sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kotona ja samalla kaukana kotoa

Selailin tänään vanhoja valokuvia. Osa ei niin kovinkaan kaukaa. Viime joululta ja sitä edellisiltä vuosilta. Ihan käsittämätöntä kuinka ristiriitainen olo. Toisaalta meillä on täällä kaikki hyvin. Tosi kiva työ, koti ja ystäviä, mutta samalla aina jotain puuttuu. On käsittämättömän ikävä kaikkia rakkaita. Väkisinkin ajatukset kulkeutuu Suomeen.

Onneksi on skype, netti, facebook, ja sähköposti. Piristää koko päivän, kun saa edes pienen hetken olla yhdessä ja jakaa kuulumisia. Hetkellisesti välimatka kutistuu niin ettei edes muista, että välissä on puoli maapalloa.

Tämän viikon ilouutinen on, että meille on tulossa lisää kansanlähetyksen lähettejä Ukarumpaan. Kovasti jo odotellaan uusia "wantokkeja" saapuvaksi. Wantok on tokpisinin kielen termi, joka kuvaa sukulaisuutta yhteisen kielen kautta. Eli kirjaimellinen käännös olisi "saman kieliset".

Suomalaisten kanssa kokoonnumme jouluaattona yhdessä syömään. Wantokit on tärkeä voimavara, kun omat verisukulaiset ovat kaikki niin kaukana. Sen sijaan on Hilkka, Katri, Seija, Marjo ja Ritva. Me ollaan Mikon kanssa vielä toistaiseksi porukan nuorimmat, mutta ei enää kauan. Tervetuloa Sadeharjut <3 teitä odotellaan jo kovasti!


Tässä pari kuvaa viime joululta vuonna 2014. Hiukan oli erilaiset maisemat silloin..

Mikon parta jäässä :)



Hymy ei hyydy, vaikka olisi aivan liian kylmä ja pakkanen


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Jouluvalmistelut käynnissä


jouluseppele ja omena-kanelituoksukoristeita

Tämä viikko ja oikeastaan viime viikkokin ovat olleet todella kiireisiä. Minun suurin ahdistuksen aiheuttaja oli oppilaiden arvosanojen antaminen. Tällä hetkellä minulla on 100 oppilasta ja kaikille tulee antaa sekä numero- että kirjallinenarviointi. Hiukan positiivista on että joka vuosi tuntuu olevan kuitenkin hiukan helpompi kuin edellinen.

Nyt on aikaa vihdoin muuhunkin kun vain koulujuttuihin. Maanantai on minulle tämän vuoden viimeinen koulupäivä ja sitten oppilaat pääsevät joululomalle. Täällä on aika pitkä joululoma. Koulu jatkuu vasta tammikuun kolmannella viikolla. Koululla on toki vielä siivousta ja muuta järjestelyä useammaksi päiväksi.

Koulun lisäksi teen puolta työviikkoa helpdeskissä, lähinnä tietokoneiden korjausta ja neuvontaa. Helpdesk sulkee ovet ensi perjantaina kahden viikon ajaksi. Täällä on joulun aikaan kaikki osastot kiinni kaksi viikkoa. Ei postia, pankkia eikä ruokakauppaa. Se vaatii hiukan miettimistä, että osaa ostaa kaiken tarvittavan koko kahden viikon ajaksi.

Viime viikolla kokoonnuimme suomalaisten kanssa laulumaan joululauluja. Suunnitteilla on myös yhteinen jouluaaton ateria. Kaupasta sattui löytymään yksi kinkkukin. Mie olen jo yhden piparkakkutaikinan leiponut, mutta ne on ehditty kyllä jo syödä. Siirappia ei meidän kaupassa nyt ole, niin voi olla ettei enempää pipareita tule sitten tehtyäkään.

Oli niin kiva tänään laittaa joulukoristeet. Ei meillä ole kuin yksi pieni laatikollinen lähinnä itse tehtyjä koristeita, mutta kyllä siitä silti tuli kiva joulumieli. Illalla, kun ulkona on ihan pimeää ja talokin hiukan viileämpi, niin on helpompi päästä joulutunnelmaan. Päivällä kuuman auringonpaisteen keskellä on vaikea edes käsittää että kohta on jo jouluaatto.

Vuosi sitten olimme jouluna Suomessa Lapin lumen ja pakkasen keskellä. Nyt ihan täysin erilainen joulumaisema ympärillä, mutta omat hyvät puolensa on täälläkin. Täällä on jotenkin helpompi rauhoittua joulun odotukseen, kun kaikenlainen hälinä on poissa. Ei ole ostoskeskuksia, ei melua, ei juurikaan edes liikennettä, kaikki pysähtyy kahden viikon ajaksi.

Meidän "joulukuusi" on kanaverkkoa, jouluvaloja ja pätkä vihreää koristenauhaa
  
keittiön kaapeissa ei vieläkään ole ovia, mutta ehkä mulla on joululomalla aikaa taas tehdä keittiöremppaa.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kelluuko kaikki (ötökkä) proteiini?


Ajattelin aamulla keittää puuroa aamupalaksi. Meillä ei kovin usein syödä puuroa koska a) kaurahiutaleita on viime aikoina ollut vaikea saada ja b) ne ovat todella kalliita ostaa. Minulla oli hyllyssä avaamaton paketti mannasuurimoita. Avasin paketin ja totesin että siellä on elämää... ja paljon! Koko paketti kuhisi pienen pieniä ötököitä.

Aamupalasuunnitelmat menivät hetkessä uusiksi. Puurohiutaleet laitoin pakastimeen. Kuollut ötökkä on aina helpompi käsitellä sekä henkisesti että fyysisesti, kuin elävä ja karkuun juoksevä ötökkä. 

Ensin siivilöidään isoimmat ötökät pois...

Illalla, kun oli aikaa enemmän, päätin tarkastaa paketin sisällön. Pakastin oli selvästi tehnyt tehtävänsä ja mikään ei enää liikkunut mannasuurimoiden keskellä. Siivilöin suurimot, mutta samalla tiesin että 99% ötököistä oli niin pieniä, ettei siivilöiminen auta juuri ollenkaan. Löytyi sieltä silti muutama keskikoinen toukkanenkin.

Isoin saalis jäi siivilään, mutta sen pikkuserkut kyllä karkasivat
Hiukan mietityttää kuinka paljon niitä toukkasia sieltä on ehkä ryöminyt vapauteenkin puuropaketin rakosista, vaikka avaamoton paketti olikin. Asuuko ruokakaappini ylähyllyllä nyt puuropakettitoukkien yhdyskunta jo ties kuinka monennessa sukupolvessa?

Päätin tehdä kokeiluversiona yhden annoksen “proteiinipuuroa”. Niitä ötököitä oli paketissa todella paljon ja oli päivän selvää, ettei kaikkia saa millään pois. Minun ajatus oli, että huuhtelen hiutaleet hanavedellä ja ötökät kohoaisivat pintaan, kun taas painavammat hiutaleet painuisivat pohjalle. Ainakin osa ötököistä lähti huuhtelemalla.

suurin osa ötököistä (ehkä?) jäi kellumaan pinnalle

Oikeastaan, koska niitä ylimäärä proteiineja oli niin vaikea havainnoida puurohiutaleiden joukosta, niin päätin keittää ensimmäisen testiannoksen. Keittäminen sujui kuin master chef kokilla ja ei edes pohjaan palanut. Niimpä ei ole mitään syytä olla maistamatta.

Ihan hyvältähän se näyttää...
ei hassumpaa ötökkäpuuroa


Ulkonäöllisesti puuro näyttää ihan normaalilta, mutta samalla toki tiedän etteivät proteiinit sieltä keittäessä mihinkään kadonneet. Lakkasivat vain liikkumasta. Maku sen sijaan oli... täysin normaali! Ihan hyvää puuroa. Laitan siivilöidyt hiutaleet takaisin pakkaseen ja aion syödä puuroa ensi viikollakin :)
oho, kaikki loppu :P

Jälkkäriksi voi sitten syödä vaikka trooppisia nallekarkkeja. Kas, näin.

Meidän Ukarumpan kaupasta ostettu nallekarkkipussi






.. ja tämmönen "nallekarkkiläpyskä" sieltä löytyy sisältä

maanantai 30. marraskuuta 2015

Jouluostoksilla



Täällä ei kauheasti shoppailumahdollisuuksia ole. Lähin isohko asutuskeskus on Kainantu, mutta ei sielläkään ole kuin muutamia kauppoja joissa on kaikissa suurin piirtein samat tuotteet, pääasiassa ruokatarvikkeita. Niimpä Ukarumpan kyläkaupan joulumyynnin aloitus on aina iso juttu. Joka vuosi marraskuun loppupuolella kaupan tuotevalikoima tuplaantuu hetkeksi. Isot kaupat tuovat viiden tunnin ajomatkan päästä meidän kauppaan myyntiin elektroniikkaa ja muuta isoa.

Mekin olimme jo pitkään suunnitelleen ..sitten kun alkaa joulumyynti niin ostan.. Päälimmäisenä toivelistalla oli uusi vedenkeitin ja mikro. Vanha vedenkeitin oli aika pahasti kulunut ja muovipinta rapautunut. Lisäksi vedenkeittimen kansi ei enää mennyt kunnolla kiinni. Mikron ongelma oli hiukan samankaltainen. Kun mikron laittoi päälle, start-nappula lensi aina vähintään metrin päähän. Molemmat viat olivat muoviosien kulumisesta johtuvia ja siksi hankalia korjata.

Niinpä menimme lauantai aamuna tuntia ennen kaupan avautumista jonottamaan. Yleensä meidän kauppa ei ole viikonloppuisin auki, mutta joulumyynnin aloituspäivä on aina poikkeus ja silloin kauppa on avoinna neljä tuntia. Ensimmäiset jonottajat olivat tulleet jo aamu kuuden aikaan jonottamaan (kun liike avataan klo 9). Lähes kaikilla oli mukanaa vähintään kahvia ja retkeilytuoli. Omanlaisensa kokemus sekin. Luulen että suurimmalle osallle se on enmmän sosiaalinen tilaisuus, kuin itsessään kauppaan jonottamista.

Iso osa tuotteista on amerikasta tuotuja ja hinta on sen mukainen. Välissä ihmetyttää ostaako kukaan niitä kaikkein kalleimpia tuotteita. Esim tavallinen iso pöytäkynttilä oli 20e. Isommat tuotteet ovat vielä kallimpia. Siellä oli myynnissä tasan kaksi mikroa. Hinta oli 250e. Toivottavasti se vekotin nyt sitten kestää jonkun vuoden. Varmuuden vuoksi hilaan vanhan mikron vintille siltä varalta että uusi sanoo sopimuksen irti.

Sähkönlaatu on ollut viime kuukaudet todella heikkoa. Se helposti rikkoo sähkölaitteet, mutta ei ole vaihtoehtoja, niin pakko vaan ajatella että kestää sen mitä kestää ja sitten jos menee rikki niin mietitään asia uudelleen.

Vaikka mikro olikin super kallis ostos, niin ylipäänsä täällä on tyytyväinen jotenkin paljon pienempiin asioihin, kuin Suomessa. Löysin kaupasta kokoontaitettavan sateenvarjon ja kivan muovirasian. Olo oli kuin jouluaattona ja sitä vaan oli niin iloinen niinkin pienestä asiasta kuin sateenvarjosta.


uuden, kokoontaitettavan sateenvarjon iloinen omistaja :)


torstai 26. marraskuuta 2015

Kauhuelokuva lentomuurahaisista?



Konkreettinen muistutus siitä että sadakausi on vihdoin alkanut, on lentomuurahaiset. Isojen sateiden alettua, ne kaivautuvat koloistansa ja lentävät kohti valoa. Meillä on kaikissa ikkunoissa hyttysverkot, mutta jotenkin kummasti sieltä isohkot muurahaiset vääntäytyvät läpi ihan väkisin. Kai se on sitä suomalaista sisua..

Meillä oli ystäviä käymässä ja joimme teetä kynttilän valossa. Kun vieraat lähtivät ja ajattelin mennä pesämään hampaita, huomasin että vessaan oli jäänyt valot päälle. PAHA VIRHE! Vessa oli aivan täynnä lentomuurahaisia! Oli pakko hakea hammasharjat ja muutama muu tärkeä juttu. Melkein tuli paniikki, kun muurahaiset lentävät kasvoille. Lattiapintakin näytti liikkuvan muurahaisten paljoudesta.

Suu kiinni ja nopea syöksy muurahaispilven keskelle. Sain hammasharjan, mutta toivoa sopii ettei yöllä tule vessahätä! Kerra unohdin sateenvarjon auki ylösalaisin muurahaipilven keskelle. Aamulla sateenvarjon sisällä oli reunaan asti täynnä muurahaisia. Tämä muurahaislaji lentää vain yhden yön ja sitten tiputtaa siivet ja kuolee. Olipahan helppo aamulla siivota, kun pystyi vaan kantamaan koko sateenvarjollisen muurahaisia ulos ja kipata kaikki maahan.

Nyt sitten vietetään iltaa hämärävalaistuksessa. Jos kattovalon laittaa päälle, niin muurahaisarmeija hyökkää heti kohti valoa. Kynttilät on muutenkin viime aikoina tulleet tarpeeseen. On ollut tosi paljon sähköongelmia oikeastaan päivittän. Melkein yllättyy jos jääkaapissa sattuu olemaan virta päällä ja valo syttyy, kun jääkaapin oven avaa. Onneksi sähköä kuitenkin on juuri sen verran, että ruoka ei ihan mene pilalle.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Turvassa vai turvaton?



Viime viikkojen aikana olen paljon miettiny turvallisuuteen liittyviä asioita. Uutiset ovat täynnä ISI:ä ja Pariisin terrori-iskuja. Täälläkin on monenmoista sattunut ja tapahtunut, mutta niistä minulla ei ole lupa julkisesti tässä blogissa kertoa. Kiitollinen olen jokaisesta teistä ketkä muistatte meitä rukouksin. Täällä joutuu epävarmuutta, rikollisuutta ja väkivallan uhkaa sietämään arkielämässä koko ajan. Toisaalta nämä viime aikojen uutisotsikot osoittavat, ettei täysin turvassa voi olla oikeastaan missään.

On me silti paljon mietitty miten kotia tai omaa käyttäytymistä voisi muuttaa niin että ei anna rikollisille liian helppoa pääsyä. Me on lisätty oviin “hakasia” (eng. Dead bolt, mutta mikä lie suomeksi..) niin ettei ovea saa kammettua auki vaikka lukon rikkoisikin. Samanlaisia hakasia on tarkoitus lisätä myös makuuhuoneiden oviin sisällä.

Koira toivon mukaan pitää huolen siitä ettei taloon niin vain pysty hiippailemaan. Öisin tosin pidän koiran sisällä, koska en halua sen joutuvan aseistettujen rosvojen tielle. Täällä ei ole eläinlääkäreitä kuin viiden tunnin ajomatkan päässä. Pahimmassa tapauksessa omistajat ovat itse joutuneet ompelemaan lemmikkinsä haavoja. Päiväsaikaan koira vahtii taloa kyllä tosi tarkkaan eikä päästä ovelle edes tuttuja ihmisiä, jos emme itse ole kotona.

Minulla on yksi henkilökohtainen hälytin. Tosin täytyy myöntää ettei sitä läheskään aina tule pidettyä mukana. Idea on että jos jotain sattuu, niin siitä hälyttimestä nappia painamalla lähtee tosi kova ääni. Toisaalta työmatkoja lukuunottamatta, kuljen useimmiten koiran kanssa. Gromin on paikallisiin koiriin verrattuna sen verran iso otus, että kaikki väistävät suosiolla tien toiseen reunaan.

Täytyy myöntää, että viime aikoina on ollut tavallista enemmän koti-ikävä. Ikävä rakkaita, luontoa, ruokaa ja ylipäänsä sitä että ympärillä olisi kaikki tuttua (ja turvallista). Vuosi sitten tehty neljän kuukauden Suomen visiitti ei ollut oikein loma ja tuntuu että siitä on jo ikuisuus. Kausilomaan on vielä vuosi, mutta huomaan, että entistä useammin huomaan ajattelevani …sitten kun olen Suomessa niin...

Kai tämä on sitä lähetystyöntekijän arkea. Suomessa on ikävä takaisia Ukarumpaan ja kun on Papualla niin on ikävä Suomeen. On muuten aika hassua, että usein unessa olen Suomessa joko Riihimäen uimahallissa tai Oulun Kaakkurin citymarketissa :D Toki molemmissa paikoissa on tullut paljon aikaa vietettyä, mutta silti on outoa että ne tulevat uniinkin.

Yksi viime päivien surullisimmista uutisista oli se että Papualaisen ystäväni “Mian” 6-v poika kuoli torstaina lavantautiin. Mian elämässä on viime vuosina ollut paljon surua ja taas hän joutuu hautaamaan oman lapsensa. Lavantauti on tarttuva sairaus ja vaarana on, että se tarttuu myös hänen muihin lapsiinsa. Siihen on olemassa myös rokote, mutta täällä sen saaminen on hyvin hankalaa ja todella kallista. 



Smoothie oman pihan marjoista ja hedelmistä :) Aika makean näkönen tuli kuvastakin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Sadetta!

Viime keskiviikon blogiteksti unohtui kokonaan. Olin ollut pitkän päivän töissä ja illalla huomasimme, ettei taloon tule lämmintä vettä ollenkaan. Ilta meni siinä, kun yritimme pohtia missä on vika. Emme kuitenkaan ongelmakohtaa löytäneet ja suihkussa käyminen vaihtui ämpäri ja kauha viritelmäksi.

Kuivuus on vihdoin loppunut!! Nyt on oikeastaan tämän viikon aikana satanut vähän melkein joka päivä. Ruoho alkaa hiljalleen taas vihertää. Kukkapenkit on aikalailla menetetty, mutta ehtiipä ne kasvattaa uudestaan sitten myöhemmin.

Aivan ihana, kun ei tarvitse jokaista vesitippaa kierrättää. Meidän molemmat vesitankit on taas täynnä, joten voin hyvällä omalla tunnolla pistää pyykikoneenkin päälle ja käydä suihkussa :) Pieniä asioita, joita oppii arvostamaan kun ne eivät enää olekaan itsestäänselvyyksiä.

Kestää vielä 6kk ennen kuin paikallisten pellot tuottavat ensimmäisen kunnon sadon. Kuivuuden aiheuttamat ongelmat eivät pyyhkiydy pois heti ensimmäisten sateiden alettua. Paikallisen ystävämme “Matin” pellolta varastettiin viimeiset maissintähkät, joita Matti oli säästänyt lapsillensa. Ruoasta, johtuvia riitoja ja väkivaltaisuuksia on ollut normaalia enemmän.


Tässä kuvassa verrataan vuoden -97 kuivuutta tämän vuoden sademääriin. Tämän vuoden kuivuus näyttää joidenkin kuukausien kohdalla olleen huomattavasti pahempi kuin edellisen el niñon aikaan.


Aiyuran sademäärät ennätyskuivuuden aikoina vuonna 1997 ja 2015

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Aidanrakennusta


Tämä viikonloppu on mennyt nopeasti. Minulla oli vakaa tarkoitus kirjoittaa uusin ystäväkirje, mutta en sitten ehtinyt sitäkään. Olimme jo pitemmän aikaa Mikon kanssa miettineet aidan rakentamista talon ympärille. Ei mitään älyttömän isoa. Halpa ja sen verran iso, että on koiralla tilaa liikkua, eikä tarvitse aina olla narussa.

Mikko kävi perjantaina ostamassa tarvittavat materiaalit. Puuta aidan tolpiksi ja metallinen verkkoaita nitojalla kiinni. Lauantai aamuna herätyskello oli soimassa heti auringon nousun aikaan. Mikko halusi aloittaa aidan rakentamisen heti aamusta.

Mie olin kyllä yrittänyt ylipuhua, että palkkaisi jonkun papualaisen edes kaivamaan ne tolppien kuopat. Mutta ei.. Liekö se sitten sitä kuuluisaa suomalaista sisua vaiko vaan miesten omituista jääräpäisyyttä, mutta hän halusi ehdottomasti rakentaa kaiken itse.

Kyllä mie toisaalta ymmärrän ihan hyvin Mikon näkökannankin. Paikallisten mielestä me “valkoiset” ollaan aivan tumpeloita fyysisessä työnteossa. Niimpä usein he haluavat tulla auttamaan, mutta sitten tekevät omanlaisensa version, joka ei välttämättä ole ihan sitä mikä meillä oli mielessä.

Mikko ei ole kovin pomottaja luonne, jolloin palkattu apupoika helposti ottaakin koko työnjohdon itselleen. Mikon mielestä helpoiten saa juuri sellaisen aidan kuin haluaa, kun sen tekee itse. Silloin ei tarvitse koko ajan neuvotella työmiesten kanssa. Täytyy myöntää, että onhan se ihan looginen johtopäätös.

Mikko teki aitaa koko päivän, poltti nahkansa auringossa ja sai vielä kaupan päälle rajun allergia reaktion käsiin. Niimpä sunnuntai iltapäivänä minä tartuin vuorostani lapioon ja viimeistelin muutamat viimeiset aidan tolpat. Nyt on Gromit-koiralla hyvä juoksennella pihalla, kun on enemmän tilaa liikkua.

Perjantaina torilla oli hyvin hämmentävä kohtaaminen. Tapasin papualaisen miehen, joka asuu Suomessa, puhuu suomea ja on naimisissa suomalaisen naisen kanssa. Oli hyvin outoa puhua papualaisen kanssa suomeksi. Hän oli tapaamassa sairasta äitiään Ukarumpassa ja pian lähdössä takaisin Suomeen.

Perjantaina töistä kotiin tullessa näin suoraan olohuoneen ikkunasta, kun jonkun papualaisen talo paloi aivan kokonaan. Ilmeisesti se oli jonkinlainen paikallisten välinen riita, joka lähti käsistä ja koston kierre oli heti valmis. Puskamateriaalista rakennettu mökki paloi vartissa aivan totaalisesti.

Ai niin, meillä on taas ollu maanjäristyksiäkin. Eilen oli 4,8 magnitudin järistys. Talo helisi aika kovasti, mutta mitään ei menny onneksi rikki.


Gromit tykkää juosta ja kohta voikin narun irroittaa, kun aita on valmis

Maria aidanrakennustöissä :D Enkä edes saanu rakkoja



keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Vuosi sitten..

Viime vuonna tähän aikaan olin Salon keskussairaalassa isän luona. Luuytimeen levinnyt syöpä, jolle ei enää ollut mitään tehtävissä. Se vei isän voimat käsittämättömän nopeasti. Viikon aikana isän kivut menivät koko ajan vain pahemmaksi. Lopulta saattohoitopäätös oli helpotus. 29.11 isä kuoli ja samalla muuttui minunkin elämäni. On aika ennen ja jälkeen isän kuoleman.

Suru on vieläkin läsnä usein, mutta ehkä jotenkin pehmeämpänä. On outoa kun isän puheluita ei enää tulekaan. Ei enää koskaan. Olen kateellinen Mikolle, kun se voi vielä viettää aikaa oman isänsä kanssa. Ajan käyttäisi niin eri tavalla, jos tietäisi kuinka vähän sitä on jäljellä. Soittaisin vaikka joka päivä. Maksoi mitä maksoi.

Mutta nyt se on myöhäistä. Viimeiset halaukset ja heipat on sanottu. Seuraavan kerran näen iskäni sitten taivaassa. Jeesuksen luona isällä ei enää ole kipuja eikä sairautta. Usko Jeesukseen antaa elämälle näkökulman, joka jatkuu iänkaikkisuuteen. Tämä, tässä ja nyt on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.

Ilm. 22:1-5
Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä.Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa.

 
iskän kainalossa <3








sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Joko kohta on joulu?


Suomessa jouluun suhtautuu eri tavalla. Ensinnäkin ainakin Pohjois-Suomessa jouluna on lunta. Joulun tulon Suomessa huomaa siitäkin, kun kaupat alkavat soittaa joululauluja ja joulutuotteet tulevat myyntiin. Täällä “joulutunnelma” on vähän hakusessa, kun ei ole lunta ja ylipäänsä vuodenaikojen vaihtelu on hyvin, hyvin vähäistä. Joulun “tunnelma” on jotenkin enemmän kiinni koristeista, tuoksuista ja siitä, että saa itsensä tajuamaan, että voi oikeasti olla joulu vaikka ulkona on +30 lämmintä.

Mie olen viime viikkoina miettinyt paljonkin kaikenlaista jouluun liittyvää. Ukarumpan joulumyyjäisiin on enää vajaat 3 viikkoa. Olen varannut itselleni yhden myyntipöydän ja nyt on hiukan painetta saada myyntiin jotain hienoa. Tuotteiden myynnistä saadut rahat laitan somsiboma-kieliprojektin tilille. Tosin tuskin ihan valtavia summia saan kerättyä.

Jotain pientä askartelujuttua minulla on koko ajan kehitteillä, mutta nyt pitäisi saada oikein kunnon askarteluvaihde päälle, jotta myyjäisiin mennessä saan tarpeeksi tavaraa näytille. Yleensä tykkään tehdä vain yhden ainutkertaisen kappaleen ja saman toistaminen on hiukan turhauttavaa. Tänään päätin kuitenkin aloittaa operaatio myyjäisvalmistelut ja tein helppoja joulupallokorvakoruja kokonaista 12 paria. Ihan kivan näköisiä niistä lopulta tuli.

Sitten pitäisi vaan päättää, että mitä kaikkea muuta voisin tehdä. Korvakoruja tulee varmaan melko paljon, kun niitä tulee tehtailutua omaksi iloksi aika useinkin. Harmi vaan, että töiden kanssa aikaa ei kyllä ihan mahdottomasti jää askarteluprojekteille. Tässä kuvia tämän päivän projektista :)





torstai 22. lokakuuta 2015

Muumi teetä ja lakritsia!


Tänään oli postissa yllätyspaketti Suomesta. Piti oikein pinnistellä, etten avaisi pakettia heti matkan varrella, vaan malttaisin kotiin asti :) Olen pyytänyt monilta ystäviltä Suomesta kofeiinitonta teetä (ettei mene yöunet). Meidän kaupassa ei ole pitkiin aikoihin ollut mitään muuta kuin perusliptonia. Se alkaa pitemmän päälle kyllästyttää. Tämän päiväisessä paketissa oli Muumi-teetä. Sitä maistelimme tänään yhdessä naapureidemme suomalaisen Hilkan ja korealaisen Sunyoungin kanssa. Kiitos paketin lähettäjälle, joka varmaan tunnistaa itsensä mm. Muumi-teen avulla.

Paketissa oli myös lakritsia. Jestas, kuinka hyviä suomalaiset karkit ovat! Kun vertaa niihin muutamiin amerikkalaisiin, australialaisiin ja indonesialaisiin makeisiin, joita meidän kaupassa on (ehkä parhaimmillaan 10 erilaista karkkipussia), valitettavan usein on pettymys, kun maku ei olekaan yhtään sitä mitä olettaisi. Ihana syödä suomalaista pehmeää lakritsia, kun on muutaman kerran kaupasta epätoivoisena ostanut “lakritsia”, joka onkin ollut aivan kuivaa ja pahaa.

Tilasin itselleni paketin Austaraliasta. Nyt on uudet pastelliliidut ja muita kivoja piirrustusvälineitä tulossa postissa. Innolla odotan väriliitujani. Sen vuoksi on tullut käytyä tarkistamassa postilaatikko useamman kerran viikossa. Ensi kuussa on Ukarumpan joulumyyjäiset ja minulla on ollut aikomuksena jotakin juttuja valmistaa myyjäisiin, mutta saa nähdä onko edes tarpeeksi aikaa valmistaa jouluaskarteluja niin paljon, että niitä kehtaisi myydä.

Minulla on monenlaista askarteluprojektia meneillään. Kai se tietyllä tavalla antaa vastapainoa työlle ja stressille. Toisaalta tuntuu myös, että juuri nyt elämä on “tasapainossa”. Vaikka teen kahta työtä ja aika paljon muitakin vapaaehtoisia vastuutehtäviä, niin silti stressiä ei ole liikaa. On sopivasti unta, joka päivä koiran kanssa lenkkeilyä ja olen myös palkannut kodinhoitajan käymään kahtena päivänä viikossa auttamaan kotitöissä, jolloin minulla on mahdollisuus keskittyä paremmin tekemään kahta työpaikkaa kodin ulkopuolella. On kiva tulla töistä kotiin, kun ruoka ja vastaleivotut sämpylät on valmiina odottamassa :)



Iltateenä omasta Mymmeli-mukista uutta suklaakakun makuista muumiteetä

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Suuren urheilujuhlan tuntua


Ukarumpan alakoululla oli perjantaina urheilupäivä. Koulun oppilaat oli jaettu kahteen tiimiin, punaisiin ja keltaisiin. Esikoululaisista kuudennen luokan oppilaisiin kaikki osallistuivat erilaisiin kilpailuihin. Oli erilaisia juoksukisoja, tarkkuusheittoa, säkkihyppelyä ja monia muita lajeja. Yksilövoiton lisäksi joukkueet kilpailivat keskenään koko urheilupäivän voitosta.

Urheilupäivää varten oli valmistauduttu jo pitkään. Välituntisin useimmiten täynnä pieniä koripalloilijoita ollut koripallokenttä on viimeisen parin viikon ajan ollut aivan tyhjänä, kun suurin osa oppilaista on ollut jalkapallokentällä harjoittelemassa urheilupäivää varten.

Tiistaina ekaluokkalaiset oppilaat tulivat välitunnin jälkeen kuvaamataidon tunnille aivan uupuneina. Osa oli sitä mieltä, ettei juuri nyt jaksa nousta edes pulpettiin istumaan. Kun kyselin miksi juuri tänään kaikki ovat niin väsyneitä, vastaus tuli yhdestä suusta: Me harjoiteltiin urheilupäivän juoksukilpailua varten koko välitunnin ajan. Eikä se ollut ainoa kerta. Varsinkin pienimmät oppilaat ovat harjoitelleet lähes vimmaisesti.

Eräs esikoululainen oli ilmaissut huolensa kotona, jos hän ei saakaan urheilupäivänä yhtään palkintoa. Huoli oli kuitenkin turha, sillä pienimmät urheilijat saavat kaikki mitalin. Ikävuosien kertyessä myös kilpailu kovenee ja säännöt tiukkenevat.

Monena vuonna urheilupäivää on vietetty äärimmäisen mutaisessa ja märässä kelissä. Lapset ovat olleet aivan yltä päältä mudan kuorruttamia. Tänä vuonna sitä ongelmaa ei ollut. Päin vastoin. Maa on niin kuiva, että yleensä niin pehmeä jalkapallokentän nurmikko on korventunut todella kovaksi.

Meidän koulussa on sääntö, että kaikilla oppilailla pitää olla kengät. Liikuntatunti on poikkeus, silloin ei ole pakko pitää kenkiä. Meidän koulussa lapset ovat tottuneet siihen, että juoksukilpailuissa juostaan paljain jaloin. Monien mielestä se on paras (ja ainoa) tapa, jos haluaa juosta lujaa.

Tänä vuonna kuivan ja karkean urheilukentän vuoksi opettajat päättivät, että lapsilla on “kenkäpakko” urheilupäivänä. Kukaan ei juokse paljain jaloin tänä vuonna. Oppilaat olivat hämmentyneitä. “Miten niin pitää juosta kengät jalassa?” “Aina on juostu kilpaa paljain jaloin” “Onko oikeasti pakko pitää kenkiä?” "Voiko kengät jalassa edes juosta kunnolla?".

Erityisesti papua-uusi-guinealaiset oppilaat ovat usein urheilupäivänä tähtiä. Toisaalta on sitten sellaisia oppilaita, joita ei urheilu voisi vähempää kiinnostaa ja useimmilla heistä on aikaisempaa kokemusta siitä, ettei mitalisijoille ole pääsyä.

Yksi papualainen pikkupoika oli laittanut keltaisen kisapaitaansa päälle jo urheilupäivää edeltävänä iltana ja nukkunutkin kisapaita päällä. Luokkakaverit tulivat puoli kuudelta heti kun aurinko nousi, koputtamaan ovelle ja yhdessä poikaporukka lähti “lämmittelemään” urheilupäivää varten.

Katsojiakin on iso joukko. Äidit ja isät kokoontuvat tietysti katsomaan lasten urheilusuorituksia, mutta myös isommat sisarukset yläkoulun puolelta ovat katsomossa mukana. Monille ehkä isoin juttu urheilupäivässä on se, että sieltä voi ostaa monenlaista herkkua mm. hattaraa, jäätelöä ja pizzaa. Urheilupäivä on aikamoinen kokemus, mutta ihan kiva maanantaina taas päästä normaalin koulurytmiin ja seuraava urheilupäiväkin on onneksi vasta vuoden kuluttua :)

Yleensä lapset juoksevat ilman kenkiä, mutta ei tänä vuonna.


 Ps. Tänä vuonna punainen joukkue voitti.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Kiireinen päivä ja kuravesikahvit


Uusi työ helpdeskissä (mikähän on “helpdesk” suomeksi?) on lähtenyt hyvin liikkeelle. Niin paljon kaikkea muistettavaa, että puolet asioista on varmaan jo unohtunut. Useimmiten minun arkipäivä on tälläinen: herätys klo 6.30, pika pikaa torille ostamaan kasvikset (paitsi tänään, kun käteinen raha oli päässyt loppumaan), aamupalan ja eväiden valmistus, töihin klo 8.00, aamupäivällä nopsasti “pankkiin” että saa käteistä toria varten (pankki on auki vain klo 9-12).

Ruokatauolla pitää ehtiä käymään kaupassa, tosin silloin ehdi syödä lounasta.. (kauppa menee kiinni klo 16 mutta usein jo tuntia ennen sulkemisaikaa leipä ja jauheliha on loppu, joten parempi olla ajoissa). Työt loppuvat yleensä klo 17, mutta jos olen koululla niin pääsen kotiin jo 15.30. Sitten käyn koiran kanssa tunnin lenkin ympäri Ukarumpaa. Yleensä takaisin tullessa alkaa jo pimeä laskeutua.

Ruoaksi tein perunamuusia ja jauhelihakastiketta. Sen jälkeen tiskataan ja lopuksi valmistelin seuraavaa päivää varten jugurtin. Maitojauheesta sekoitettua maitoa on aika kaamea juoda, niimpä mie teen tosi usein jugurttia. Tänään tein myös lihapullia varten korppujauhon omista leivän kannikoista. Ruoan laittaminen vie tosi paljon aikaa tai oikeastaan aikaa vie ne valmistelut, kun pitää kaikki tehdä aivan alusta ja mitään puolivalmisteita ei ole.

Nyt kuivan kauden aikana kasvisten laatu on selvästi heikentynyt. Toissapäivänä ostettu parsakaali kuhisi elämää. Päätin silti jääräpäisesti syödä sen. Keitin parsakaalin, poimin vedestä kuolleet ötökät ja muussasin parsakaalit ihan pieneksi (siltä varalta, että jos sinne vielä niitä toukkia jäi niin ainakaan ei tunnu hampaissa kun syö ;)

Meidän ykkösvesitankki on nyt virallisesti typötyhjä. Onneksi toisessa tankissa on vielä vettä ainakin kahdeksi kuukaudeksi ja jos oikein pinnistelee niin saattaa riittää neljäksikin kuukaudeksi. Tankin vaihdon jälkeen veden laatu oli vuorokauden verran aika heikko. Mikko keitti kahvit “kuraveteen”, mutta eipä tuo näytä sen vauhtia juurikaan hidastaneen. Mie uskollisesti suodatan joka ikisen vesitipan. Ei tee mieli saada uutta giardia pöpöä.

Kun ruoka on syöty, keittiö siivottu ja kasvikset valmisteltu seuraavaa päivää varten, kello onkin jo 22.30. Ei tarvitse paljon unta kysellä. 


Hanavedestä sai puhtaan tiskirätin läpi suodattamalla isoimmat kökkäreet pois

Aikamoista kuravettä. Vaan Mikkopa keitti kurakahvit ja oli kuulemma ihan hyvä :D

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Muutoksia työkuviossa


Mie olen pitkään ollu pelkästään Ukarumpan alakoululla opettajana. Nyt minun töihin tulee pieniä muutoksia. Ensi viikosta lähtien olen osa-aikaisesta pari päivää viikossa helpdeskissä eli Mikon kanssa samassa rakennuksessa ja osan ajasta jopa samassa toimistossa.

Perjantai oli minun ensimmäinen helpdesk työpäivä ja se meni oikestaan siinä, kun yritin saada käsityksen kaikista käytössäni olevista ohjelmista sekä työkaluista. Ihan hauska, kun voi ongelmatilanteissa kysyä Mikolta neuvoa suomeksi, eikä tarvi yrittää kaikkea selittää aina englanniksi tai tok pisiniksi.

Täällä ei ole vieläkään satanut. Jotain tilanteen vakavuudesta kertoo sekin, että vuosi sitten tähän aikaan kuukauden sademäärä oli 110mm. Nyt kuukauden aikana on satanut vain 3mm ja se ei ole riittävästi. Jos olen pysynyt laskuissa, niin käsittääkseni tämä on neljäs kuukausi peräkkäin ilman kunnon sadetta. Tämän maan tilastoissa se on jo aikamoinen poikkeama normaalista.

Meidän vesijohtoverkostosta löytyi vuotokohta ja sen vuoksi alkuviikosta oli paljon vesiongelmia. Nyt tilanne on onneksi palautunut normaaliksi. Tosin jatkossa olen paremmin varatunut vesiongelmiin pitämällä aina parikymmentä liraa vettä varastoituna ämpäreihin.


Nyt minunkin pitäisi alkaa ratkomaan tälläisiä ongelmia ..

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Vaihdetaan vesivessa ulkohyyssikkään!

Meidän käyttövesi tulee kahdesta eri “lähteestä”. Juomavesi kerätään katon kautta rännejä myöten sadevestä. Se varastoidaan isoon vesitankkiin, josta sitten tarpeen mukaan pumpataan vesihanoille suht. puhdasta juomavettä. Tankista tullut vesi näyttää melko puhtaalta. Isoimmat kökkäreet suodattuvat pois. Sen sijaan bakteerit ja muut pienet pöpöt eivät suodatu. Sen vuoksi meillä on keraaminen vedensuodatin, jonka kautta puhdistamme juomaveden. Toinen vaihtoehto on keittäminen, mutta se olisi sekä työlästä että paljon aikaa vievää.

Toinen käyttöveden lähde on jokivesi (Ukarumpa slangissa “RAM-vesi). Se pumpataan suoraan joesta. RAM-vesi ei ole juomakelpoista sellaisenaan. Suodattamalla tai veden puhdistustableteilla siitäkin ehkä saisi juomakelpoista. Joesta pumpatun veden värikin vaihtelee aika paljon. Siksi esim pyykinpesu voi olla melkoista arpomista. Kun pyykkikoneeseen menee jokivettä, lopputulos voi olla joko puhdas tai sitten likaisempi kuin se pyykki, jonka alunperin koneeseen laittoi.

Meidän talossa jokivettä käytetään lähinnä vessan huuhteluun. Rajoitamme pyykinpesun minimiin, jolloin likapyykkiä tulee vain yksi koneellinen viikossa. Monissa taloissa Ukarumpassa tankkivesi on loppunut ja silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin likainen jokivesi.

Meillä ei ole ollut kahteen vuorokauteen jokivettä ollenkaan. Pumpuissa on ollut jotain ongelmia ja vettä ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Koska kuivuus on edelleen vakava ja sen ennustetaan jatkuvan pitkälle vuoden vaihteeseen, en uskalla tuhlata arvokasta sadevettä vessan huuhteluun.

Eilen yritin kerätä kaiken tiskaus- ja käsienpesuveden sankkoon ja huuhdella vessan sen avulla. Vettä ei kuitenkaan kertynyt tarpeeksi. Aamulla haju vessassa oli jotain aivan kertakaikkisen karmeaa. Puolen vuorokauden ulosteet (anteeksi ällöttävä sanamuoto, mutta valitettavasti se on totta). Sankossa sen verran vettä, että ennen töihin lähtöä voi ehkä yrittää huuhdellä edes jotain alas pytystä. Ulkovessa olisi aika luksusta juuri nyt. Hätätapauksessa aion kyhätä kompostikuopan päälle jonkinlaisen ulkohyyssikkä viritelmän. Riippuu siitä kuinka pahaksi tämä vesipula menee.

Tiesin, että Ukarumpan alarinteessä asuville jokivettä tulee. Niimpä koiran kanssa lenkille lähtiessä otin mukaan 10 litran ämpärin ja kävin täyttämässä sen jokivedellä alarinteen vesipisteellä. Sitten ei muuta kuin sankko pään päälle ja kohti kotia. Ihan täpötäyteen en sankkoa laittanut, mutta 8 litraa jaksoin kantaa kotiin vajaan kilometrin verran ylämäkeä.

Papualla naiset usein kantavat painavia taakkoja pään päällä. Olen oppinut täällä ollessa saman tekniikan ja nykyään kannan painavat toriostoksetkin pään päällä. Se on myös selän kannalta hyvä. Ryhti pysyy hyvänä, eikä 8 kilon vesiämpäri tunnu liian isolta taakalta.

Minun suunnitelmana on yrittää haalia sen verran vettä ämpäriin, että vessan voi huuhdella kaksi kertaa vuorokaudessa. Se olisi vielä joten kuten ok. Tämän aamuinen vessakäynti oli sen verran karmea kokemus, että ei oikein aamupalakaan meinannut mennä suosiolla alas, kun se järkyttävä haju oksetti melko pitkän aikaa. Vesivessa ei todellakaan ole fiksu keksintö, jos ei ole tarpeeksi vettä huuhtelemiseen!

Tämä on hyvin epäkäytännöllinen ilman vettä :(

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Ruokaa, vettä ja sähköä


Tämä viikko on ollut hiukan haasteellinen. Meidän kyläkauppa on ollut koko viikon suljettuna inventaarion vuoksi. Osasin siihen varatua ja ostin ruokaa varastoon sen verran että pärjää viikon verran. Kaupalla oli ollut ongelmia inventaarion kanssa ja nyt ovet pysyvät suljettuna vielä toisenkin viikon. Jääkaapista alkaa loppua margariini, juusto, kananmunat, riisi ja maitojauhe. Nämä kaikki ovat minun keittiössä perusruokatarvikkeita ja ne kuluvat aika nopeasti. Vielä pitäisi siis pinnistellä viikko ja sitten pääsee taas normaalisti ostamaan ruokaa.

Tänään oli taas vaihteeksi pieni vesisade. Valitettavasti maaperä on niin kuivaa, ettei pieni sade kastele kuin pintakerroksen. Tänä viikonloppuna tuli jälleen meidän järjestöltä uusi kehoitus “kiristää vyötä” ja pyrkiä säästämään vettä entistä tehokkaammin.

Hyväksi todettuja vedensäästöniksejä on mm. vessan huuhtelu niin harvoin kuin mahdollista, hiustenpesuveden kerääminen ja kierrättäminen pyykikoneen pesuvetenä, pyykikoneen huuhteluveden kierrättäminen kasvien kasteluun ulkona ja tietysti suihkussa käymistä täytyy rajoittaa mahdollisimman paljon.

Saa nähdä kuinka pitkään tämän kuivuus jatkuu. Karuimmat ennustukset lupaavat sadekauden alkavan vasta ensi vuoden maaliskuussa. Sitä on vaikea kuvitella. Jokainen kuukausi kuivuutta tuo enemmän ja enemmän haasteita arjen pyörittämiseen. Toisaalta jos saisimme edes yhden oikein kunnon kaatosateen niin juomavesitankit olisivat taas täynnä.

Viime päivinä sähkökin on ollut aika epätasaista. Vesivoimalaitoksen sähkönjakelussa tuntuu olevan ongelmia ja kun normaalisti meidän järjestön generaattorit antavat virtaa sähkökatkosten aikana, nyt myös generaattorilla on ongelmia. Jääkaappi naksuu päälle, pois, päälle, pois, kymmeniä kertoja päivässä. Sähkölaitteiden lyhyt käyttöikä täällä selittyy osittain erittäin huonolla sähkön laadulla.

Meidän järjestön sähkömiehet koittavat keksiä uusia ratkaisuja sähkökatkosten ja virtapiikkien estämiseksi. Kuulemma ensi vuonna uudet laitteet pitäisi ratkaista isoimmat sähkönjakeluongelmat. Sitä odotellessa kuuntelen jääkaapin naksuvan jälleen päälle, pois ja toivon, että tärkeimmät sähkölaitteni kestäisivät sinne asti.



keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Shoppailua Kainantussa

Maanantaina kävin ostoksilla lähikaupungissa Kainantussa. Minulla oli mukana paikallinen nainen apuna. Yksin ei ole turvallista matkustaa oikeastaan mihinkään. Kainantuun ei sinänsä ole pitkä matka, mutta koska meillä ei ole omaa autoa, menen yleensä “julkisilla kulkuneuvoilla” ja se on aina omanlaisensa operaatio.

Ensiksi pitää kävellä lähimmälle “bussipysäkille”. Bussien pysähtymispaikka on ns.hiljaista tietoa. Kaikki tietävät paikan, mutta sitä ei ole merkitty millään tavalla. Siiten pysäkillä odotellaan sopivaa autoa. Oikeita linja-autoja täällä ei ole, eikä täällä maaseudulla ole edes takseja. Paikallisliikennettä ajetaan eräänlaisilla pakettiautoviritelmillä. Auto ahdetaan täyteen asiakkaita ja kun auto on täynnä niin matka jatkuu.

Me hyppäsimme heti ensimmäiseen autoon, joka sattui pysähtymään pysäkille. Se oli avolavakuorma-auto, jossa matkustajat istuvat lavalla tiiviisti vieretysten, ilman mitään penkkejä, puhumattakaan turvavöistä. Sitten pitää toivoa, että kuski olisi edes ajokuntoinen.

Kainantussa kiersimme ensiksi torilla. Mukaan tarttui sipulia 0,30e/ kpl, mangoja 0.30e/ kpl ja sokeriruokoa. Kuivuuden vuoksi monia tuotteita tuodaan rannikolta asti tänne myyntiin. Sitten vuorossa oli vaate”kauppa”. Täällä vaatekaupat myyvät yleensä vain käytettyjä vaatteita. Hinnat ovat suht alhaisia, joten toisinaan ostelen käytettyjä vaatteita vain esim. askartelupojektien materiaaliksi.

Kadulla valkoinen ihonväri herättää huomiota. Lapset kuiskivat toisilleen “lukluk, wait meri” (katso tuolla on valkoinen nainen). Seuranani ollut papualainen nainen on huvittunut saamastani huomiosta. Illalla hänen kotikylässänsä ihmiset pyytävät kertomaan millaista on olla valkoisen naisen kanssa ostoksilla.

Seuraavana päivänä huomasin, että olin polttanut molemmat olkapääni ja niskan Kainantun reissulla. Luulin, että ihoni olisi jo hiukan vahvempi, mutta tulipahan taas muistutus aurinkovoiteen tärkeydestä. Aloe vera geeli helpottaa hiukan polttavaa tunnetta iholla. 


Meillä oli papualaisia ystäviä Burum-Mindikistä kylässä pari päivää

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kutsumuksena lähetystyö

Viime viikkoina olen miettinyt, miksi olemme Papua-Uudessa-Guineassa, vaikka Suomessa olisi varmasti paljon helpompaa? Vastaus on kutsumus. Kutsumus on vahva tunne siitä, että tämä on se tie jota meidän tulee kulkea. On hyviä ja huonoja päiviä, mutta Jeesuksen antama kutsu ei lähde pois.

Jeesus sanoi opetuslapsille “seuraa minua” ja opetuslapset jättivät kalaverkkonsa ja lähtivät Jeesuksen mukaan. Minä jätin kaiken rakkaan Suomessa ja lähdin seuraamaan sitä samaa kutsua. Ei se ole aina helppoa. Mietin olisinko voinut tehdä jotain toisin. On pakko vain luottaa siihen, että Jeesus on kaiken yläpuolella ja johdattaa. Minun tehtävä on vain kuunnella sydämellä.

Ei minusta silti äiti Teresaa tule. Lähetystyöntekijätkin ovat yllättävän tavallisia. Niillä on iloja, suruja, vihaa, katkeruutta ja ahdistusta. Tämä on se tie, jota minun tulee kulkea. Vastaan tulee se mitä tulee ja ne on kohdattava aikanaan. Minun elämän, työn, avioliiton ja kaiken perustana on Jeesus. Siihen luottaen jaksan tämän päivän ja huomisenkin. Jeesus ei jätä.

Liitän tähän blogitekstiin youtube-videon Lehdalin perheestä. Vuosi sitten he asuivat täällä Ukarumpassa. Perheen isä joutui vakavaan liikenneonnettomuuteen ja menetti toisen jalkansa. Kaikkien kysymysten ja ahdistusten keskellä heidän turvansa oli Jeesuksessa. Jumalalla on suunnitelma ja se on hyvä. Video on vain englanniksi, mutta jos kielitaito riittää niin kannattaa katsoa.

Jer. 29:11
Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kuinka pieleen voikaan mennä yhden maalipurkin ostaminen..

Aikaisemmissa blogiteksteissä olen kirjoittanut jotain meidän remonttiprojekteista. Minulla on jo pitkään tehnyt mieli maalata. Haluaisin maalata oikeastaan melkein kaikki seinät uudelleen. Ulkona vanha maali hilseilee jo monista kohdista. Sisällä tilanne ei ole ihan niin huono, mutta uusi maali piristäisi, vaikken mitään kovin dramaattisia värejä haluakaan.

Niimpä lähdin maalikauppaan. Siellä on kuulemma nykyään sellainen maalinsekoituskone, joten on mahdollisuus ehkä jatkossa saada samaa sävyä olevaa maalia lisääkin. Aina se ei ole ollut itsestäänselvyys ja silloin piti maalia kerralla ostaa koko se määrä, jonka uskoi tarvitsevansa. Seuraavana päivänä sävy saattaisi olla radikaalisti erilainen.

Päätin ostaa 5 litran maaliämpärin, kun sitä joka tapauksessa kuluisi aika paljon talon ulkoseiniin. Niinpä astuin kauppaan ja selitin myyjälle tok pisinin kielellä haluavani öljymaalia ulkokäyttöön “Mi laik baim sampela oilpaint lo paintim haus blo mi lo autsait”.

Myyjä menee tiskin takana olevaan varastohuoneeseen etsimään sopivaa maalia ja hetken kuluttua tulee takaisin ja kysyy oliko se öljymaalia, jota halusin ostaa? (tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi pitänyt soida minun päässä jo hyvin lujaa!) -Kyllä, öljymaalia kiitos. -Ette siis en halua vesipohjaista, sitäkin on ulkomaalina. -Ei kiitos, tahtoisin öljymaalia.

Myyjä poistuu takaisin varastohuoneeseen ja tulee vartin kuluttua maalin kanssa. Tarkistan maalin sävyn ja kaikki näyttää olevan kunnossa. Maalipurkin tekstit olivat mm. Indonesiaa ja kiinaa, joten niitä on turha lukea. Maksoin siis maalini ja lähdin kotiin.

Onneksi maalasin aluksi vain pienen alueen, koska jo viikon kuluttua uusi hieno maalipinta alkoi hilseillä. Voi kökkö, se oli sittenkin vesipohjaista maalia. Kuinka Ä-R-S-Y-T-T-Ä-V-Ä-Ä!!!! Näin jälkeen päin tajuan, että minun olisi pitänyt tajuta myyjän yrittäneen minulle vaivihkaa kertoa, että öljymaali on loppu, mutta minä en vain ymmärtänyt, kun se olisi pitänyt lukea rivien välistä.

Tämän maan kulttuurin mukaisesti ei pidä sanoa suoraan “ei”, koska se voi suututtaa asiakkaan. Sen sijaan negatiivinen asia tulisi ilmaista jotenkin kiertoteitse. Myyjä yritti vesiliukoisia maaleja mainostamalla saada minut ymmärtämään, ettei öljymaalia ole. Minä tyhmä en sitä tajunnut ja nyt omistan 5 litraa sinistä maalia, jota on vaikea käyttää mihinkään, kun se hilseilee vanhan öljymaalin päältä pois niin nopeasti.

Toisaalta opin tärkeän läksyn kommunikoinnista. Jos myyjä on käyttäytyy epävarman oloisesti ja kysyy saman kysymyksen uudelleen ja uudelleen, kannattaa suosiolla unohtaa koko homma ja ostaa joskus toiste ja ehkä toisesta paikasta (mikäli on olemassa enemmän kuin yksi kauppa).




sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syysloma ilman syksyä

Vuodenaikojen vaihtelua on täällä jotenkin vaikea seurata. Joulu, pääsiäinen, juhannus, ulkona on ympäri vuoden yhtä lämmintä ja vihreää. Selkeiden vuodenaikojen puuttuminen sekoittaa ajantajun. Joulu ei tunnu joululta eikä juhannus juhannukselta. Vaikea käsittää, että nyt on jo syyskuu.

Täällä Ukarumpassa alkoi perjantaina koululaisilla parin viikon “syysloma”. Jossain blogikirjoituksessani taisin kertoa, että meidän koulun tietokoneluokkaan murtauduttiin kesällä juuri ennen koulujen alkua. Luokka hajoitettiin todella perin pohjin ja sen vuoksi ensimmäisen jakson tietotekniikkatunnit jouduttiin perumaan. Olen sitten ensimmäisen jakson ajan opettanut kuvaamataitoa, kun oma luokkani on ollut remontissa.

Nyt tietokoneita on saatu korjattua sen verran, että voin syysloman jälkeen aloittaa taas opettamisen omassa luokassani. Kuvaamataidon tuntien pitäminenkin on ihan hauskaa, mutta kaikkein mieluiten jatkan kuitenkin tietotekniikan opettamista. Oppilaiden syysloman aikana teen vielä viimeisiä asennuksia ja toivon mukaan kaikki on valmista kahden viikon kuluttua.

Sadetta täällä ei ole vieläkään näkynyt. Tänäänkin ruohikkopaloja oli useita ympäri laaksoa. Savun ja pölyn takia ilmanlaatu on todella huono, mutta ihme kyllä en ole astmalääkkeitä tarvinnut pitkään aikaan. Sen sijaan hammassärky on edelleen. Onneksi ei kuitenkaan ihan kamala särky. Vapaita aikoja hammaslääkärille oli vasta joskus ensi kuussa, mutta niitäkään ei vielä voinutt varata. Toivottavasti jaksan potea särkyä ilman että hammas menee ihan juurihoitokuntoon...

Meidän viisumi ja työlupa anomukset on nyt jätetty viranomaisille. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saame toivomamme vuoden jatkoajan. 

Banaaniterttu näyttää vielä joten kuten sinnittelevän, vaikka koko puu on jo lähes kuivuuteen kuollut.

torstai 17. syyskuuta 2015

Itsenäisyyspäivän tunnelmissa

Oli tarkoitus päivittää blogi jo eilen, mutta pitkän päivän jälkeen unohdin koko blogin kirjoittamisen. Eilinen meni keittiössä työskennellessä. Täällä menee minulla varmasti 90% enemmän aikaa ja energiaa ruoan laittamiseen verrattuna siihen, kun asuin Suomessa. Osittain asiaan vaikuttaa kasvisten ja hedelmien peseminen. Täällä mitään ei kannata ostaa ja syödä sellaisenaan vaan normaali käytäntö on joko keittää tarpeeksi pitkään tai sitten pestä kloritilla, mutta kyllä Suomessa tuli ostettua paljon puolivalmisteita ja täällä niitä ei ole tai jos on niin hinnat on pilvissä.

Eilen meillä oli vieraita päivällisellä, joten tein ruoan tavallista hienommin. Muuta ei oikeastaan sille päivälle sitten enää jaksanutkaan. Kun vieraat lähti, kaaduin sänkyyn ja nukahdin saman tien. Mie en tajua miten täällä perheen äidit pystyy tasapainottelemaan työn ja kodin työt. Tulin lopulta siihen tulokseen, että en oikeastaan tiedä täällä kovin montaa perheen äitiä joka olisi kokopäivätyössä.

Eilen oli Papua-Uuden-Guinean 40-v itsenäisyyspäivä. Reilun tunnin ajomatkan päässä olisi ollut isot itsenäisyysjuhlat, mutta kun meillä ei ole autoa niin ei lähdetty sitten kotoa mihinkään. Youtubesta löytyi tälläinen video, joka on tehty paikallisten “EM yleisurheilukisojen” kunniaksi (Pacific Games). Tänä vuonna kyseinen urheilutapahtuma järjestettiin Papua-Uuden-Guinean pääkaupungissa, Port Moresbyssä. Tämä on ehkä parhaimpia videopätkiä mitä olen nähnyt Papuasta ja sopii hyvin itsenäisyyspäiväteemaan.

Videon alussa on pitkä pätkä tämän maan kansallishymniä ja sen jälkeen on todella hienoja maisemia. Vieläkin on välissä hiukan epätodellinen olo, kun ajattelee, että meidän koti ainakin väliaikaisesti on nyt täällä maailman toisella laidalla näiden upeiden vuorten ympäröimänä. Täytyy myöntää, juuri nyt olen aika onnellinen :) 


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Selkäkipua, maanjäristyksiä ja pienen pientä sadetta

Tämä viikonloppu on mennyt aikalailla vain laiskotellen. Ei ole oikein saanut mitään järkevää aikaan. Minulla on viime aikoina ollut selkä kipeänä. Tuntuu, että vaikka kuinka yrittää venytellä, niin kipu ei hellitä yhtään. Suomessa voisi vain mennä hierojalle. Täällä sitä mahdollisuutta ei ole, niin ei auta kun koittaa pärjätä.

Lauantaina särki hammastakin. Onneksi täällä on sentään hyvä hammaslääkäri. Paikallisista hammaslääkäreistä olen kuullut sellaisia kauhutarinoita, ettei tee mieli kokeilla onneaan itseoppineilla katuhammaslääkäreillä.

Tuleva viikko on meidän koulussa viimeinen viikko tätä jaksoa. Sitten oppilailla on pieni “syysloma” vaikkei täällä syksyä olekaan. Keskiviikkona on Papua-Uuden-Guinean itsenäisyyspäivä ja se on palkallinen vapaapäivä. Mikolla on ensi viikko lomaa. Tekee ihan hyvää välissä vain laiskotella.

Ostin eilen käytetyn leipäkoneen perheeltä, joka on lähdössä kausilomalle kotimaahansa. Olipa tänään kiva saada tuoretta leipää, ilman että tarvitsee alkaa sotkemaan isoa taikinaa. Laitoin leipään myös ruisjauhoja. Harmi, ettei leivän väriä saa ruskeaksi eikä edes tummaksi, mutta oli se silti tosi hyvää ja hiukan terveellisempää kuin se yksi ja ainoa venhäjauhopaahtoleipä, jota meidän kaupasta voi ostaa.

Perjantaina kävin “Moonan” kanssa kaupungilla. Ostin pari patjaa, vilttejä, kattiloita, saippuaa ja Moonan lapsille vaatteita. Moona on muuttanut pois kylästä, jossa on asunut viimeiset 15 vuotta, takaisin vanhempiensa luokse. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Onneksi hän sai pitää melkein kaikki lapset. Vain vanhin lapsi jää miehen sukulaisille. Selvästi sekin on Moonalle vaikea asia. Ei ole helppoa luopua omasta lapsestaan.

Täällä on ollut pävittäin pientä tihkusadetta (normaali kuivan kauden sää). Maa on kuitenkin niin kuiva, ettei tihkusade tunnu antavan tarpeeksi vettä. Myös sähkökatkoja ja maanjäristyksiä on ollut normalia enemmän. Lauantaina oli 5.5 richterin järistys. Astiat kilisivät kaapissa oikein kunnolla.



Maasto on edelleen niin kuivaa, että ruohikkopaloja on joka päivä