Viime viikkoina olen
miettinyt, miksi olemme Papua-Uudessa-Guineassa, vaikka Suomessa
olisi varmasti paljon helpompaa? Vastaus on kutsumus. Kutsumus on
vahva tunne siitä, että tämä on se tie jota meidän tulee kulkea.
On hyviä ja huonoja päiviä, mutta Jeesuksen antama kutsu ei lähde
pois.
Jeesus sanoi
opetuslapsille “seuraa minua” ja opetuslapset jättivät
kalaverkkonsa ja lähtivät Jeesuksen mukaan. Minä jätin kaiken
rakkaan Suomessa ja lähdin seuraamaan sitä samaa kutsua. Ei se ole
aina helppoa. Mietin olisinko voinut tehdä jotain toisin. On pakko
vain luottaa siihen, että Jeesus on kaiken yläpuolella ja
johdattaa. Minun tehtävä on vain kuunnella sydämellä.
Ei minusta silti
äiti Teresaa tule. Lähetystyöntekijätkin ovat yllättävän
tavallisia. Niillä on iloja, suruja, vihaa, katkeruutta ja
ahdistusta. Tämä on se tie, jota minun tulee kulkea. Vastaan tulee
se mitä tulee ja ne on kohdattava aikanaan. Minun elämän, työn,
avioliiton ja kaiken perustana on Jeesus. Siihen luottaen jaksan
tämän päivän ja huomisenkin. Jeesus ei jätä.
Liitän tähän
blogitekstiin youtube-videon Lehdalin perheestä. Vuosi sitten he
asuivat täällä Ukarumpassa. Perheen isä joutui vakavaan
liikenneonnettomuuteen ja menetti toisen jalkansa. Kaikkien
kysymysten ja ahdistusten keskellä heidän turvansa oli Jeesuksessa.
Jumalalla on suunnitelma ja se on hyvä. Video on vain englanniksi,
mutta jos kielitaito riittää niin kannattaa katsoa.
Jer. 29:11
Minulla on omat
suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat
rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja
toivon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti