Vuormien joulukirje

Vihdoin ja viimein meidän uusin kirje on valmis.

Tästä pääset lukemaan meidän pitkää kirjettä :)


Tässä PDF-muotoinen kirje, joka sopii paremmin esim tulostettavaksi.

Me tullaan kohta Suomeen!!

Uusi video

Täällä taas

Meidän elämä tuntuu menevän kuin pikakelauksella. Tuntuu kuin viikossa olisi vain ma, ke, pe, su. En tajua mihin päivät vaan katoaa. Torstai aamuna heräsin viideltä laittamaan aamupalaa kymmenelle aikuiselle. Meillä oli vieraana pari päivää Dan ja Kathy jotka ovat Borong-kielen kääntäjiä. He tulivat kurssille, joka olikin siiretty marraskuulle. Niimpä olivat pari yötä meillä ja sitten aloittivat pitkän paluumatkan takaisin kotikylään.

Aamupalapannukakkuja kolmella pannulla :)

Mila ja Taitus ovat olleet Jeesus filmi -kurssilla. Tavoitteena saada Jeesus elokuva Burum-Mindidkiksi. Elokuvan äänitys olisi tarkoitus aloittaa joskus ensi kuussa. Torstai aamuna Mila ja Taitus lähtivät omaan kotiinsa osottamaan kutsua filmin jatkotyöskentelyyn.

Taitus, Mila, minä, Kathy ja Dan

Torstai aamuna ovelle ilmestyi myös "Veli" joka on eräästä naapurikylästä ja silloin tällöin käy kysymässä rahaa. Täällä on kerjääminen ja ovelta ovelle kaupustelu kielletty, mutta Velin kohdalla teen toisinaan poikkeuksen. Hän on jonkin verran jälkeenjäänyt ja Suomalaisen mittakaavan mukaan olisi varmasti oikeutettu jonkilaiseen sairaseläkkeeseen. Täällä sellaista systeemiä ei kuitenkaan ole. Välissä yritän olla tiukka ja sanoa ettei rahaa nyt ole. Välissä hän näyttää niin surkealta että on pakko keksiä joku pieni puhdetyö jonka hän voi tehdä ja saada sitten vähän rahaa. Miksi se on niin, että tulee huono omatunto jos ei anna rahaa ja huono omatunto siitä että antaa rahaa. Teki miten tahansa niin aina on epämiellyttävä olo jälkeen päin.

Aamulla tulivat apulaiseni "Mari" ja "Hilja", jotka työskentelevät minulle torstaisin. Hilja oli meillä ensimmäistä päivää ja vaikutti oikein mukavalta naiselta. Kaikkein tärkeintä on se että voin luottaa apulaisiini ja jättää heidät tekemään työnsä samalla kun itse olen koululla. Jos se luottamus särkyy, niin on tosi vaikea jatkaa työsuhdetta. Apulaisten kanssa on kiva jutella aamulla kuulumisia tok pisiniksi. Pitää hyvin kielitaitoa yllä.

Suomesta lähtiessä ostin ison kasan lääkkeitä niin että ne riittäisivät koko työkauden loppuun. Kun annosta piti nostaa niin Suomesta hankitut lääkkeet loppuivat kesken ja samaa merkkiä ei tietystikään täältä saa. Niimpä viime viikolla lääkkeeni vaihdettiin toiseen ja nyt olen välissä aivan rätti-poikki-väsynyt ja saatan ottaa kolmet päiväunet. Tekee tietokonetyöt lähes mahdottomaksi. Ei tarvitse kuin katsoa kohti tietokonetta ja nukahdan saman tien. Annosta on lisätty aika reippaasti, mutta toivottvasti pian löytyy jonkinlainen  järkevä annoskoko jolloin sivuoireetkin pysyisivät jokseenkin hallinnassa.

Pitkästä aikaa blogi-kuulumisia

Viime kirjoituksesta on ehtinyt kulua jo aivan liian kauan. Töiden kanssa on vaan ollut niin kiirettä ettei aikaa ja energiaa yksinkertaisesti ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Maanantai oli lukuvuoden viimeinen koulupäivä nyt on saanut muutaman päivän hengähtää. Kummasti alkaa heti tekemättömien töiden -lista pienentyä. Meidän uusin kirjekin on työn alla ja piakkoin ilmestyy tilaajien sähköposteihin.

Mukava huomata, että vuosi vuodelta arvosanojen antaminen oppilaille on hiukan helpompaa. Ensimmäinen vuosi oli aivan kauhea. Minulla meni viikko kun mietin erilaisia sanamuotoja ja mietin, että kuulostaako minun teksti edes järkevältä englanniksi. Nyt 200 oppilaan arvioinneissa meni vain 4 työpäivää ja stressiä oli huomattavasti vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Kyllä minusta vielä hyvä tulee ;)

Täällä on ollut taas ensimmäiset kylmät aamut. Juhannus on täällä vuoden pimein aika ja myös kylmin. Yölämpötila saattaa laskea jopa +5 asteeseen ja se on näillä leveysasteilla aika hurjan tuntuista. Taloissa ei ole minkäänlaista eristystä. Joka nurkasta vetää kylmää ilmaa ja aamulla sisälämpötila on alle 10 astetta. Fleece-asut, villasukat, pipot ja hanskat on taas tarpeeseen. Päivällä lämpötila on taas normaali +35, mutta se tieto ei kylminä aamuina kovasti auta. Minulla on jotenkin jouluinen fiilis kun on niin kylmääkin :)

Me ollaan lähdössä taas ensi viikolla viikon reissulle viidakkoon. Alan huomata, että malarianestolääkitys aiheuttaa minulle nykyään univaikeuksia. Onneksi tämän keikan jälkeen ei varmaan tarvitse vähään aikaan nähdä “Lariam-unia”. Malarianestolääkkeen sivuvaikutuksena on “vivid dreams” suomeksi ehkä kuvaavinta olisi “eläväiset unet”. Onneksi nyt ei ole töiden suhteen mitään pakkoa herätä ihan älyttömän aikaisin niin saan vähennettyä univajetta aamuisin.

Jos ei muu auta väsymykseen niin kahvia lisää :)

Pääsiäisreissu "puskaan"

Me olemme lähdössä keskiviikkona Burum-Mindikiin viettämään pääsiäistä. Reissu on vähän extempore-luontoinen eli suunnitelmat eivät ole kovin tarkkoja.

Ensimmäinen etappi alkaa keskiviikko aamuna, kun lähdemme minibussilla kohti Laen kaupunkia. Se on matkan helpoin osuus, muttei täysin ongelmaton sekään. Matkan varrella on yksi kohta, josta maanvyörymä vei tien jo kuukausi sitten. Se on pätkä tietä on korjauksen alla, mutta jos sataa niin siihen saattaa jäädä jumiin pitkäksikin aikaa.

Ensimmäisen etapin ajomatka kestää noin 5 tuntia. Sitten olemme yötä Laessa. Aamulla (mikäli sää sallii) matka jatkuu pienemmällä autolla sellaista "metsätietä". On hiukan epävarmaa kuinka pitkälle pääsemme autolla, se riippuu tien kunnosta.

Kun autolla ei enää voi jatkaa pidemmälle, pysähdymme yöpymään jossain ja aamulla jatkamme matkaa kävellen. Siitä on todennäköisesti noin 5 tunnin patikointi. Ensin vuoren rinnettä alas laaksoon ja sitten kolmen tunnin matka  seuraavaa vuoren rinnettä ylämäkeen.

Mikko on innoissaan, kun pääsee patikoimaan viidakkoon. Mie odotan enemmän sitä, että voi tutustua paikallisiin ja osallistua pääsiäiskonferenssiin. Paluumatka on meille vielä melko mysteeri. Tarkoituksena on olla hieman reilu viikko, mutta saa nähdä miten asia järjestyy.

Matkan puolesta saa rukoilla. Ensinnäkin, että kaikki kulkemiset sujuisi turvallisesti, kun ei ne tiet ole kovin hyvässä kunnossa. Toiseksi, että pysyttäisiin terveenä. Yritän ottaa mukaan kaikki mahdolliset lääkkeet ja laastarit, mutta toivottavasti kaikki menisi hyvin eikä ensiapupakkausta tarvitsisi edes avata. 

Laitan blogi & facebook viestiä sitten kun tulemme paluumatkalla takaisin Laen kaupunkiin (30 maaliskuuta?). Puskassa kännykkäkuuluvuus on lähes olematon joten säästämme akkua pitämällä puhelimet kiinni.

Saa nähdä kuinka extremeä meidän pääsiäinen tulee olemaan, mutta innoissaan olemme lähdössä. Siunattua pääsiästä meidän blogin lukijoille! :)

Toisinaan tien kunto ei ole kovin hyvä..

Matka taittuu lava-auton lavalla istuen (ai mikä turvavyö?..)

Nämä "puukeppisillat" on Marian kauhistus.

Lättyjen paistoa alá Papua

Joskus pienet asiat muuttuvat yllättävän monimutkaisiksi. Suomessa oppii asiat tekemään tietyllä tavalla ja täällä kun yrittää tehdä totutun kaavan mukaan, niin se ei ihan aina onnistukaan. Sitä oppii ”soveltamaan” mitä erilaisempia asioita, erityisesti ruoanlaiton suhteen.

Viime viikolla tulimme yhtenä iltana kotiin vasta aika myöhään. Ulkona oli niin kamala rankkasade, että mielellään olimme töissä hiukan pidempään. Pimeässä ja sateessa sitten kävelimme parin kilometrin matkan kotiin.

Mikko oli sitä mieltä, että iltaruoaksi voitaisiin syödä lättyjä. Sehän sopii minulle. Tässäpä teille kertomus siitä miten Maria tekee lättyjä.

Otan jauhot pakastimesta (ne on siellä siksi ettei jauhokuoriaiset lisäänny enempää kuin mitä niitä siellä pussissa jo alunperin on). Jauhot on kylmiä, joten täytyy vähän aikaa odottaa niiden ”lämpenevän” kulhossa.

Ota esiin kananmunat ja taas kaksi kulhoa lisää. Jos jo alunperin epäilyttää kananmunien kunto, niin kannattaa taskulampulla tiirata kuoren läpi. Jos on selvästi tumma, niin ei kannata edes yrittää rikkoa kuorta. Pilaantuneen kananmunan haju on jotain aivan käsittämätöntä. Usein kaupasta ostetuissa kanamunissakin on mukana pilaantuneita. Kun epäilyttävät kananmunat on karsittu pois, on aika yrittää rikkoa kulhoon tarvittava määrä munia. Ensimmäiseen kulhoon rikotaan yksi kananmuna. Sitten se muna kaadetaan seuraavaan kulhoon ja taas rikotaan yksi kananmuna ensimmäiseen kulhoon. Näin ollen ei koko taikina mene pieleen, jos kaikesta huolimatta mukaan pääsee pilaantunut yksilö.

Eli nyt on jauhot ja kananmunat eri kulhoissa. Seuraavaksi sokeri. Sokeri on tiukassa lasipurkissa. Pienikin määrä sokeria kaapin pohjalla, pöydän pinnalla tai avonaisessa rasiassa, houkuttelee hetkessä kokonaisen armeijan pienen pieniä muurahaisia. Mie olen käyttänyt suuresti aikaa ja vaivaa muurahaisten myrkyttämiseen ja meidän keittiö on lähes muurahaisvapaavyöhyke.

Margariini on sen verran arvokasta (voista puhumattakaan!) että useimmiten käytän lättytaikinaan vain ruokaöljyä. Maitoa täältä on aika vaikea saada, joten käytämme maitojauhetta. Sekoitan siis öljyn ja vesi-maitojauhesekoituksen kananmuniin. Leivinjauhetta ei tarvitse, koska se on ”vihreissä jauhoissa” (kyseisen tuotteen pakkaus on väriltään vihreä) jo valmiiksi mukana.

Sitten on työläin osuus taikinan tekemisestä eli jauhojen sihtaus. Jauhoissa on paljon jauhokuoriaisia ja toukkia, jotka ovat kylläkin pakastuksen jäljitä kuolleita. Ellei tykkää koppakuoriaislätyistä (niitäkin meillä on kyllä usein syöty) niin koppikset pitää siivilöidä pois. Tällä kertaa ötököitä olikin todella paljon ja piti hakea pakasteesta vielä hiukan lisää jauhoja, että saan sopivan paksun taikinan. Amerikkalainen lättytaikina on tosi paksua verrattuna suomalaisiin lättyihin. Me tehdään aika usein sellaisia ”pannukakku-lättyjä) jotka saa olla ihan kunnon paksuja.

Ulkona vesisade yltyy ja salamoi. Suomesta tuomani paistinpannu on kuumana kaasuhellalla. Täällä on todella vaikea saada kunnon pannuja ja kattiloita, joten niihin kiintyy yllätävän paljon. Harmittaa kovasti jos/kun pannun pintaan tulee naarmu.

Kaksi lättyä on valmiina, kun tulee ensimmäinen sähkökatko. Ha-haa! kaasuhellapa ei sähkökatkoista välitä, joten jatkan paistamista pimeässä. Mietin jo, että pitäisikö se taskulamppu kuitenkin hakea, ja sitten sähköt tulevatkin jo takaisin. Ulkona välähtää aivan hurjan iso salama. Yksi-kaksi-kolme-neljä-viisi, lasken sekunteja ja sitten jyrähtää. Ikkunat helisevät ja koko talo tärähtää salaman voimasta, vaikka se ei edes iskenyt kovin lähelle.

Lätty saa jäädä pannulle, kun juoksen ympäri taloa kiskomassa sähköjohtoja seinästä, mikro, jääkaappi, pakastin, modeemi, pyykkikone. Taas talo tärähtää taas uuden salaman iskusta. Lätyn toinen puoli ehti palaa mustaksi, mutta Mikko syö sen silti. Loppu taikina saa jäädä huomiseen. Ukonilma jyrisee lähistöllä vielä pitkälle yöhön. Vielä viimeiseksi makkarin oveen muistilappu, että muistaa aamulla laittaa jääkaapin ja pakastimen pistokkeet takaisin seinään.

Uusi ystäväkirje (vihdoin!)

Tässäpä linkit uusimpiin ystiksiin:

Nettiversio ystäväkirjeestä

Tulostettava PDF ystäväkirje

Kaunis talo Bae joen varrella. Kuva: Kevin Derksen

Kirppuja, hiiriä ja tarantella

Blogin päivittäminen on viime aikoina jäänyt. Joulun jälkeen on vain yksinkertaisesti ollut töiden kanssa niin kamala kiire etten ole jaksanut edes ajatella blogin kirjoittamista, kun oli niin paljon kaikkea muuta tärkeämpää. En uskalla vieläkään luvata, että jaksaisin välttämättä joka viikko kirjoittaa, mutta ainakin nyt "blogi suoni" taas pulppuaa ja pitkästä aikaa teki kirjoittaa,

Meillä on taas kirppuja. En tiedä kuinka paljon siitä voi syyttää koiraa, kun koira on kuitenkin saanut kirppulääkkeensä. Harmi, kun itselle ei voi antaa kirppulääkettä. Mulla on useita kirpun puremia eri puolilla kehoa ja ku-ti-see. Paljon pahemmin kuin hyttysen puremat. Myrkytimme tänään makuuhuoneen ja samalla laitoin kaikki petivaatteet pakastimeen. En tiedä auttaako, mutta jotain on pakko yrittää.

Tänään, kun menin aamulla koululle valmistelemaan aamun oppitunteja, luokassa juoksenteli pikkuinen hiiri. Mie tietysti säikähdin ja hiirikin säikähti ja juoksi entistä villimmin ympäriinsä. Hetkeksi se livahti jonnekkin piiloon ja pääsin taas takaisin työn ääreen, niin eipä mene montaa minuuttia kun hiiri oli taas ihan vieressä ja juoksee edes takaisin.

Laitoin kaikki luokan ovet auki ja tein itselleni työpisteen pöydän päälle. Oli liian inhottava istua tuolilla ja koko ajan seurata, ettei hiiri pääse liian lähelle minun paljaita varpaita (täällä kun ei sukkia tarvitse ja sandaalitkaan ei paljon varpaita suojaa). Siinä sitten istuin pöydällä naputtamassa tietokonetta. Hiiri todennäköisesti juoksi jossain vaiheessa ulos ja hyvä niin. Ei tule ikävä, vaikka löytäisi toisen kodin, mieluiten kaukaa.

Joululoman jälkeen minun luokasta löytyi kuolleena isohko tarantella hämähäkki (isompi kuin mikään aikaisemmin näkemäni hämppis). Onneksi se oli kuitenkin jo heittänyt henkensä. Hiukan kuitenkin mietityttää, että jos se kuoli vanhuuteen niin onko minun luokan pimeissä nurkissa kasvamassa kokonainen tarantella suku? Eipä tee mieli enää tietokoneita korjatessa laittaa kättä pöydän taakse paikkoihin, joihin ei kunnolla näe.

PS. uusin ystäväkirje on jo valmis. Odotan vain byrokratian rattaiden pyörivän, jotta saan luvan julkaista kirjeen.