaisissa busseissa ei yleensä ole kovin mieluisaa. Radiosta soi paikallista reggae-musiikkia, mutta ihmiset eivät puhu, ainakaan kovaan ääneen. Bussi ei lähde liikkeelle ennen kuin matkustajia on tarpeeksi. Joten tyhjiä istumapaikkoja ei ole. Bussin ovi on koko matkan auki ja rahastaja seisoo bussin oviaukossa keräten matkalipun hinnan (0,70e) ja samalla huutaen minne bussi on matkalla. Ukarumpasta lähtiessä menosuuntaa ei tarvitse toitottaa, koska lähes poikkeuksetta kaikki bussit menevät kainantuun.

Kainantu on pieni maaseutukaupunki. Siellä on tori ja muutamia ruokakauppoja, käytettyjen vaatteiden kauppoja, paikallinen apteekki, pankki ja poliisilaitos. Yleensä se on aika epäsiistin näköinen paikka, ei todellakaan mikään turistinähtävyys, mutta tavaroiden hinnat ovat halvemmat kuin täällä Ukarumpassa.

Tällä kertaa minulla oli kaksi tavoitetta: ostaa Mikolle sim-kortti ja itselleni käytettyjen vaatteiden kaupasta australialaista verhokangasta. Jännitin sim-kortin ostoa, koska täällä on uusi laki, jonka mukaan jokainen kännykkäliittymä pitää rekisteröidä henkilöllisyyspapereilla. Oma liittymäni rekisteröitiin heti lentokentällä ja se oli aika pitkä prosessi. Meni melkein 30 minuuttia yhden liittymän kanssa. Tällä kertaa myyjä antoi minulle sim-kortin kysymättä yhtään mitään.

Ensimmäisessä liikkeessä ei haluamaani verhokangasta löytynyt, mutta toisessa oli. Kankaat maksoivat noin 18e ja olivat jo valmiiksi likaisia. Toisessa taisi olla reikäkin, mutta ne kelpaavat minun tarkoitukseeni. Ostin suomesta kaunista verhokangasta, mutta se ei kestä päiväntasaajan paahtavaa auringon paistetta. Australialaisessa verhokankaassa on muovipinta kankaan takana ja se sekä pimentää että heijastaa aurinkoa pois päin. Seuraavaksi tarkoituksena on pestä ostamani kankaat ja ommella niistä tausta suomalaisiin verhoihini.
Ehdittiin juuri sopivasti Kainantusta kotiin ennen kuin alkoi trooppinen rankkasade. Vettä tuli taas kerralla oikein isosti. Tosin nyt on sadekausi, joten rankkasateita tulee melkein päivittäin.