Mussaun UT käyttöönottojuhla

Jokin aika sitten valmistui mussaunkielinen Uusi Testamentti ja sain osallistua uuden Raamatun käyttöönottojuhlaan Mussaun saarella. Mikko ei lahtenyt mukaan, koska helpdeskissä on tällä hetkellä pulaa työntekijöistä ja mikko on esimies asemassa niin olisi ollut vaikea jättää toimistoa. Mussaunkielisen Uuden Testamentin käyttöönottojuhlia oli itse asiassa kahdet. Ensimmäinen saarella ja toinen juhla Kaviengin kaupungissa. Olin myös koordinoimassa lentoja ja muita käytännön järjestelyjä.

Uunituore mussaunkielinen Uusi Testamentti

Meren yläpuolella lennettäessä pitää matkustajillakin olla pelastusliivit päällä

Lensin järjestömme pienlentokoneella (kodiak) yhdessä muutaman muun järjestömme työntekijän kanssa ensiksi Kokopoon ja sieltä Kaviengiin. Lento kesti noin kolme tuntia ja se on aikalailla maksimi pituinen matka meidän lentokoneilla. Pienlentokoneissa ei ymmärrettävistä syistä ole esim vessaa, joten ihan hurjan pitkiä yhtämittaisia lentoja niillä ei yleensä lennetä.

Lentoreitti Ukarumpa- Kokopo- Kavieng (ja seuraavana päivänä Emirau)

Lentoreitti ei ole ihan suorin mahdollinen, koska pienkoneella lennetään turvallisuus syistä rannikkoa pitkin niin paljon kuin mahdollista. Ukarumpasta lähtiessä päällä oli lämpimät pitkähihaiset vaatteet. Täällä vuoristossa on nyt kuiva kausi ja todella kylmää. Varsinkin yöllä ja aikaisin aamulla. Myös lentokoneessa on aika viileää ja fleece paita ja villasukat on tarpeen. Kaviengissä ei lämpimiä vaatteita tarvitse. Merenpinnan tasolla olevilla alueilla sää on täysin erilainen kuin vuoristossa sijaitsevassa Ukarumpassa.

Kavieng

Kävimme kaupungilla syömässä. Se oli sellainen pikaruokapaikka. Pääosin tarjolla oli kanaa ja ranskalaisia. Sekin tuntui aika luksukselta. Ukarumpan lähellä ei ole kovinkaan montaa paikkaa, jossa voi käydä "ulkona syömässä". Minulle oli yllätys kuinka vapaasti ulkomaalaisena voi kulkea kävellen Kaviengissä. Isoissa kaupungeissa ei voi valkoihoisena mennä kävellen mihinkään. Alkuaikoina se vaivasi minua, kun ei ole mahdollisuutta olla "vapaa" ja kulkea missä haluaa. Nykyään siihen on jo tottunut. Siksi olenkin aina aika yllättynyt, jos jossain voi kulkea ilman turvajärjestelyjä.

vesisade yllätti

Kävimme myös kävelyllä merenrannalla. Keräsin vähän simpukankuoria, kunnes yllätti trooppinen sadekuuro ja piti mennä takaisin järjestömme vierastalolle. Vierastalolla oli muitakin suomalaisia. John ja Marjo Brownie perheineen sekä muutamia muita. Ukarumpasta lähtiessä meitä oli vain 5, mutta nyt kaikki ulkomaalaiset vieraat ovat saapuneet ja meitä oli jo yhteensä 17.

Kävimme illalla pizzalla isommalla porukalla. Ravintola oli meren rannalla ja auringon laskiessa palmujen taakse maisema oli todella huikea. Ruoka ja seurakin oli hyvää. En edes muista milloin olin edellisen kerran syönyt pizzaa... Varmaan joskus loppuvuodesta 2018! Ainakin jos ei kotona itsetehtyä pizzaa lasketa.

