sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Banaanikakkuja ja popkornia

Pastori Mandita on papuauusiguinealainen raamatunkääntäjä ja meidän hyvä ystävä. Mandita on nyt käymässä kotikylässään vuoristossa. Matka on venynyt oletettua pitemmäksi ja käsittääkseni hän on ollut kaiken kaikkiaan jo kolme kuukautta poissa Ukarumpasta. Vaimo ja lapset asuvat täällä Ukarumpan lähistöllä olevassa pienessä kylässä.

Kutsuin vaimon ja lapset meille kylään lauantai aamuksi. Lapsia on kaiken kaikkiaan kymmenen, mutta muutama asuu jo omillaan. Joten meille tuli käymään kahdeksan lasta ja vaimo. Olin edellisenä päivänä leiponut pari banaanikakkua. Banaanikakku on vähän kuin suomalainen kuivakakku, ei siis mikään täytekakku.

Margaret sanoi, että perheen pienimmät olivat kehuneet kavereille että ovat menossa ulkomaalaisen, valkoisen naisen luokse viikonloppuna. Illalla oli useampikin kuulemma toivonut, että tulisi nopeasti ilta ja sitten aamu, että pääsevät Marian ja Mikon luokse.

Minusta on hauska syöttää lapsille herkkuja, kun paikalliset saavat loppujen lopuksi aika harvoin makeaa. Niinpä banaanikakutkaan eivät olleet mitään laihdutusversioita. Paljon sokeria ja margariinia. Kakut hävisivätkin aika nopeasti.

Kuulumisten vaihtamisen jälkeen katsoimme porukalla pari piirrettyä lasten elokuvaa ja kaikilla oli hauskaa. Elokuvat olivat englanniksi, mutta Margaret aina välissä käänsi tok pisiniksi ja lasten elokuvissa on hauskoja juttuja, vaikkei ihan kaikkea ymmärtäisikään.

Elokuvien oheen tein popkornia, joka osoittautui yllätävän hankalaksi. Onnistuin polttamaan kattilassa useammatkin popkornit. Mutta tuli niistä osa ihan syömäkelpoisiakin.

Sadekauden vuoksi heidän peltonsa on tulvan alla ja lähetin porukan kotiinsa viiden kilon riisisäkin kanssa. Ei siitä kovin pitkäksi aikaa ole noin isolle porukalle, mutta ainakin pariksi päiväksi on riisiä syötäväksi. Papuauusiguinealaiset tykkäävät riisistä. Itse syön mielummin vaikka perunaa tai bataattia.

Kaiken kaikkiaan oli mukava päivä, lapset tykkäsivät ja aikuisillakin oli hauskaa. Kaikki saivat mahan täyteen herkkuja. Sovittiin, että juhlitaan vielä uudestaan sitten kun Mandita tulee kotiin reissultansa.


Ei kommentteja: