Ei maanjäristystä, vain tavallista arkea

Mikkokin tietää että mie en tykkää yllätyksistä. Joku _yllätys_lahja tai _yllätys_juhlat ei ole minun juttu. Tykkään kun asioihin voi varautua ajoissa, suunnitella ja valmistautua. Jääkaapin seinässä oleva kalenteri kertoo kaiken normaalista poikkeavan viikoiksi eteenpäin. Ihan tavallinen arki on kaikkein parasta.

Varsinkin täällä sen huomaa, että aivan kaikkeen on mahdotonta varautua. Täytyy myöntää että tietyissä asioissa minulla olisi parantamisen varaa. Suunnitelma hätätilanteiden varalle pitäisi olla kaikilla läheteillä paperilla, mutta en ole saanut sitä edes aloitettua.

Rannikolla oli melko iso maanjäristys tänään. Myös tsunamivaroitus on annettu. Meillä kaikki on kunnossa. Ukarumpa on hyvin kaukana kyseisen maanjäristyksen alkupisteestä. Papuan mittakaavassa 7 magnitudin järistyksetkin ovat melko yleisiä.

Mikko on ollut viikonlopun Madangissa työmatkalla ja laittoi juuri tekstiviestin, että lentokone on pian lähdössä. Tunnin kuluttua Mikon pitäisi olla kotona. Yksin on ollut hiukan outoa. Illalla tarkistan ovien lukot moneen kertaan ennen kuin menen nukkumaan. Onneksi ei mitään häiriöitä ole yöllä ollut, vaan olen saanut nukkua rauhassa aamuun asti.

Meille on tulossa illalla vieraita syömään. Koko aamupäivän olen valmistellut ruokaa. Nyt jäljellä on paljon tiskiä ja iso sotku. Tein viikonloppuna mansikkahilloa, banaanikeksejä ja jugurttia. Huomenna pitäisi leipoa leipää. Minun arki pyörii aika paljon keittiössä aina silloin kun en ole opettamassa koululla.

Torilta rambutan hedelmä

ja tämmöinen on rambutanin hedelmäliha

Pihalla kukat kukkii kauniisti

Mikko korjaa kaiken

Ei varmaan tule monellekaan yllätyksenä että sekä minun että Mikon työ täällä Papualla on aivan kuin just meitä varten suunniteltu :) Jos saisi valita minkä tahansa työn niin tämä on juuri sitä. Takaisin töihin pääseminen oli yksi iso asia jota ikävöimme suomiloman aikana kovasti.

Mikolla pojekteja riittää. Eikä pelkästään työaikana, vaan koneita kulkeutuu myös meille kotiin korjattavaksi vähän väliä. Työ ja harrastus kun ovat aika pitkälti sama asia Mikon kohdalla. Tänään Mikko korjasi ilta puhteeksi yhden television. Taisimme molemmat olla aika skeptisiä sen suhteen, että voiko kärähtäneestä telkkarista tulla enää mitään, mutta niin se vaan lähti toimimaan kun Mikko vaihtoi muutaman komponentin.

Loppu viikosta jään muutamaksi päiväksi yksin kotiin, kun Mikko lähtee työmatkalle Madangiin. Onneksi saan yöksi Grommit-koiran kaveriksi. Grommitin omistajat muuttavat takaisin kotimaahansa, joten heinäkuusta lähtien Grommitista tulee minun koira <3! Tykkään.

Mikon työkuvioihin tulee pieni muutos, kun siitä tulee (kai) piakkoin "telephone manager" eli jonkinlainen puhelin juttujen korjaaja. Johtotehtäviin tuli heti ylennys ;) No, se on vain väliaikainen ylennys, kun kyseisen pestin omistaja lähtee kotimaan jaksolle.

Koululaiset ovat nyt lomalla, joten minulla on aikaa suunnitella seuraavan jakson oppitunteja. Täällä on minun poissaollessa ollut niin kova pula opettajista, että koulupäivää on pitänyt lyhentää, koska ei yksinkertaisesti riitä opettajia kaikkeen mihin tarvittaisiin. Työntekijäpula on kova, ei pelkästään koululla, mutta myös taloustoimistossa. On ihana olla takaisin Papualla, omassa kodissa ja työpaikassa <3

Mikko korjaa (tai ainakin purkaa) ihan mitä vaan. Sekä töissä että kotona :)

Savustuskausi

Täällä Ukarumpassa on ollut pitkään todella kosteaa ja mutaista. Nyt muutaman kuivan päivän jälkeen on alkanut paikallisten suuresti suosima kuivankaudenharrastus, kulotus. Ruohokenttää palaa ympäri laaksoa melkein joka puolella. Kaupunkimme on sen verran korkealla, että tuli ei lähde helposti palamaan valtoimenaan. Niinpä paikalliset ohikulkiessaan sytyttävät pieniä tulipaloja sinne sun tänne. Tulta ei tarvitse jäädä sen kummen vahtimaan, koska palo sammuu itsekseen sitten ajan kanssa.