Pizzaa odotellessa oli aikaa kuvata

Kaunis Kavieng

Ilta vierastalolla kului nopeasti kun valmistelin seuraavan päivän matkaa varten mm juomavettä ja eväitä. Halusin suodattaa vettä niin paljon että sitä riittää kaikille ulkomaalaisille. Vierastalolla hanavesi on sadevettä joka on suht puhdasta, mutta olen tullut aikaisempina vuosina niin monta kertaa kipeäksi myös sadevedestä, että mielummin näen vaivaa ja suodatan.

Seuraavana aamuna lentokentälle lähtö oli heti seitsemän jälkeen. Jokainen saa ottaa lentokoneeseen vain 5kg matkatavaraa. Minulla oli paljon enemmän, koska perusjuttujen lisäksi mukana oli mm.ensiaputavaraa ja eväitä. Yleensä pienkonelennoilla on tosi tarkkaa kilojen kanssa. Jokainen matkustaja ja matkatavara punnitaan. Ylimääräisiä kiloja ei sallita. Nyt lähtörutiini oli hiukan rennompi. Lentäjä pakkasi koneen niin että paino jakaantuu tasaisesti.

Kodiak

ja matka jatkuu kohti Emirauta

Lähdimme kahdessa porukassa ja minä olin ensimmäisessä ryhmässä. Ensin lensimme Emiraun saarelle. Ideaalitilanne olisi ollut lentää Louauan saarelle, mutta Eloauan kiitorata ei ollut siinä kunnossa, että siihen olisi voinut laskeutua pienkoneella (tai isommallakaan). Emirau oli toiseksi paras vaihtoehto. Lento Emiraulle oli vain 30min. Emiraulla meitä oli vastassa paikallisia. Saimme hyvää ruokaa samalla kun odottelimme matkan seuraavaa vaihetta. Ruoasta on pakko sanoa, että siellä oli tosi hyvää paistettua kalaa. Meillä Ukarumpassa syödään lähinnä purkkitonnikalaa. Tuoretta kalaa on vaikea saada.

Ruokaa Emiraulla

Meitä piti olla auto vastassa, mutta siitä oli kuulemma bensa vähissä. Näillä pikkusaarilla polttoaine on tosi kallista. Annoin  15e bensarahaa ja jonkin ajan kuluttua "taksi" saapui paikalle. Kuorma-auto, jonka lavalle oli nostettu tuoleja. Minä matkustin mielummin seisaaltaan. Selkäkivut voivat pahentua kun tie on niin kuoppainen.

taksi saapui

Emiraulla on toisen maailman sodan aikaan ollut USA:n armeijan joukkojen aluetta. Sodan aikainen lentokoneiden kiitorata oli metsittynyt, mutta kyllä sen selvästi näki että ei ihan tavallinen kärrypolku ole. Kuulemma saarella on muutenkin paljon sodan aikaista infraa näkyvillä. Osa on sinetöity niin ettei sinne pääse kukaan.

Meidän laivamme "pationgo" odotti matkustajia saaren toisessa päässä. Siksi piti käyttää autoa, jotta pääsimme saaren toiselta puolelta toiselle. Toinen ryhmä tulisi perässä moottoriveneellä. Pationgo on hidas, mutta vakaa. Siinä ehkä tulee vähemmän merisairas olo ja mikäli aallokko olisi ollut korkeaa, niin pationgo on turvallisempi kuin pieni moottorivene. Moottoriveneellä meni reilu tunti siinä matkassa joka meillä pationgossa matkustavilla kesti kolme tuntia.

Pationgo odottaa matkustajia

Lämmintä riitti. Ensiapulaukun kuumemittari oli pysähtynyt +45 asteeseen. Merituuli viilensi jonkin verran, eikä onneksi tarvinnut olla suorassa auringon paisteessa. Minulla oli mukana myös hälytyslaite siltä varalta että merellä tapahtuu onnettomuus ja joutuisimme veden varaan. Laite lähettää GPS signaalin USA:n merivartiostolle, joka edelleenlähettäisi koordinaatit Ukarumpaan ja sieltä tulisi etsintäpartio (ehkä noin kolmen tunnin viiveellä). Kaikilla meritse matkustavilla järjestömme työntekijöillä tulee olla kyseinen laite mukana.

