Blogissa hiljaista

En ole jaksanut viimeaikoina paljon kirjoitella. On ollut flunssaa,
kiirettä töissä ja paljon muuta joka on vienyt aikani ja energiani. Nyt
lisäksi useampi perheenjäseneni on vakavasti sairaana ja sekin on
kuluttavaa vaikka en mitään voi tehdäkkään näin kaukaa. Täälläkin on
ollut paljon väkivaltaa ja ryöstelyä viime viikkoina. Kaiken tämän
keskellä mieli on hiukan matalalla.

Koulun "syys"loma loppuu pian ja ensi viikolla pitäisi olla reippaasti
opettamassa ja ehkä se on ihan hyvä että työt jatkuu, niin joutuu
keskittymään muuhunkin kuin vain omiin murheisiin.

Olisi paljon valokuvia ja videoita viidakkoreissulta, mutta laitan ne
sitten myöhemmin kun on enemmän energiaa. Kiitos kaikista rukouksista<3
ne tulevat erityisen tarpeeseen tällä hetkellä.

-Maria

ja niin Kingston silta sortui..

Niin siinä sitten kävi että Ukarumpasta ulos vievä Kingston silta kohtasi tänään loppunsa ja sortui. Pitkäaikaisemmat lukijat saattavat muistaa, että joskus vuosi sitten organisaatiomme asetti rajoituksia ja varoitti sillan huonosta kunnosta.

Tältä silta näytti vielä vuosi sitten

Välissä sitä ehdittiin hiukan korjaillakin, mutta korjauksista huolimatta silta oli todella heikossa kunnossa. Aina siltaa ylittäessä sitä pienellä kauhulla mietti, että kenen auto se mahtaa olla, joka jokeen tipahtaa.

Suomalaisena ensimmäinen ajatus on, että "miksi valtio ei rakentanut uutta siltaa jo kauan sitten, kun sellainen kerran oi tarpeen?". Syynä on, että alueen heimoilla on sukupolvia vanhat kaunat romahtanutta edeltäneestä ikivanhasta puusillasta. Sen rakentamisesta ei kuulemma maksettu tarpeeksi heidän isovanhemmilleen. Niimpä alueen maanomistajat haluavat nyt korvauksen vanhoista veloista.

PUG:ssa valtio ei omista maata, vaan kaikki kuuluu eri heimoille. Niimpä siltaa tai tietä ei niin vain rakenneta minne tahansa, vaan sitä edeltää pitkät neuvottelut. Uutta siltaa ei voida rakentaa ennen kuin maanomistajuuskiistat on ratkaistu ja se ei ole helppo eikä varsinkaan nopea tie.

Nyt olemme siis motissa. Bensa ja ruokakuljetukset eivät pääse perille. Mitä kauemmin silta on poikki, sitä tukalammaksi tilanne tulee käymään. Onneksi järjestöllämme on varasuunnitelmia ja hätätapauksessa ruokaa voidaan kuljettaa vaikka lentokoneella. Tosin halpaa huvia se ei ole.

Meillä ei ole autoa, joten bensiinin säännöstely ei meihin juurikaan vaikuta. Ruokaakin riittää varmasti ainakin kuukausiksi eteenpäin. Voi olla että jotkin tuotteet loppuvat, mutta nälkää ei varmasti tarvitse nähdä.

Tässä muutamia kuvia tilanteesta:

Ja silta nyt..

Auto meni huonoon kuntoon, mutta onneksi kukaan ei kuollut

Muuttolaatikoissa jälleen kerran

Olohuoneemme on muuttolaatikkopinojen valtaama. Viimeisen kolmen vuoden
aikana olemme saaneet pakata ja purkaa tavaroitamme monen monta kertaa.
En ole aivan varma olenko kehittynyt kovinkaan paljoa pakkaajana. Aina
isoin osa työstä jää kumminkin viime tippaan ja sitten kauhean stressin
kera viimeiset tavarat tungetaan johonkin pussiin ja päälle lappu
"sekalaista tavaraa".

Keskiviikkoaamuna talon entinen omistaja lähtee pois ja pääsen
siivoamaan taloa. Elän toiveessa että torstaina voisi jo kantaa laatikot
ja nukkua ensimmäisen yön uudessa kodissa. Paljolti riippuu siitä saanko
koko talon siivottua yhdessä päivässä. Meillä ei ole koskaan aikaisemmin
ollut niin isoa asuntoa. Kokonainen omakotitalo ihan vaan meidän
käytössä! Yläkerrassa on kolme huonetta ja alakerrassa pesutilat,
olohuone ja keittiö.

Aivan ihana saada muuttaa omaan kotiin. Ensimmäistä kertaa minulla on
ihan _oma_ talo. Pää vilisee kaikenlaisia suunnitelmia ja projekteja,
joita voisi kokeilla sitten kun pääsee omaan taloon. Haaveilen
kasvimaasta, vaikka en ole koskaan aikaisemmin mitään kasvattanut ja
yleensä tapan kaikki ruukkukasvitkin hyvin nopeasti, joko hukuttamalla
tai kuivattamalla. Useimmiten molempia yhtäaikaa.

Kaupunkimatkan kauhut

Päätin viime viikolla, että jos on mahdollisuus päästä jonkun kyydissä
jonnekkin niin teen pienen reissun johonkin (minne tahansa). Meillä ei
ole omaa autoa, joten se rajoittaa liikkumista aika paljon. Viime
viikolla olisin lähtenyt "puskaan" yhteen Uuden testamentin
julkistamistilaisuuteen, mutta astman pahenemisen vuoksi sekin sitten
peruuntui.

Niimpä kun kuulin, että jokin porukka on vuokraamassa minibussia yhden
päivän ostosreissulle Laen kaupunkiin, päätin heti että lähden mukaan.
Olen käynyt Laessa kerran aikaisemmin, mutta siitä on jo vuosi aikaa.
Lae on lähin iso kaupunki ja sinne ajaa noin 4-5 tuntia, kuskin
kaasujalasta riippuen.

Lähdimme matkaan klo 6 aamulla heti kun aurinko alkoi nousemaan.
11-paikkaisessa bussissa oli 6 matkustajaa ja kuski, kaikki meidän
paikallisen organisaatiomme työntekijöitä. Aika pian kävi selväksi, että
tällä kuskilla on ehkä hieman tavallista raskaampi kaasujalka. Suomen
kielessä on kuvaava sanonta, joka kertoo paljon koko matkasta: "ajaa
kuin reikäpää". Suurimman osan ajasta istuin kaikki lihakset
jännittyneenä vastaanottamaan seuraavaa kuoppaa tiessä, samalla toivoen
että myös matkustajilla olisi mahdollisuus painaa jarrua.

Papua-Uudessa-Guineassa tiet ovat aika haasteellinen maasto autolla
kuljettavaksi. Asfaltissa on käsittämättömän isoja kuoppia vähän väliä.
Minibussin pohja raapi kuoppien reunoja vähän väliä, mutta ihme kyllä
mitään ei ilmeisesti hajonnut. Välissä tulee eteen kyltti "käytössä vain
yksi kaista" ja siihen on hyvä syy, kun toinen puoli tiestä on pudonnut
vuoren rinnettä alas.

Pari kertaa oli tilanne, että luulin jo matkan päättyvän autokolariin,
kun vastaan tulee mutkassa autoja vastaantulevien kaistalla. Onko se
muka oikeasti niin vaikeaa pysyä omalla puolella tietä?
Auto-onnettomuudet ovat täällä aika yleisiä. Useimmiten onnettomuudet
johtavat kuolemaan jo pelkästään sen vuoksi ettei ole samanlaista
pelastus ja ensihoito systeemiä kuin Suomessa. Ojaan ajaminenkaan ei
välttämättä ole kovin viisas ratkaisu. Tie kulkee jyrkkää vuoren
rinnettä mutkitellen ja mitään ojaa ei ole olemassa. Tien reunasta alkaa
suoraan rotko, joka jatkuu _kauas_.