Kulottamisella on useita takoituksia. Yleisin taitaa olla uuden kasvimaa-alustan kulotus. Toinen on vaan yksinkertainen maisemanhoito. Pidetään ylenmääräinen ruohon villiintyminen aisoissa, kun tasaisin väliajoin turhaa ruohokenttää poltetaan. Uusi kaunis vihreä nurmi kasvaa näissä olosuhteissa takaisin jo viikossa. Kolmas syy on, että pitkän kuivan kauden jälkeen kun toivotaan sateiden alkavan uudelleen, ruohokentän polttamisesta aiheutuvan savun toivotaan ikään kuin houkuttelevan sadepilviä paikalle. Sitä ongelmaa ei tosin nyt ole, sadetta on tullut paljon viimeisen kuukauden aikana.

Astmaa sairastavalle tämä on kurjaa aikaa. Ulkona savu peittää alleen kaiken. En näe ulos naapuritaloa pidemmälle. Istun sisällä ikkunat kiinni ja verhot ikkunoiden edessä, jotta savua ei pääsisi sisälle. Siitä huolimatta joka huoneessa haisee savu ja ulos kurkistaessa silmiä kirvelee. Sisällä on kamalan kuuma, kun ei voi avata yhtään ikkunoita.

Savusta huolimatta olemme nauttineet siitä, että saamme olla taas kotona Ukarumpassa. Mikko on jo aloittanut työt. Koululaisilla alkoi juuri kolmen viikon loma, joten minulla on runsaasti aikaa valmistautua seuraavan jakson alkuun. Olo on kiitollinen siitä, että saamme olla juuri tässä ja nyt, savussa tai ilman savua.

Ensin oli sadetta ja mutaa

Nyt kuivaa ja savuista

Takaisin Papualle!!

Ilolla ilmoitan että Maria on palannut takaisin blogin kirjoittamisen pariin. Vietimme reilut 4kk Suomessa. Ei todellakaan sellainen lomajakso jota olin Papualla ollessa kuvitellut. Suomen jakso oli monella tapaa raskas, vaikka siihen kuului myös ilonaiheitakin. Voimavaroja ei riittänyt blogin pitämiseen, joten pidin hiukan taukoa.

Lokakuussa lähdimme äkkilähdöllä Suomeen, kun isäni oli vakavasti sairaana. Ehdimme Suomeen ja saimme olla isäni vierellä hänen viimeiset viikot. Sen jälkeen oli isäni hautajaiset ja joulun pyhinä kiersimme sukulaisten luona. Yrittäen lyhyessä ajassa nähdä niin monia kuin mahdollista.

Tammi- ja helmikuun aikana kiersimme lähettäviä seurakuntia, Harjavalta, Jämijärvi, Ylitornio, Kittilä, Muonio, Enontekiö, Karjasilta, Tuira, Haukipudas ja Simo. Oli ihana käydä kertomassa raamatunkäännöstyöstä ja Papua-Uudesta-Guineasta. Kilometrejä kiertyi auton mittariin yli 3000.

Nyt kirjoitan tätä viestiä Singaporen lentokentällä. Perjantaina saavumme takaisin ihanaan pikku kotiimme Ukarumpassa. Olo on yhtäaikaa ylitsevuotavan onnellinen, mutta myös haikea. Niin paljon rakkaita ihmisiä jäi taas Suomeen. Monia rakkaita en ehtinyt nähdä niin usein kuin mitä olisin toivonut.

Maria, Mikko ja Donkki-aasi Singaporen lentokentällä matkalla kohti Papua-Uutta-Guineaa

Blogissa hiljaista

En ole jaksanut viimeaikoina paljon kirjoitella. On ollut flunssaa,
kiirettä töissä ja paljon muuta joka on vienyt aikani ja energiani. Nyt
lisäksi useampi perheenjäseneni on vakavasti sairaana ja sekin on
kuluttavaa vaikka en mitään voi tehdäkkään näin kaukaa. Täälläkin on
ollut paljon väkivaltaa ja ryöstelyä viime viikkoina. Kaiken tämän
keskellä mieli on hiukan matalalla.

Koulun "syys"loma loppuu pian ja ensi viikolla pitäisi olla reippaasti
opettamassa ja ehkä se on ihan hyvä että työt jatkuu, niin joutuu
keskittymään muuhunkin kuin vain omiin murheisiin.

Olisi paljon valokuvia ja videoita viidakkoreissulta, mutta laitan ne
sitten myöhemmin kun on enemmän energiaa. Kiitos kaikista rukouksista<3
ne tulevat erityisen tarpeeseen tällä hetkellä.

-Maria

ja niin Kingston silta sortui..

Niin siinä sitten kävi että Ukarumpasta ulos vievä Kingston silta kohtasi tänään loppunsa ja sortui. Pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa, että joskus vuosi sitten organisaatiomme asetti rajoituksia ja varoitti sillan huonosta kunnosta.

Tältä silta näytti vielä vuosi sitten

Välissä sitä ehdittiin hiukan korjaillakin, mutta korjauksista huolimatta silta oli todella heikossa kunnossa. Aina siltaa ylittäessä sitä pienellä kauhulla mietti, että kenen auto se mahtaa olla, joka jokeen tipahtaa.

Suomalaisena ensimmäinen ajatus on, että "miksi valtio ei rakentanut uutta siltaa jo kauan sitten, kun sellainen kerran oi tarpeen?". Syynä on, että alueen heimoilla on sukupolvia vanhat kaunat romahtanutta edeltäneestä ikivanhasta puusillasta. Sen rakentamisesta ei kuulemma maksettu tarpeeksi heidän isovanhemmilleen. Niimpä alueen maanomistajat haluavat nyt korvauksen vanhoista veloista.

PUG:ssa valtio ei omista maata, vaan kaikki kuuluu eri heimoille. Niimpä siltaa tai tietä ei niin vain rakenneta minne tahansa, vaan sitä edeltää pitkät neuvottelut. Uutta siltaa ei voida rakentaa ennen kuin maanomistajuuskiistat on ratkaistu ja se ei ole helppo eikä varsinkaan nopea tie.

Nyt olemme siis motissa. Bensa ja ruokakuljetukset eivät pääse perille. Mitä kauemmin silta on poikki, sitä tukalammaksi tilanne tulee käymään. Onneksi järjestöllämme on varasuunnitelmia ja hätätapauksessa ruokaa voidaan kuljettaa vaikka lentokoneella. Tosin halpaa huvia se ei ole.

Meillä ei ole autoa, joten bensiinin säännöstely ei meihin juurikaan vaikuta. Ruokaakin riittää varmasti ainakin kuukausiksi eteenpäin. Voi olla että jotkin tuotteet loppuvat, mutta nälkää ei varmasti tarvitse nähdä.

Tässä muutamia kuvia tilanteesta:

Ja silta nyt..

Auto meni huonoon kuntoon, mutta onneksi kukaan ei kuollut

Muuttolaatikoissa jälleen kerran

Olohuoneemme on muuttolaatikkopinojen valtaama. Viimeisen kolmen vuoden
aikana olemme saaneet pakata ja purkaa tavaroitamme monen monta kertaa.
En ole aivan varma olenko kehittynyt kovinkaan paljoa pakkaajana. Aina
isoin osa työstä jää kumminkin viime tippaan ja sitten kauhean stressin
kera viimeiset tavarat tungetaan johonkin pussiin ja päälle lappu
"sekalaista tavaraa".

Keskiviikkoaamuna talon entinen omistaja lähtee pois ja pääsen
siivoamaan taloa. Elän toiveessa että torstaina voisi jo kantaa laatikot
ja nukkua ensimmäisen yön uudessa kodissa. Paljolti riippuu siitä saanko
koko talon siivottua yhdessä päivässä. Meillä ei ole koskaan aikaisemmin
ollut niin isoa asuntoa. Kokonainen omakotitalo ihan vaan meidän
käytössä! Yläkerrassa on kolme huonetta ja alakerrassa pesutilat,
olohuone ja keittiö.

Aivan ihana saada muuttaa omaan kotiin. Ensimmäistä kertaa minulla on
ihan _oma_ talo. Pää vilisee kaikenlaisia suunnitelmia ja projekteja,
joita voisi kokeilla sitten kun pääsee omaan taloon. Haaveilen
kasvimaasta, vaikka en ole koskaan aikaisemmin mitään kasvattanut ja
yleensä tapan kaikki ruukkukasvitkin hyvin nopeasti, joko hukuttamalla
tai kuivattamalla. Useimmiten molempia yhtäaikaa.