Pationgo kiersi ensiksi Emiraun ja sitten jatkoi matkaa kohti Mussauta. Huikeat maisemat joka puolella. Delffiinejä ei tällä kertaa näkynyt. Tosin en kyllä kovin aktiivisesti niitä kiikaroinutkaan.  Laivamatka kesti noin 3 tuntia ja siinä oli reilusti aikaa tutustua kanssamatkustajiin. Meidän lisäksi oli myös useita papuauusiguinealaisia matkustajia.

Laivassa oli monta tuntia aikaa jutella

Saavuimme Mussaulle joskus klo 14 aikoihin ja pian alkoivat juhlallisuudet. Paikalliset ovat todella hyviä laulamaan, joten saimme nähdä monta hyvää kuoroa. Saimme myös leit kaulaan ja käsin punotut "kaislahatut" päähän. Juhlavieraita oli kokoontunut paljon. Kirkko oli täynnä. Minulla
matkaväsymys ja paahtava auringonpaiste alkoi tuntua jyskyttävänä päänsärkynä, joten seremonian loppuvaiheessa alkoi minulla olla jo melkoisia keskittymisvaikeuksia. Myös vesipullo alkoi olla melkein tyhjä, joten oli pakko yrittää juoda vain ihan vähän. Matkustaessa on viakea huolehtia riittävästä juomisesta kun vessoja ei juurikaan ole. Tosin patiogossa oli "hyyssikkä".
 

Tilaisuuden lopuksi saimme lahjana massaulaisten tekemät keihäät. Kansainvälisille lennoille on vaikea ottaa keihäitä mukaan, joten nyt minulla on Ukarumpassa oma + neljä muuta keihästä. Ihan hienoja koristeita. Juhlan jälkeen aurinko oli jo laskemassa ja pääsimme syömään. Tarjolla oli hedelmiä, kalaa, kasviksia, makeaa perunaa, monenlaista herkkua.

 

 

 

Matkamuistoksi keihäs

ruokaa

Ruokailun jälkeen kukainenkin asetteli retkipatjansa ja hyttysverkkonsa. Varasin itselleni hyvän paikan läheltä vessaa. SIltä varalta että pitää yöllä käydä monta kertaa vessassa kun on pitänyt päivällä juoda niin paljon. Peseytymiseen oli "sankkosuihku" eli sankko jonka pohjasta vesi valuu ikään kuin suihkun tapaisesti. Päivä oli ollut kuuma ja hikinen joten suihku tuli kyllä tarpeeseen. Klo 20 suurin osa meidän porukasta oli unten mailla kukainenkin oman hyttysverkkonsa alla.

Olin niin väsynyt ettei unta tarvinnut paljon odotella. Yöllä jotain ötököitä kulki ihoa pitkin (nukuin lattialla), mutta sekään ei pahemmin häirinnyt. Ei tarvinnut myöskään vessaan herätä.

Luonnon oma kylpylä

virkistävä aamu-uinti

Esittelin kännykästä suomivalokuvia

Aamulla lähdimme ensiksi uimaan. Se on ehkä maailman kaunein peseentymispaikka. Turkoosi vesi. Sen kauniimpaa kylpylää on vaikea kuvitella. Tosin pohjassa voi olla jotain myrkyllisiä merieläimiä. Ei kannata kävellä jalat pohjassa mielummin uida. Se oli virkistävä aloitus uudelle päivälle. Kävimme aamupalalla, keräsimme tavarat ja siirryimme rantaan odottamaan veneen miehistön valmistautumista.

hyvästien aika

Brownien perheelle se oli jäähyväisten jättämisen aika. He ovat tehneet työtä massaulaisten kanssa yli 20 vuotta ja nyt on aika palata Suomeen. Ei ole varmuutta milloin he ehkä seuraavan kerran pääsevät käymään Mussaulla. Rantaan kokoontui paljon väkeä sanomaan jäähyväiset.