Selvisimme kaupunkiin. Kävimme ostoksilla kolmessa kaupassa ja sitten
alkoikin jo paluumatka. Paluu ei ollut yhtään miellyttävämpi. Niimpä
tulin siihen tulokseen, että ihan heti en ole samanlaiselle matkalle
lähdössä! Sain ostettua leivänpaahtimen, mutta kaiken sen stressin,
kuoppaisen tien ja epämukavan matkustamisen vuoksi tulin
johtopäätökseen: ei ole vaivan arvoista.

Tästä lähtien muistutan itselleni, jos jotakin ei meidän kyläkaupasta
saa, niin ei kannata Kainantua kauempaa lähteä tavaraa etsimään.
Kainantu on lähin paikka, jossa on market-kokoinen kauppa. Mielummin
vaikka tilaan Australiasta ja maksan tuplahinnan.

Ensi viikolla muutto uuteen kotiin! jeee!

Uusi ystäväkirje on taas postitettu :)

Voit lukea meidän uusimman ystäväkirjeen tästä pääset lukemaan ystäväkirjettä

Jos tarvitset PDF-muotoisen kirjeen vaikka tulostamista varten. Tästä löytyy tulostettava versio
tai koko kansio näkymä tästä

Arop-lokep -kielisen Uuden testamentin julkistamisjuhla. Kuva:Bob Noble

Flunssaa ja dekkareita

Onnistuneesti sain lapsilta koulussa jonkun flunssa pöpön ja yskä alkoi heti kun koulun kesäloma alkoi. Nyt olen viikon sairastanut kotona. Yskä tuntuu pahenevan niin että väkisinkin joutuu pitämään mykkäkoulua, kun en saa sanaa suusta ilman kauheaa yskän puuskaa.

Ne teistä, jotka ovat blogia lukeneet pitempään, saatatte muistella että eihän siitä niin kauan ole kun viimeksi valitin yskästä joka vain jatkuu ja jatkuu.. Tammikuussa ramppasin lääkärillä vähän väliä ja astmalääkkeillä tilanne saatiin hallintaan. Tässä näyttäisi olevan sama kaava. Alkaa flunssasta mutta paha yskä jää piinaamaan viikkokausiksi.

Täytyy myöntää, että en ole niitä astmalääkkeitä kovinkaan ahkerasti käyttänyt, kun olo on ollut hyvä ja hengitys kulkenut moitteetta. Lääkäri kyllä sanoi, että se tulisi ottaa silloinkin kun olo on hyvä. Jotenkin vain ensin unohtui muutama annos ja sitten koko lääke jäi kokonaan. Liekö se osa syynä, että taas ollaan samassa tilanteessa.

Tosin viimeksi oli pelkkä yskä ja ei mitään muuta. Nyt on myös kuumetta. Tällä hetkellä 38 astetta. Keuhkot rahisee koko ajan ja hengitys kulkee hieman vaivalloisesti. Huomenna pitää mennä käymään lääkärillä. Kai sitä eniten mietityttää, että jos ei olekkaan vain astmaa vaan vaikka keuhkokuume. Puhumattakaan näistä kaikista tropiikin pöpöistä..

Löysin käyttöä suomalaiselle kirjastokortilleni! Nyt vasta olen tajunnut kuinka paljon suomalaisia e-kirjoja on netissä saatavilla. Kirjatiedosto ladataan koneelle ja kun laina-aika päättyy niin kirja lakkaa toimimasta ja "palautuu takaisin kirjastoon". Tosi kätevää. Olen sitten lainannut lähinnä dekkareita oikein urakalla. Kipeänä ollessa ei oikein jaksa mitään. Olen siis lähinnä nukkunut ja lukenut. Kyllä suomen kirjasto systeemi on niin toimiva!

Onhan täällä Ukarumpassakin paljon kirjastoja, mutta kaikki kirjat ovat englanniksi. Olen jo huomannut että kieli alkaa rapistua näinkin lyhyessä ajassa, jos ei käytä aikaa siihen että lukee suomeksi. Yksi esimerkki on, kun unohdin sanan "verhotanko" ja pyysin Mikko auttamaan sen verho"kepin" kanssa :)

Ökyrikas ja rutiköyhä

On toisinaan vaikeaa olla rikas. Suomalaisesta näkökulmasta tuskin pääsen rikkaimpien listalle. Varsinkin opiskeluaikana ja työttömänä ollessa olen tottunut elämään aika pienelläkin summalla. Täällä olen samalla tulotasolla kuin Nalle Wahlroos Suomessa.

Rahaa kuluu paljon vähemmän kun ei oikeastaan ole kovinkaan paljoa mihin tuhlata. Tietysti voisi järjestää lomamatkan, vaikka Australian Cairnsiin ja ylimääräisen kahisevan saisi hyvin nopeasti kulumaan jo pelkästään lentomatkoihin. 

On suht helppoa suunnitella mihin _minä_ käyttäisin _minun_ rahani. Mutta mitä ihmettä teen kaikkien niiden kanssa jotka tulevat ovelle mitä ihmeellisempien pyyntöjen kanssa. Osa on ammattikerjääjiä, joilla ei ole haluakaan mennä töihin tai ansaita elantoaan työllä (ellei ovelta ovelle kulkemista ja kerjäämistä lasketa työksi). Osa on oikeasti sellaisia, jotka ovat vaikeassa tilanteessa ja tarvitsevat apua.  

Erilaiset pyynnöt ovat täällä arkipäivää ulkomaalaisten elämässä. Meidän arkemme on niin erilaista kuin paikallisten. Suomalaisittain ajateltuna kerjääminen on häpeällistä eikä sellaiseen alkaisi kuin aivan epätoivoisessa tilanteessa. Täällä on toisin. Pyytäminen on normaalia arjen kanssa käymistä. Jos sinulla on joku tarve niin läheisellä on velvollisuus auttaa.

Kyläyhteisössä yhteisö pitää toinen toisistaan huolta ja katsoo että myöhemmin se jota on autettu, myös maksaa ”kiitollisuuden velkansa” auttamalla muita. Valkoihoisten ja papualaisten kesken tämä laki ei toimi aivan samalla tavalla. Meidät on kasvatettu pärjäämään yksin ja itsenäisyys on hyvä asia. Täällä kukaan ei halua pärjätä omillaan koska silloin joutuisi erilleen yhteisöstä. Koko elämän perus periaatteet ovat aivan erilaiset, kuin ne joihin minut on kasvatettu.

Mutta ketä auttaisin? Millä periaatteella hylkään jonkun pyynnön ja toiseen ehkä suostun? Omatunto soimaa yhtä kovasti jos annan rahaa ja jos jätän antamatta. Joskus pyynnöt ovat melko isoja. Täällä yhden henkilön normaali päivän palkka (kouluja käymätön henkilö joka tekee puutarha töitä tai siivoaa) on 20 kinaa (= 6,5e). Eräs henkilö pyysi minulta 200 kinaa, joka olisi siis ollut kuukauden palkka, koska useimmat ovat töissä vain 2-3 päivänä viikossa. Siihen en voinut suostua.

Rahan antaminen on riskialtista. Tulee helposti tunne, että minua hyväksikäytetään. Yleensä en anna rahaa, mutta yritän auttaa muulla tavoin. Tänään ovella kävi mansikan myyjä. Ostin mansikat ja kutsuin naisen aamupalalle (hän tulee joka viikko kun tietää että meillä saa myös ruokaa :D). Joimme kahvit ja söimme lättyjä. Pakkasin mukaan myös muutaman lätyn kotiin lapsille vietäväksi. On paljon mukavampi kun voi auttaa jotenkin muuten kuin rahallisesti.

Nainen oli satuttanut jalkansa ja parhaani mukaan puhdistin, sidoin ja teippasin haavan jalkapohjasta. Hän kulkee paljain jaloin kuten monet muutkin täällä ja luulen ettei haavasidos ja teippi pysy paikoillaan edes koko matkaa kotiin asti. Mutta en oikein keksinyt mitään muutakaan. Paikallisten tyyli on sitoa muovipussi haavan ympärille.

Viime viikolla meillä kävi eräs mies, joka on vakavasti sairas ja odottaa pääsyä leikkaukseen. Hän olisi halunnut ostaa kirpputorilta itselleen kengät mutta pihakirppiksellä oli niin paljon porukkaa että kaikki oli jo ehditty myydä. Niimpä Mikko antoi omat paremmat sandaalinsa tälle miehelle. Mikon äiti lähettää meille Suomesta uudet sandaalit aina silloin tällöin, joten Mikko ajatteli että pärjää hyvin huonommilla sandaaleilla siihen asti. Olisittepa nähneet sen miehen ilon niistä käytetyistä sandaaleista! Toivottavasti kengät kestävät. Täällä kosteudessa ja hankalassa maastossa kengät tuntuvat hajoavan paljon nopeammin kuin Suomessa.

Eilen eräs meidän organisaationtyöntekijä (joka on siis palkallisessa työssä) tuli meidän ovelle ja pyysi että leipoisin hänen tyttärelleen synttärikakun, koska heillä ei ole talossa uunia jossa leipoa. Aluksi olin hieman hämmentynyt. Ensimmäistä kertaa elämässini joku tulee ovelle ja pyytää kakkua. Olin hiukan varautunut ja mietin onkohan hänellä tytärtä ollenkaan ja yritetäänkö minua taas vain huijata. Lupasin kuitenkin leipoa kakun perjantaiksi.

Myöhemmin kun mietin asiaa tulin siihen tulokseen, että luotan henkilöön sen vuoksi että hän on näkyvällä paikalla kirkon työssä. Omakin syntymäpäiväni on huomenna joten samalla vaivalla leivon kaksi kakkua ja annan toisen tälle miehelle.

Toisinaan omastaan antaminen on helppoa ja sen tekee iloiten. On kiva nähdä kuinka iloiseksi joku tulee ihan pienestä avusta. Toisinaan taas pyyntöihin joutuu sanomaan ”ei”. Ne ovat vaikeita tilanteita ja tuntuu että teki miten päin tahansa niin joka tapauksessa aina tulee paha mieli itselle. Tämä taitaa olla arkipäivää lähes kaikille lähetystyöntekijöille. Jokaista ei pysty auttamaan vaikka kuinka haluaisi. Toisinaan taas ei halua auttaa vaikka pystyisikin.  

Unettoman yön ajatuksia

Kello on 01:30 väsyttää, mutta uni ei tahdo tänään oikein tarttua.
Jaloissa on taas kirpun puremia ja kutittaa aivan hulluna. Tosin kirpun
puremat onneksi ovat kuitenkin aika pieni paha verrattuna moneen muuhun
tropiikin ötökkään. Viime viikolla kokoonnuttiin ystäväjoukolla syömään
yhdessä. Ruokapöytä keskustelu kääntyi pian ötökkäaiheisiin.

Eräs nainen olijuuri palannut työmatkalta viidakosta. 9 tunnin
kävelymatka on jo itsessään voimien koettelemus, mutta matkan teki vielä
ikävämmäksi iilimadot, jotka tarttuivat sandaalien remmien välistä
jalkojen ihoon kiinni koko ajan. Koko 10 hengen porukassa olimme Mikon
kanssa ainoat, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta iilimadoista (hyvä
niin!).

Tyhjensin arkkupakastimesta kaiken muun pois paitsi lihat. Pakastin on
tärkeä. Säilytän siellä murot, jauhot, kaurahiutaleet, makaroonit, eli
kaiken jossa jauhokuoriaiset viihtyvät. Nyt pakastimessa on tyynyt ja
peitot. Huomenna aion yrittää jos parisängyn patjakin menisi sinne.
Epäilen kyllä vahvasti ettei tule mahtumaan, mutta pakko on jotakin
yrittää. Alan taipua myös myrkyttämisen kannalle, jotta viimeinen kirppu
heittäisi henkensä.

Koulua on enää yksi viikko. Suunnittelen eskarin päättäjäisiä. Jokainen
oppilas saa hienon "todistuksen" ja vanhemmatkin onkutsuttu mukaan
juhliin. Yksi pieni poika alkoi itkemään, kunkuuli että perhe lähtee
kotimaahan kesälomalle jo ennen lukuvuoden loppua ja juhlat jäävät
kokematta.

Saan varmaan harmaita hiuksia tietotekniikan arvosanojen antamisen
vuoksi. Arvosanojen antaminen 150:lle oppilaalle on aikamoinen
saavutus. Jokaiselle oppilaalle annetaan sekä numero että kirjallinen
arviointi. Vaikka minun englannin kieli on kohtalainen ja pärjään sillä
oikein hyvin arjessa ja työssä, virallisen kuuloisen tekstin tuottaminen
on vaikeaa. Osittain se on myös kulttuurien eroista johtuvaa.
Suomalaiset on aika epävirallista kansaa. Minulla kesti pitkään tottua
siihen että oppilaiden tulee kutsua minua nimellä "Rouva Vuorma". Mie
tykkäisin enemmän pelkästä etunimestä, mutta se ei ole meidän koulun
tapa toimia.

Oppilaiden kesäloma kestää täällä vain 5 viikkoa. Tulee tekemään tiukkaa
saada kaikki valmistelut tehtyä seuraavaa lukuvuotta varten ja samalla
jollakin konstilla onnistua itsekkin pitämään vähän lomaa. Lomalla emme
todennäköisesti ole menossa mihinkään kauas. Eikä oikeastaan ole
rahaakaan. Talokaupat on tänään virallistettu. Sinne meni säästöt, mutta
on se mukava saada oma koti (ja sauna ja astiankuivauskaappi!).

Kurkku tuntuu kipeältä. Toivottavasti en ole tulossa kipeäksi. Nyt ei
oikein olisi aikaa sairastaa. Ajatukset ovat usein Suomessa. Useampi
läheinen on vakavasti sairaana. Koettelee uskoa myöntää se ettei Jumalan
käsi ole yhtään lyhyempi auttamaan vaikka minä olenkin kaukana.

ikäviä yllätyksiä

Viime päivät ovat olleet hiukan tavallisesta poikkeavia. Äitini vietiin
sairaalaan vakavien terveys ongelmien vuoksi. Nyt tilanne alkaa olla jo
hiukan parempi, mutta edelleen hän on tehohoidossa. On kummallista olla
täällä kaukana ja samaan aikaan yrittää pysyä ajantasalla asioista
Suomessa. Paljoakaan en voi täältä kaukaa asioihin vaikuttaa. Toisaalta
olen "käynyt" äidin luona sairaalassa skypen välityksellä. Eipä sitä
paljoa enempää voisi tehdä vaikka olisikin Suomessa.

Mikolla on torstaina synttärit 33-v :) Varmaan jonkinlainen kakku pitää
tehdä. Minunkin synttärit on pian, ensi kuussa. Ostin tänään itse
itselleni synttärilahjaksi saumurin. Se oli vähän heräteostos. Joku oli
vahingossa tilannut Australiasta saumurin kun piti tulla ompelukone.
Ikävä yllätys ostajalle, mutta samalla minun onni. Sain laadukkaan
laitteen helposti kotiin kuljetettuna. Nyt pitää vain päättää että
minkälaisen ompeluprojektin aloittaisin ensimmäiseksi. Minulla ei ole
kovin paljoa ompelukoneen lankoja, joten voi olla että se on isoin
rajoite tässä vaiheessa.

Sadekausi alkaa vaihtua kuivaksi kaudeksi. Yöt tuntuu kamalan kylmiltä.
Hörpin aamulla kuumaa teetä villasukat jalassa ja kaksi fleece-takkia
päällekkäin, kun palelee niin paljon. Ulkona on +25-30 jo heti klo 8,
mutta sisällä on kylmä pitkälle keskipäivää.

Kirppu ongelma on edelleen osittain ratkaisematta. Muutimme nukkumaan
olohuoneeseen vierassängyn patjalle. Toivon, että makuuhuoneen
petivaatteissa kirput kuolevat nälkään. Tai no, kaikki muu on pesty
paitsi peitto ja patja. Pelkään että pyykikone repii sen peiton aivan
päreiksi. Meidän pyykikoneella on paha tapa hajottaa ja repiä kangasta.

Vaikein tapaus on kuitenkin se patja. Pakastimeen ei mahdu. Pestä ei
pysty, kun ei ole muuta paikkaa kuin minikokoinen suihkukoppi.
Myrkyttäminen kuulostaa hiukan epäterveelliseltä ei pelkästään kirpuille
vaan myös ihmisille. Pitää vielä miettiä, mikä on järkevin tapa toimia.

kirppuja, kirppuja

Tänään olen metsästänyt kirppuja. Eilen olen merko varma että näin
yhden. Ne ovat niin vikkeliä otuksia, että alkaa helposti epäilemään
omaa näkökykyänsä. Ensin siinä vieressä on ihan varmasti joku
"pikkuötökkä" ja kun räpsäytät silmiä niin se on poissa.

Tänään Mikkokin sanoi, että näki ehkä kirpun. Sitten sille tuli
kirppuinen luulotauti. Joka paikkaa kuulemma alkoi kutittaa, vaikkei
välttämättä kirppuja olisikaan. Mie laitoin perjantain työvaatteet
päälle ja yhtäkkiä ihan selvästi ihoa pitkin liikkui jotain ja sitten se
puri, kipeästi. Yhden kirpun sain jopa kiinni. Yritin tappaa sen lattiaa
vasten, mutta turhaan. Kirppua ei taida tappaa muu kuin ydinsota.

Siinä vaiheessa, kun yritin huuhtoa kirppua viemäristä alas niin
ystävämme pikkukirppuhan olikin jo kaukana poissa. Luulin painaneeni sen
tiukasti peukalon ja etosormen väliin, mutta jotenkin se teki houdinit
ja karkaisi. Nyt on pesukone pyörimässä. Jospa siellä jokunen kirppu
saisi edes raikkaan tuoksun ja kiiltävän turkin..

Mulla on taas vaihteeksi maha aivan sekaisin. Viikonloppua olen
viettänyt tiukasti vessan läheisyydessä. Ah, näitä ihania ulkomaisia
pöpöjä.. Kuinkahan kauan kestää ennen kuin _oikeasti_ elimistö tottuu.
Hyvä puoli on, että olo ei ole muuten ole mitenkään kipeä.

Koulua on enää 5 viikkoa jäljellä. Hui, kohta pitää antaa arvosanat.
Täällä monet vanhemmat tulevat suoraan kysymään perusteluja sille jos
lapsen arvosana on laskenut viime vuodesta. Koulunkäynti ja etenkin
arvosanat otetaan paljon enemmän tosissaan kuin Suomessa. Minun arvostus
suomalaista koulusysteemiä kohtaan kasvaa sitä mukaan kun näen kuinka
asiat tehdään muualla.

12kk Papua-Uudessa-Guineassa :)

Kotimaisemat ennen ja nyt :)

Siitä on nyt kulunut vuosi kun tulimme Papua-Uuteen-Guineaan. Paljon
olemme oppineet vuodessa: uusi kieli, kulttuuri, työ ja monta muuta
asiaa. Välissä on aivan kamala koti-ikävä. Onneksi skypellä saa yhteyden
aika kätevästi ja se useimmiten helpottaa jonkin verran.

Toisaalta myös Ukarumpasta on tullut meidän koti. Heinäkuussa oma koti
ihan kirjaimellisesti, kun pääsemme muuttamaan ensimmäiseen oikeasti
omaan kotiin. Saan tehdä pienen kasvimaan ja voimme laittaa taloa
kodiksi ihan niin kuin itse haluamme.

Meidän kesäkuun suunnitelmat menivät uusiksi. Olimme suunnitelleet
reissua "puskaan". Vaikuttaa siltä, että lentojen saaminen on aivan
mahdotonta. Se on koulujen kesäloman alkuaikaa, jolloin suurin osa
Ukarumpalaisista lähtee kesälomalle kotimaahansa. Niimpä lentoja tehdään
pääasiassa vain pääkaupunkiin.

Toinen iso ongelma oli ajoitus. Heinäkuussa alkaa sadekausi siellä
osassa maata jonne matkaasuunnittelimme ja silloin pieni
ruohopäällysteinen lentokenttä menee aivan mutavelliksi ja
käyttökelvottomaksi. Vaikka olisimmekin saaneet lennon sinne niin
huonolla tuurilla paluumatka olisi voinut olla kävellen ja se ei ihan
lyhyt patikkamatka olisi. Niimpä reissu taitaa suosiolla siirtyä
suraavaan kuivaan kauteen. Hiukan harmittaa, mutta olisi hölmöä ottaa
turhia riskejä.

Sain kuulla että syksyllä, kun alkaa uusi lukuvuosi, opetan isompien
eskareiden ryhmää. Hiukan harmittaa, kun joudun luopumaan ihanasta
4-vuotiaiden pikkueskareiden ryhmästä. Opettajista on krooninen pula,
joten jokainen joutuu paikkaamaan tarvittaessa milloin missäkin tehtävässä.

Eniten pelottaa se, että joudun opettamaan lukemista _englanniksi_. Nyt
viimeistään olen todella tajunnut kuinka paljon helpompaa lukemisen
opettelu on suomalaisille lapsille. Jokaista kirjainta vastaa vain yksi
äänne. Paikallinen kieli, tok pisin toimii aikalailla samalla
periaatteella. Mutta englanniksi ei oikein ole mitään johdonmukaisuutta
(ainakaan se ei ole minulle vielä selvinnyt). Kirjain voidaan lausua
aivan eri tavalla eri sanoissa. Miten ihmeessä selitän 5-vuotiaalle,
että U sanassa "unicorn" ja U sanassa "umbrella" on aivan erilainen
äänne (ja ennen kaikkea miksi)? Kun en aina välttämättä itsekkään
tunnista kirjainten tuottamia äänteitä englannin kielessä.

Alkaa vaikuttaa siltä, että tarvin ehkä Suomeen päästyä hiukan
lisäkoulutusta englannin kielen opettamisen suhteen. Ei minulla
Suomessakaan olisi pätevyyttä olla äidinkielen opettajana eikä
käsittääkseni edes esikoulun opettajana. Olen lastenohjaaja ja niillä
papereilla voi olla töissä mm. päiväkodissa ja päiväkerhossa. Minun
pikkueskarit "pukpuk"-luokka on aika pitkälti sama asia kuin suomalainen
päiväkerho. Ehkä hiukan enemmän koulumaisempi.

Onneksi ensi lukuvuonna saan työpariksi vanhemman, jo eläkkeellä olevan
opettajan. Toivon, että hän pystyy ottamaan vastuuta minunkin luokan
lukemisen opettamisesta. Aika pitkälti muusta luulen selviäväni. Ehkä.

Kovasti itseäni rohkaisi, kun yksi äiti kertoi että heidän lapset
iltarukouksessa kiittävät siitä että koulussa on tietotekniikan tunti
:DDDD Välissä vaikein osuus tunnista on oikeasti saada kaikki oppilaat
ulos luokasta. Innokkaita oppilaita on mukava opettaa :) Torstaina on
vapaapäivä ja muutama oppilas oikeasti ehdotti, josko tietotekniikan
tunnin voisi siitä huolimatta pitää ;)

Viikot vierivät todella nopeaa, kun on paljon tekemistä. Välissä
ahdistaa, kun en jaksa vastata edes tärkeisiin sähköposteihin, vaan
asiat jäävät kasautumaan kamalaksi tekemättömien töiden vuoreksi. Nyt
laitan nukkumaan että jaksan taas huomenna olla koulussa pirteänä :)

Aamuntorkku

Tällä viikolla on ollut hirveän vaikea herätä aamulla aikaisin. Pääsiäisen aikana taisi unirytmi kääntyä hiukan liian myöhäiseksi, mutta tuskin se ihan kokonaan on ongelman syy. Nyt alkaa olla "punaheinän" kukinta-aika ja se on heinäallergikon painajainen.

Syön täällä ympärivuoden allergialääkkeitä, mutta punaheinän aikaan ei lääkkeet tehoa ihan yhtä hyvin kuin muulloin. Parina yönä olen sitten herännyt siihen kun aivastuttaa ja nenää kutittaa niin ettei aivastelulle meinaa tulla loppua ollenkaan. Viime yönä oli kurkku kipeä, ikkuna unohtui illalla raolleen ja heräsin yöllä siihen että paleli aivan kamalasti.

Siiten kun nukkuu huonosti, on äärimmäisen vaikea herätä puolitoista tuntia normaalia aikaisemmin ihan vain sen vuoksi että tarvii mennä torille ostamaan kasvikset ja hedelmät. Tori on auki ma, ke, pe klo 6.30-8.00 ja kun minun pitää olla jo töissä klo 8 niin aikataulu ei juurikaan jätä varaa "torkkunapin painamiseen". Viime viikolla en siis saanut itseäni ylös sängystä yhtenäkään toriaamuna tarpeeksi aikaisin.

Käytännössä kaapeissa ei ole enää oikeastaan mitään tuoretta. Perunat, porkkanat, banaanit, kaikki on loppu. Huomenna on siis pakko olla aamuvirkku ja herätä kuuden aikaan ostoksille.

Meillä on ollut mieluisa vieras. Sirom Romiong tuli käymään Ukarumpassa. Meidät on kutsuttu Burum-Mindik alueelle uuden raamatunkäännöstyön rakennuksen avajaisiin kesäkuussa. Odotamme jo reissua innolla. Tunnemme alueelta jo muutamia ihmisiä ja tiedämme, että hekin odottavat meidän vierailuamme kovasti :)

Tässä videossa on esimakua siitä minkälaisiin bileisiin ollaan menossa. Tämä video on Burum-Mindikin oman kielisen raamatunkäännöksen 18-vuotisjuhlasta, joka pidettiin alku viikosta.

pääsiäinen ja loma

Tästä pääsiäiskuvasta tulee mieleen, kun torstaina koulussa eräs luokka
maalasi keitettyjä kananmunia. Papualaiset oppilaat eivät kai oikein
ymmärtäneet tätä "ruoalla leikkimisen" ideaa. Kun pojat pääsivät koulun
portin ulkopuolelle, kaivoivat ensimmäiseksi maalatut pääsiäismunat
repusta ja söivät ne iloisin mielin. Hölmö idea laittaa hyvää ruokaa
hukkaan ;)

Ompa ollu mukava olla kotona ja ihan vaan laiskotella. Viime blogi
tekstistä on taas ehtinyt kulua aikaa. Päivät tuntuvat vierivän niin
nopeaa, etten meinaa ehtiä tekemään kaikkea sitä mitä suunnittelen
tekeväni :)

Täällä PUG:ssa on vaikea saada samanlaista pääsiäistunnelmaa kuin
suomessa. Ulkona sää on ihan samanlainen kuin juhannuksena tai jouluna.
Koristeilla ehkä olisi voinut saada enemmän "pääsiäisen tunnelmaa",
mutta en ehtinyt koristella ja nyt se taitaa olla jo myöhäistä.
Pääsiäinen tuli, oli ja meni. Meillä arki tuntuu kulkevan samaa rataa
kuin muinakin päivinä. Kaipaan Suomen vuodenaikoja. Se antaa joten
rytmiä elämään, kun on kevät, kesä, syksy ja talvi.

On meillä hyviäkin uutisia. Saimme sen talon, josta olemme haaveilleet!
Papereita ei ole vielä kirjoitettu, mutta melko varmaa on että
heinäkuussa pääsemme muuttamaan omaan taloon. Talon "kutsumanimi" on
Finnhouse. Se on aikonaan ollut suomalaisten rakentama. Tosin siitä on
jo useita vuosia kun kyseisessä talossa on viimeksi asunut suomalaisia.

On ihana saada keittiö, jossa on astioiden kuivauskaappi. Helpottaa
kummasti arkea. Täällä (ja 99% muualla maailmassa) astiat kuivataan
tiskauksen jälkeen pyyhkeellä ja laitetaan takaisin astiakaappiin.
Tiskialtaan vieressä on pieni muoviritilä, johon mahtuu muutama lautanen
ja kuppi odottamaan kuivausta ennen kaappiin laittamista.

Siinä talossa on myös sauna. Tosin se on sähkösauna ja kallis käyttää.
Haaveissa on että ostamme kunnon puukiukaan ja teemme samalla pienen
remontin saunaan. Toistaiseksi sähkösauna saa kelvata. Joku saattaa
ajatella, että mihin tropiikissa tarvitsee saunaa? Täällä illat ja yöt
saattavat olla välissä aika kylmiä. Toisinaan aurinkopaneeli ei anna
riittävästi virtaa, jotta vesi ehtisi lämmetä kunnolla päivän aikana. On
ihana ajatus että tarvittaessa voi pistää saunan lämpinemään ja ei
haittaa kylmä talo tai kylmä vesi :)

Täällä on ollut kunnon sadekausisää. Vettä sataa joka päivä. Koululla
tuli pienimuotoinen tulva, josta laitoin youtubeen videonkin.
 http://youtu.be/8sPi7xDRzeI
 

Viimeinen lomapäivä

kylläpä "talviloma" vai pitäisiköhän se täällä olla sadekausiloma meni
nopeasti ohitse. Kovin montaa oikeaa lomapäivää en ehtinyt pitää, mutta
sai tehtyä paljon asioita joita ole aikonut hoitaa jo pitkään mutta aina
vaan venyy.

Siivosin eskariluokan oikein kunnolla. Sieltä löytyy paljon materiaalia
jopa kahdenkymmenen vuoden takaa. Täällä ei helpolla heitetä mitään
menemään. Mikä on usein hyväkin asia, mutta liian paljon kerääntyy ihan
roskaa, joka voisi ihan hyvällä mennä kaatopaikalle. Mie heittelin aika
ronskisti vanhaa rikkinäistä tavaraa roskiin. Varastosta tuli tosi nätti
ja kaikki tavarat on oikeilla paikoilla ja helposti löydettävissä.

Seuraava askel oli tietokoneluokan siivous. Levykkeitä iki-ihanalta
90-luvulta, vanhoja kaapeleita, julisteita "moderneista"
kaappitietokoneista. Harmi etten opeta tietotekniikan historiaa, siihen
olisi ollut paljon hyvää materiaalia.

Minun pikkueskareiden tunnit on nyt suunniteltu 6 viikkoa eteenpäin. Se
on tosi hyvä. Jää enemmän aikaa tietotekniikan tuntien valmisteluun.
Perjantaina tein pieniä aakkosvihkoja eskareille 120 vihkoa ja siihen
meni 2 tuntia. Toivottavasti siitä on edes jotain iloa oppilaille, koska
kova hommaniiden tekemisessä kyllä on.

Olen tänään ollut kotona ja leiponut ja tehnyt ruokaa. Koko päivän
ahkeroinut, mutta tulosta syntyy kovin hitaasti. Kaikki ruoan
laittaminen tuntuu kestävän täällä kolme kertaa enemmän aikaa kuin
Suomessa. Onneksi huomena tulee meidän hausmeri ja auttaa siivoamisessa
ja ruoanlaitossa. Kahdestaan saa niin paljon enemmän tehtyä, kuin mitä
ehdin yksinäni.

Tänään oli hurja ukonilma. Salama iski ihan lähelle ja naapurustossa 4
kodin modeemi meni rikki. Vettäkin satoi todella kaatamalla. Kun talot
on rakennettu pylväiden varaan irti maanpinnasta, on aika hurja tunne
kun salama iskee ja koko talo tärähtää jalkojen alla.

Huomena menemme ruotsalaisten naapureiden luokse pelaamaan lautapelejä.
Hassua kuinka läheiseltä ruotsalaiset tuntuu täällä. Meillä on
samanlainen huumorintaju, tykätään samanlaisesta ruoasta, ylipäätään on
helppo jutella kun toisen ajatuksen juoksu tuntuu kulkevan samaa rataa.
Sitä haasteellisemman tason kulttuurien välistä kommunikointia täällä
riittää aivan tarpeeksi.

Suomalaisena on niin vaikea ymmärtää piilosanomaa. Sitä että sanotaan
jotain kohteliasta, mutta se oikea viesti pitäisi osata tulkita. Kun en
osaa sanoa epäsuorasti vaan sanon sen mitä tarkoitan, niin joillekin
sekin on epämukavaa. Unohdin paljonko pyydettiin maksamaan ostamastamme
käytetystä kodinkoneesta. Laitoin viestiä myyjälle ja kysyin että
paljonko se kone maksoikaan kun ehdin jo unohtaa. Myyjä oli selvästi
närkästynyt ja oletti että yritän saada hintaa alas päin. Kyllä
Suomalaisten kanssa on helpompaa :DD

ötökkäpizzaa

Tein toissapäivänä pizzaa minun omalla lemppariohjeella. Laitan
pohjataikinaan avokaadoa ja banaania. Täytteenä tonnikalaa, tomaattia ja
persikkaa. Suomessa laittaisin purkkiananasta, mutta täällä ostan
kokonaisen ananaksen torilta. Jostain syystä sita ei oikein tee mieli
laittaa pizzaan. Se on jotenkin liian erilaista. Niimpä korvasin
ananaksen persikalla.

Kun kaadoin osan jauhoista taikinaan, pinnalle nousi kymmenen
jauhokuoriaista. Siitä tiesi heti, että tämä jauhopussi taisi olla oikea
proteiini pommi.. Alan tottua ötökkäruokaan jo sen verran ettei pieni
koppakuoriaispizza tunnu enää missään. Lisäsin taikinaan hieman
siemeniä, jolloin kuoriaisia on mahdotonta erottaa muiden aineksien
joukosta.

Ostin tänään ison köntin krokotiilin lihaa. Tuliskohan siitä hyvää
pizzatäytettä :P Krokotiili on täällä aika halpaa, joten ostan sitä aina
kun vaan mahdollista. Lisäksi ostin jotain kalaa. Olikohan se
barrakudaa.. Krokotiilia olen syönyt usein, mutta paikallisia outoja
kaloja en ole vielä maistanut. Saa nähdä mitä saan siitä aikaan.

Mulla on tänään ikävä ruisleipää, kalakeittoa ja suomalaista rasvatonta
maitoa. Ehkä sitten kun tulee Suomeen on ikävä ötökkäpizzaa ja
krokotiiliä..

sairaana ja vähemmän sairaana

Viikko sitten lauantaina oli kuumetta, joten lepäilin lauantain ja
sunnuntain. Ma,ti, ke olin töissä. Mikko tuli kipeäksi keskiviikko
iltana. Torstaina jouduin tulemaan kotiin kesken työpäivän, kun olo oli
taas yhtäkkiä tosi huono. Päätin kuitenkin vielä perjantain olla töissä,
kun kohta on viikonloppu ja sitte saa levätä. Perjantai menikin ihan ok.

Lauantain olin taas vaihteeksi ihan voimaton ja kipeä. Käytin
viikonlopun siihen, että lajittelin askarteluhelmiä värijärjestykseen
rasiassa. Mikko oli ihan yhtä kipeä, joten onhan siinä oma lohtunsa kun
ei tarvitse yksin sairastaa ;)

Kurkku on aivan kamalan kipeä ainakin iltaisin ja aamuisin. Äänikin
meinaa lähteä. Muuten tuntuu siltä että olen (ehkä jo voiton puolella).
Mikkokin yritti aamulla töihin, mutta luovutti muutaman tunnin kuluttua
ja tuli takaisin kotia, kun olo tuli taas niin huonoksi.

Hyvä puoli on se, että vaikka olo onkin kipeä ja flunssainen niin tämä
ei ole ollenkaan yhtä paha kuin muutamat aiemmin sairastamistamme png
pöpöistä. Pienesti on kyllä huono omatunto siitä kun joutuu olla töistä
pois niin paljon, vaikkei se ihan suoraan olekaan minun oma vika (kai).

Onnistuin löytämään meidän kaupasta paistinpannun! Tähän asti ollaan
tultu toimeen sellaisella minikokoisella alumiinipannulla, joka
maksoikin huikeat 3 euroa (9 kinaa). Kuten hinnasta voi päätellä, niin
se ei mikään laatutuote ollut, mutta kun ei muutakaan ole niin kyllähän
sillä joten kuten pärjäsi. Kyllä nyt on mukava, kun on iso paistinpannu
(joka toivon mukaan myös kestää..)

Hiukan huonompi tuuri oli kuumaliima pyssyn kanssa. Mikolle oli tuotu
korjattavaksi elektroninen matkalaukkuvaaka. Siinä on jonkinlainen
kosketushäiriö ja se saattaisi kuumaliimalla ehkä korjaantua. Olin
aikasemmin ostanut käytetyn kuumaliimapyssyn. Joka tietysti kotona
osoittautui amerikkalaiseksi 110V laitteeksi, jota ei voi laittaa
pistorasiaan ilman kallista muuntajaa.

No ostin kaupasta toisen ja oletin että se on varmasti PNG sähkölle
yhteensopiva. Eipä tietysti ollut. 110 volttia tämäkin. Nyt minulla on
sitten kaksi amerikkalaista kuumaliimapyssyä, joita en voi käyttää. Ehkä
virheistä joskus oppii ja seuraavan kerran kun mietin sähkölaitteen
ostamista niin osaan (ehkä) tarkistaa kumpaa jännitettä laite käyttää..

Tehtiin siitä yhdestä kivasta talosta tarjous. Nyt jännittää milloin
saadaan tietää miten sen kanssa käy. Täytyy myöntää, että ajatuksissa
alkaa olla jo aika paljon sellaista "jos minulla olisi oma talo niin
tekisin näin tai rakentaisin tälläisen". Vaikka eihän tässä
nykyisessäkään vuokra-asunnossa varsinaisesti mitään isompaa vikaa ole
(paitsi epäkäytännöllinen ja erittäin ärsyttävä suihkukoppi).

Perjantai on viiminen työpäivä ennen "talvilomaa". Ukarumpan kouluilla
on parin viikon loma ennen viimeisen jakson alkamista. Tulee kyllä ihan
tarpeeseen. Tarvitsen aikaa suunnitella oppitunteja valmiiksi.
Kouluviikon aikana siihen ei ole aikaa eikä voimia. Joten toivottavasti
osaan käyttää talviloman viisaasti ja hyödyllisesti.

savustettu koulu ja saapasjalkakissa

Koululla on tapahtunut useampiakin mainitsemisen arvoisia asioita,
joista en ole vain ehtinyt kirjoittamaan, joten yhdistän tähän nyt parin
viikon ajalta erilaisia juttuja.

Perjantaina oli "book festival" -päivä alakoululla. Kaikki lapset ja
opettajat pukeutuivat naamiaisasuihin ja marssimme juhlakulkueena koko
koulun alueen läpi. Lasten vanhempia ja muuta väkeä oli kokoontunut
koululle ihastelemaan värikästä joukkoa.

Mie pukeuduin saapasjalkakissaksi. Asu onnistui aika hyvin, kun ottaa
huomioon, että aloitin rakentamisen edellisenä iltana. Aamulla musta
hattuni oli edelleen maalaamisesta märkä ja ei auttaanut muu kuin
laittaa hattu päähän ja toivoa että ehtii kuivua aamupäivän aikana.
Niinhän siinä onneksi kävikin. Muutamat ykkösluokan oppilaista tulivat
kysymään kuka minä olen. Vastasin tietysti olevani saapasjalkakissa, kun
oletin että tarkoittavat roolihahmoani. Pieni tyttö kuiskasin takaisin:
"niin, mutta mikä sinun nimi on _oikeasti_?". Taisi olla liian paljon
mustaa mascaraa nenän päässä, kun omat oppilaanikaan eivät enää
tunnistaneet :)

Koululle on yritetty murtautua kahdesti viimeisen kahden viikon aikana.
Ensimmäisellä kerralla saivat yhden tietokoneen ja langattoman
tukiaseman. Onneksi kone oli jo valmiiksi vanha. Enemmän maksaa se kun
pitää korjata rikottu ikkuna ja rikki väännetyt ikkunan kalterit.