Olimme jo lähtiessä myöhässä aikataulusta ja jännitin kovasti sitä ehtisimmekö aikataulussa takaisin Ukarumpaan. Itseasiassa pieni pessimisti sisälläni oli täysin vakuuttunut siitä että ei ole mahdollista ehtiä saman vuorokauden aikana Ukarumpaan. Pienlentokone voi lentää vain valoisan aikaan

Merimatka kesti jälleen kolme tuntia. Olimme puolen päivän aikaan Emiraulla. Lentokone oli jo odottamassa ja nopeasti pakkauduimme koneeseen ja lentokone lähti kohti Kaviengia. Kaviengissä pidimme vain lyhyen pysähdyksen. Lentäjä pakkasi matkatavarat uudelleen. Osa matkustajista jäi kyydistä pois ja yksi matkustaja tuli lisää.

Vaikka saaristossa oli kivaa ja tosi kaunista, mutta kyllä kun lentokoneen ikkunasta näki vuoret niin tuntui että nyt ollaan kotona <3 Aikataulu meni tiukille, mutta lopulta pääsimme Ukarumpaan klo 18:05! Ukarumpan (Aiyuran) lentokentän henkilökunta teki ylitöitä ja odottivat siihen asti että meidän lento ehtii takaisin.

Vuoret näkyy jo! kohta kotona <3

Onnistuin lentokenttäbussiin hukkaamaan kamerani, jonka onneksi ihana lentokentän työntekijä löysi ja palautti pari viikkoa myöhemmin!

Ukarumpassa taas

Maanjäristys 7.2 magnitudia

Olipa hurja herätys tänä aamuna (Suomeen aikaa keskiyöllä). Olimme aamupalaa valmistelemassa, kun maanjäristys alkoi. Juoksimme molemmat talosta ulos. Se oli aika pitkä järistys ja keinutti taloa oikein kunnolla.

Sisällä paljon tavaroita on kaatunut ja jonkin verran astioita rikki, mutta ei kovin isoa vahinkoa. En ole vielä kuullut uutisia miten on käynyt lähempänä järistyskeskusta.

7.2 magnitudia on isoin järistys mitä me olemme kokeneet. Tosin järistyksen keskus oli noin 90km päässä. Voi olla että lähipäivinä tulee vielä lisää jälkijäristyksiä. Mutta ei meillä mitään hätää ole. Talo kesti hyvin, vähän vaan säikäytti :)

Banaanikakkuja ja popkornia

Pastori Mandita on papuauusiguinealainen raamatunkääntäjä ja meidän hyvä ystävä. Mandita on nyt käymässä kotikylässään vuoristossa. Matka on venynyt oletettua pitemmäksi ja käsittääkseni hän on ollut kaiken kaikkiaan jo kolme kuukautta poissa Ukarumpasta. Vaimo ja lapset asuvat täällä Ukarumpan lähistöllä olevassa pienessä kylässä.

Kutsuin vaimon ja lapset meille kylään lauantai aamuksi. Lapsia on kaiken kaikkiaan kymmenen, mutta muutama asuu jo omillaan. Joten meille tuli käymään kahdeksan lasta ja vaimo. Olin edellisenä päivänä leiponut pari banaanikakkua. Banaanikakku on vähän kuin suomalainen kuivakakku, ei siis mikään täytekakku.

Margaret sanoi, että perheen pienimmät olivat kehuneet kavereille että ovat menossa ulkomaalaisen, valkoisen naisen luokse viikonloppuna. Illalla oli useampikin kuulemma toivonut, että tulisi nopeasti ilta ja sitten aamu, että pääsevät Marian ja Mikon luokse.

Minusta on hauska syöttää lapsille herkkuja, kun paikalliset saavat loppujen lopuksi aika harvoin makeaa. Niinpä banaanikakutkaan eivät olleet mitään laihdutusversioita. Paljon sokeria ja margariinia. Kakut hävisivätkin aika nopeasti.

Kuulumisten vaihtamisen jälkeen katsoimme porukalla pari piirrettyä lasten elokuvaa ja kaikilla oli hauskaa. Elokuvat olivat englanniksi, mutta Margaret aina välissä käänsi tok pisiniksi ja lasten elokuvissa on hauskoja juttuja, vaikkei ihan kaikkea ymmärtäisikään.

Elokuvien oheen tein popkornia, joka osoittautui yllätävän hankalaksi. Onnistuin polttamaan kattilassa useammatkin popkornit. Mutta tuli niistä osa ihan syömäkelpoisiakin.

Sadekauden vuoksi heidän peltonsa on tulvan alla ja lähetin porukan kotiinsa viiden kilon riisisäkin kanssa. Ei siitä kovin pitkäksi aikaa ole noin isolle porukalle, mutta ainakin pariksi päiväksi on riisiä syötäväksi. Papuauusiguinealaiset tykkäävät riisistä. Itse syön mielummin vaikka perunaa tai bataattia.

Kaiken kaikkiaan oli mukava päivä, lapset tykkäsivät ja aikuisillakin oli hauskaa. Kaikki saivat mahan täyteen herkkuja. Sovittiin, että juhlitaan vielä uudestaan sitten kun Mandita tulee kotiin reissultansa.

Projekti jakaranda

Meillä on jo viikon verran yritetty karsia isoa jakarandaa. Emme haluaisi tappaa isoa puuta ihan kokonaan. Toisaalta se pitäisi karsia niin, ettei lehtiä enää tippuisi meidän talon katolle. Naapuritkin olivat sitä mieltä, että puu on kasvanut liian isoksi ja peittää ison osan heidän maisemaa.

Mikko halusi karsia jakarandan itse, jotta voi tehdä omalla tavalla. Kuten esimerkiksi käyttää sahaa. Paikalliset useimmin käyttävät viidakkoveistä. Mikko tykkää talon kunnostukseen liittyvistä tee-se-itse -töistä ja kai se on jonkinlaista vastapainoa arkiselle toimistotyölle. 

Nyt monta isoa oksaa on kaadettu. Tässä vaiheessa olemme hiukan epävarmoja pitäisikö isoja oksia ottaa vielä lisää vai jättää tähän. Varmaa on, ettei puu tule kukkimaan ainakaan viiteen vuoteen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole hävittää puuta kokonaan.  

Kuten kuvasta näkyy, puu on nyt aika pahasti toispuoleinen, mutta kestääkö karsia yhtä rankasti myös toisen puolen ilman että puu kuolee kokonaan? Myös koiran aitaus ja pyykkiteline ovat vähän hankalasti tiellä, kun toisen puolen oksia yrittää sahata. Tai ainakin se hallittu alastulo on hiukan hankalaa, kun oksat ovat hurjan isoja ja painavia.

Yksi meidän papaija-puista kärsi vaurion, kun iso oksa tipahti suoraan sen päälle. Se puu meni juuresta poikki. Mikko kovasti harmitteli vauriota. Minä olen sitä mieltä että kasvaahan nuita lisää ajan kanssa. Sitä paitsi Mikko ei edes tykkää papaija-hedelmistä. Toinen vaurion kohde olivat alumiiniset A-tikkaat, jotka upposivat pehmeään mutaiseen nurmikkoon ja taittuivat aivan vinksin vonksin. No, tekevälle sattuu, vai miten se menikään.

 

Likaiset verhot ja muita ostoksia

Kandi, yksi papuauusiguinealaisista ystävistäni tuli tänä aamuna hakemaan minut mukaan ostoksille Kainantuun. Joimme kahvit ja söimme pientä aamupalaa ennen reissuun lähtöä. Kainantu ei ole kovin kaukana (ehkä noin 20km?)

Minulta ostoksille lähtö vaatii enemmän valmistautumista. Pitää laittaa aurinkorasvaa, pukeutua paikallisten naisten tavoin, piilottaa käteisvarat niin että taskuvarkaat eivät pääse rahoihin käsiksi. Käsilaukkuun pakkaan vesipullon, käsidesiä, vessapaperia. Lisäksi mukaan otan ison sateenvarjon, joka toimii sekä auringon- että sateenvarjona.