Murto oli tapahtunut keskellä päivää ja juuri sinä viikonloppuna minulla
oli tarkoitus tehdä valmistella seuraavan viikon oppitunteja. Jälkeen
päin tajusin, että ei ole välttämättä kovin hyvä idea mennä koululle
yksin viikonloppuna. Viime viikonloppuna joku oli yrittänyt murtautua
tietokoneluokkaan. Varastettu yleisavain oli kuitenkin murtunut lukon
sisälle ja mitään ei saatu luokasta ulos.

Tänään koulun taakse oli sytytetty iso ruohopalo ja tuuli toi sopivasti
kaiken savun koulun alueella. Kun sadetta ei tule tarpeeksi,
perimätiedon mukaan tulee laittaa alkuun pieniä "metsäpaloja", jolloin
savu saa aikaan sateiden alkamisen. Astma ei oikein tykkää tästä ideasta.

Tämän päivän palo oli niin paha, että kaikki alakoulun lapset piti
evakuoida. Pienempien savu ongelmien aikaan koulutehtävät tehdään
pulpettien sijaan lattialla, jotta savua ei tarvitsisi hengittää niin
paljon. Tänään se oli kuitenkin aivan mahdotonta. Ulkona hädin tuskin
näki eteensä, savu sai silmät kyynelehtimään ja hengittäminen oli
vaikeaa. Evakuoinnin aikana muutama oppilaskin taisi eksyä omasta
ryhmästään, kun savun keskellä oli vaikea pysyä nätissä jonossa. Antoi
kyllä näkökulmaa siihen millaista olisi oikean tulipalon keskellä, kun
savun lisäksi on myös paniikki ja pelko.

Olemme Mikon kanssa molemmat olleet kipeänä. Minulla oli viikonloppuna
kuumetta, kurkku kipeä ja lihaskipua. Mikolla samat oireet alkoivat
eilen. Toivottavasti tauti menee pian ohitse.

Ystäväkirje 1/2014

Tässä meidän uusin ystäväkirje.

Tässä nettiversio ystäväkirjeestä

ja tässä PDF versio tulostettavaksi
(kuvat näkyy huonosti, mutta kun sen PDF tiedoston tallentaa
ja tulostaa niin asia korjaantuu ja kuvat näkyvät taas ihan hyvin.)

talo- ja koirakuume, mutta muuten terve

Perjantai-ilta. Viikot menee aivan hurjaa vauhtia. Ensin on maanantai ja
yhtäkkiä taas perjantai. Minun uusi strategia kuviksen tuntien
rauhoittamiseksi on toiminut paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Viime
viikolla olin tosi tiukkana ja pidin nuhdesaarnan. Tällä viikolla ovat
olleet kuin kokonaan eri luokka. Tykkään, että kuviksen tunnilla saa
olla hiukan vapaamuotoisemmin, mutta aika helposti se lähtee käsistä ja
yhtäkkiä minulla onkin 25 villiä lapsukaista vapaana huutaen ja
viilettäen ympäri luokkaa.

Kaikki täytyy olla niin valmiina, että oppilaiden oma-aloitteinen
pulpetista liikkuminen on aivan minimissä. Se tuntuu toimivan. Tosin
minun kannalta työlästä. Pitää ajatella jokainen pienikin yksityiskohta
loppuun asti tai muuten koko homma menee pieleen. Ihana työ, mutta kyllä
useampana päivänä viikossa olen aivan kertakaikkisen väsynyt.

Mikolla on taas useampi koodaus projekti päällä. Sen pitäisi löytää
kiintolevyltä vahingossa poistettu raamatunkäännösprojekti. Osa
Mooseksen toisen kirjan käännöstä joutui kääntäjällä hukkaan ja
tiedoston palauttaminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Onneksi
Mikko tykkää haasteista ja tuommosista projekteista, joiden kanssa
joutuu oikeasti miettimään ratkaisua.

Jee jee, meillä vihdoin taas uuni toiminnassa. Ovat korjanneet sitä jo
usean viikon ajan ja ehdin jo miettiä, että josko siitä enää edes
saadaan toimivaa. Siihen tarvittu varaosapaketti oli hajonnut ja kaikki
pienet osat tippuneet matkan varrelle. Kesti kauan saada uusi varaosa.
Huomenna aion leipoa jotakin hyvää ihan vaan sen vuoksi että on vihdoin
uuni käytössä..

Tänne Ukarumpaan on tulossa puolen vuoden lyhytaikainen lähetystyön
harjoittelija Ruotsista. Menee heti ensi töikseen vanhemman ruotsalaisen
pariskunnan mukana viidakkoon 10 viikoksi! Tuplasti enemmän kuin meidän
viidakkojakso. Huh huh,ei voi kuin nostaa hattua ja toivoa parasta.
Kolmen kuukauden jakso viidakossa on _pitkä_aika_. Minun 5 viikkoa oli
ehkä elämäni pisin ajan jakso tai ainakin tuntui siltä. Toivottavasti se
pienentää kulttuurishokkia, kun on oman maan ihmisiä mukana.

Mulla on kauhea talokuume ja koirakuume. Tavallaan ne liittyvät yhteen.
Olisi ihana saada oma "pysyvä" koti. Yksi naapuruston perhe sai
koiranpentuja. Kovasti teki mieli ottaa yksi pentu, mutta nykyisellä
työmäärällä minulla ei ole nyt aikaa eikä energiaa koiran
kouluttamiseen. Eikä kyllä oikeastaan muuttamiseenkaan. Mutta ainahan
sitä saa haaveilla eikö vain ;)

Huomenna on pihakirppari ja aion mennä ajoissa jonottamaan josko vaikka
löytäisin hyvän kattilan. Menee hermot ihme sekunda kattiloilla.
Yllättävän vaikea löytää hyvälaatuisia. Kirpputorit ovat täällä
melkopitkälle ainoa tapa ostaa vaatteita tai vähänkin erikoisempaa
tavaraa. Paikallisissa kaupoissa on joko liikkeessä samat tavarat ja
sitä laatua johon on suomessa tottunut niin ei täältä kyllä löydä.

outoja ikävän ja ilon aiheita

Luin erästä kirjaa, jossa lähetystyöntekijä kertoo omasta elämästään
lähes päiväkirjanomaisesti. Se kirja sai minut hetkeksi tuntemaan pientä
kateutta siitä mitä kaikkea täältä puuttuu. Kaipaan kummallisia asioita.
Ostoskeskuksia, vapaata liikkumista, harrastuksia, ravintoloita,
kaupunkielämää.

Täällä kun lähtee oman kodin ulkopuolelle, on aina mukana tietynlainen
varovaisuus. Erityisesti jos pitää mennä Ukarumpan ulkopuolelle. Täällä
ei ole mahdollista lähteä huolettomalle "ikkunaostoskierrokselle". En
voi lähteä yksin ja vaikka olisi porukallakin liikkeellä, niin
liikkumiseen liittyy aina pieni jännite.

Ainahan tietysti Suomessakin voi sattua mitä tahansa. Silti lähtökohta
on erilainen. Suomessa olettaa, että kun lähden bussilla ostoksille,
voin liikkua turvallisesti melkein missä tahansa. Täällä perusajatus on
että kun lähtee Ukarumpan ulkopuolelle, pitää varautua siihen että
riskit ovat isommat.

Tietyllä tavalla on ahdistavaa ajatella elämää vuosia eteenpäin asuen
täällä aidan sisällä ja kaukana kotoa, kuin eläintarhan pingviinit.
Toisaalta täällä oppii toteuttamaan sanontaa "kotini on linnani". Kotiin
on mukava tulla ja asuntoa on kiva laittaa parhaansa mukaan viihtyisäksi
ja kodikkaaksi. Oppii arvostamaan kaikkea ympärillä olevaa hyvää ja
kaunista. Kun on vähemmän tavaraa, huomaa mitkä jutut tekevät talosta kodin.

Oppii nauttimaan pienistä asioista. Tykkään siitä että meillä on
internet yhteys. Se ei ole samaa tasoa kuin Suomessa, mutta silti
tarpeeksi että saa yhteyden sukulaisiin ja ystäviin. Tykkään siitä että
meillä on kaupassa limsaa. Hyllyt alkavat taas hiljalleen tyhjentyä ja
seuraava kaupan rahtikuljetus on tulossa vasta kesä-/heinäkuussa.
Kannattaa nauttia nyt kun herkkuja kaupassa vielä on :) Tykkään
suomi-postin saamisesta ja paketeista. Kuinka iloiseksi voikaan tulla
ihan hassuista jutuista!

Huh, mikä viikko (eikä se ole vielä edes ohi)

Miten voikin olla niin kamalan väsynyt.. Tai no, itseasiassa ei se ehkä
niin kovin ihme olekkaan, kun asiaa tarkemmin miettii.

Ensinnäkin olin koko viikonlopun aivan kamalassa vatsataudissa.
Käytännössä aikalailla koko viikonlopun vietin vessassa. Mikään ei
pysynyt sisällä hetkeäkään ja ehkä ensimmäistä kertaa tajusin, että
aikuinenkin voi saada nestehukan todella nopeasti. Mikko teki minulle
suola-sokeri-liuosta ja sitä yritin hiukan juoda.

Viidakkoleirin ensiapuoppaasta kertasin vakavan nestehukan oireet, jotta
osaan hakeutua lääkärille jos olo menee aivan huonoksi. Ukarumpan
teveyskeskus ei ole viikonloppuisin auki, mutta meidän järjestön omilla
lääkäreillä on hätäpäivystys numero 24/7 ja sitä kautta apua saa myös
viikonloppuisin ja öisin. Onneksi siihen asti ei kuitenkaan tarvinnut
mennä ja vältyin vakavammalta nestehukalta.

Tautia kesti maanataihin asti ja tiistaina menin töihin ehkä vielä
hiukan puolikuntoisena. Opettajapulan vuoksi minulla on aivan täysi
lukujärjestys. Tänään minulla oli aamupäivä pienten esikoululaisten
kanssa ja iltapäivä kuvaamataitoa. Oppilaat olivat _aivan_ _täynnä_
virtaa ja mie en vielä ihan täysissä voimissani.

Käytännössä tiukka aikataulu tekee sen että keskiviikkoisin 8-15 ei ole
hetkenkään pysähdystaukoa. Ruokatuntikin on pakko jättää väliin jotta
ehdin saada luokan valmiiksi ykkös- ja kakkosluokkalaisten kuviksen
tuntia varten. Ykkösiä on 25kpl ja tunti on aivan mahdotonta vilskettä.

Meteli nousee ajoittain aivan liian kovaksi, mutta myöskään täysin
hiljaista kuviksen tuntia on mahdotonta pitää. Jos pieneen luokkaan
ahtaa 25 aikuista piirtämään, ei melu varmasti olisi yhtään vähäisempi.
Siitäkin huolimatta minun on pakko kehittää tapa joten saan pidettyä
tunnin koossa niin että omat voimavarat riittävät jatkossakin.

Yksi epämieluisa yllätys oli, kun annoin oppilaille luvan ottaa kotiinsa
viime viikolla tehdyt teokset. Osa oppilaista nappasi lähtiessä aivan
satunnaisen työn ja viimeiset jäivät ihmettelemään, kun heidän teoksia
ei enää löydy mistään. *Huokaus* Minun täytyy ilmeisesti jatkossa jakaa
itse kädestä pitäen jokaiselle oppilaalle kotiin vietävät työt. Ei voi
luottaa siihen että osaisivat itse ottaa omansa. En osannut edes
aavistaa, että joku veisi toisen tekemän kuviksen työn.

Olen ohjannut eri ikäisten lasten kerhoja/ leirejä tms toimintaa jo
varmasti yli kymmenen vuotta. Silti nykyinen työ on paljon haastavampaa
kuin olisin osannut aavistaa. Leirillä mukana on aina paljon muita
aikuisia joten silloin toiminta on helpompi pitää kasassa. Nyt olen aika
pitkälti omillani. Eskareiden kanssa on avustaja, mutta muuten pitää
pärjätä yksin.

Ensi viikkoon mennessä pitäisi kehittää niin vedenpitävä suunnitelma,
että saan oppituntia varten tarvittavat jutut esille supernopeasti
(jotta ehdin pitää edes 15 min ruokatauon). Ylipäätään koko kuvistunti
on aivan liian nopea tempoinen. On vaikea pystyä vastaamaan kaikkiin
tarpeisiin joita 25 oppilaalla on ja samalla yrittää olla kiirehtimättä
turhaa. Kiire on enimmäkseen minun pään sisäinen juttu. Pitäisi pystyä
valmistamaan tunti etukäteen niin hyvin, että kaikki mahdollinen ja
mahdoton tarvike on valmiina oppilaita varten.

Näetkö saman ristiriidan kuin minä? Tuntia varten tarvittavat tavarat
pitäisi saada niin nopeasti esille, että ehdin syömään. Toisaalta on
pakko valmistella todella hartaasti ja ajan kanssa kaikki mahdolliset
tuntiin liittyvät jutut, niin että itse tunti sujuisi rauhallisesti.

Tänään olen ollut lakkaamatta liikkeessä koko 8-15.30 välisen ajan. Nyt
olen todella valmis nukkumaan. Huomenna pitää alkaa kehittämään uutta
suunnitelmaa. Väsyttää kamalasti ja haaste on iso, mutta samalla tämä on
tähän astisista työpaikoistani ehdottomasti ihanin. Kun olin sen yhden
päivän poissa koululta sairasloman vuoksi, yksi oppilas oli tehnyt
kortin "parane pian ope! Sijaisopettajat pilaavat koko tunnin" :D On ne
niin sulosia <3

Minulla on kultakruunu

Vihdoin on taas hampaat kunnossa. Viidakkojakson aikana hajosi hammas ja
kun ei sieltä päässyt hammaslääkäriin niin tilanne ehti mennä aika
huonoksi. Kahden kuukauden kitumisen jälkeen kun pääsin Ukarumpassa
hammaslääkärille, ei hampaalle enää voinut tehdä kovinkaan paljoa.
Juurihoito ja kultakruunu. En ihan tajunnut mikä oli se pääsyy siihen,
että tekevät mieluiten kultaisen, mutta nyt on sitten kultahammas.
Kaiken kaikkiaan juurihoitoineen ja kruunuineen maksoi 400e.
Toivottavasti se nyt sitten kestää pitkään :)

Nettiyhteyksissä on ollut paljon ongelmia viime aikoina. Pitää herätä
aamuyöstä 04:00-05:00 aikaan soittamaan Suomeen jos haluaa puhua ilman
että puhelu katkeaa parin minuutin välein. Kirjepostiakaan ei ole tullut
useaan viikkoon. Uskollisesti käyn tyhjää lokeroa tuijottamassa joka
toinen päivä, jospa sinne jotakin tipahtaisi.

Perjantaina on viikon odotetuin tapahtuma, hamburger night. Nuoriso
tekee hampurilaisia ja ranskalaisia nuorisotalolla. Viimeksi menin
20min. ennen ovien avaamista ja jono oli jo niin pitkä, että kesti 2,5
tuntia saada hampurilaiset. Eikä nuorison hampurilaisten paistovauhti
olejuurikaan hitaampi verrattuna vaikka mäkkäriin Suomessa. Jono oli
vaan niin kaamean pitkä. Täytyy myöntää että hiukan tuli mietittyä onko
pari hampurilaista niin mahtava elämys, että kannattaa jonottaa melkein
3 tuntia! Kai se sitten on, koska aion mennä perjantaina uudelleen.
Tosin nyt menen niin ajoissa, että saan purilaiseni ennen kuin
kilometrin jono ehtii kasautua!