Ensiksi kävelemme lähimmälle "bussipysäkille"  noin parin kilometrin päähän. Tänään ei onneksi tarvinnut odottaa kovin pitkään. Bussit eivät kulje oikeastaan minkään aikataulun mukaan. Joskus voi joutua odottamaan kauan ja valmistautua ryntäämään bussiin väkijoukon mukana. Mitään järjestelmällistä jonotussysteemiä ei ole. Tänään ei onneksi ollut ruuhkaa ja sai aivan rauhassa etsiä oman paikkansa bussista.

Papuauusiguinealaisissa busseissa ei yleensä ole kovin mieluisaa. Radiosta soi paikallista reggae-musiikkia, mutta ihmiset eivät puhu, ainakaan kovaan ääneen. Bussi ei lähde liikkeelle ennen kuin matkustajia on tarpeeksi. Joten tyhjiä istumapaikkoja ei ole. Bussin ovi on koko matkan auki ja rahastaja seisoo bussin oviaukossa keräten matkalipun hinnan (0,70e) ja samalla huutaen minne bussi on matkalla. Ukarumpasta lähtiessä menosuuntaa ei tarvitse toitottaa, koska lähes poikkeuksetta kaikki bussit menevät kainantuun.

Kainantu on pieni maaseutukaupunki. Siellä on tori ja muutamia ruokakauppoja, käytettyjen vaatteiden kauppoja, paikallinen apteekki, pankki ja poliisilaitos. Yleensä se on aika epäsiistin näköinen paikka, ei todellakaan mikään turistinähtävyys, mutta tavaroiden hinnat ovat halvemmat kuin täällä Ukarumpassa.

Tällä kertaa minulla oli kaksi tavoitetta: ostaa Mikolle sim-kortti ja itselleni käytettyjen vaatteiden kaupasta australialaista verhokangasta. Jännitin sim-kortin ostoa, koska täällä on uusi laki, jonka mukaan jokainen kännykkäliittymä pitää rekisteröidä henkilöllisyyspapereilla. Oma liittymäni rekisteröitiin heti lentokentällä ja se oli aika pitkä prosessi. Meni melkein 30 minuuttia yhden liittymän kanssa. Tällä kertaa myyjä antoi minulle sim-kortin kysymättä yhtään mitään.

Ensimmäisessä liikkeessä ei haluamaani verhokangasta löytynyt, mutta toisessa oli. Kankaat maksoivat noin 18e ja olivat jo valmiiksi likaisia. Toisessa taisi olla reikäkin, mutta ne kelpaavat minun tarkoitukseeni. Ostin suomesta kaunista verhokangasta, mutta se ei kestä päiväntasaajan paahtavaa auringon paistetta. Australialaisessa verhokankaassa on muovipinta kankaan takana ja se sekä pimentää että heijastaa aurinkoa pois päin. Seuraavaksi tarkoituksena on pestä ostamani kankaat ja ommella niistä tausta suomalaisiin verhoihini.

Ehdittiin juuri sopivasti Kainantusta kotiin ennen kuin alkoi trooppinen rankkasade. Vettä tuli taas kerralla oikein isosti. Tosin nyt on sadekausi, joten rankkasateita tulee melkein päivittäin.

Lokuun ystäväkirje - Vuormat Papualle 2019

Palaset alkavat loksahdella paikalleen. Meillä on osa lentolipuista jo hankittu ja valmistelut etenevät.

Lue lisää uusimmasta ystäväkirjeestämme

 

Tammikuussa Papua-Uuteen-Guineaan (ehkä)

Meillä alkaa olla asiat siinä kunnossa, että voidaan oikeasti valmistautua lähtemään tammikuussa 2019 takaisin Papua-Uuteen-Guineaan. Löytyy viisumit, työluvat ja muut tärkeät paperit. Marian selkäkin alkaa olla jo aika paljon parempana.

Lue lisää kuulumisia uusimmasta ystäväkirjeestämme