sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kiitollinen niin paljosta ♥

Olen lukenut viimepäivinä kirjaa nimeltä "Matkalaukkuäidit". Se kertoo naisista, jotka ovat perheensä kanssa olleet lähetystyössä. Uskomatonta lukea kaikista vaikeuksista, sairauksista ja kyyneleistä, kun lopussa jokainen kirjan äideistä kertoo ettei vaihtaisi elämästään mitään pois. Kirjassa on lukuisia kertomuksia siitä kuinka Jeesus on pitänyt huolen vaikeissakin tilanteissa.

Olo on jotenkin hurjan kiitollinen siitä että saa olla lähdössä lähetystyöhön. Aina silloin tällöin joku epäilee että onko meidän suunnitelmissa mitään järkeä. Itselläni on ainakin tällä hetkellä täysi luottamus tulevaisuuteen ja Jumalan huolenpitoon. Olipa kohdemaa sitten mikä tahansa niin saamme luottaa siihen että Jumalan suunnitelma on paras mahdollinen.

Eilen saimme kuulla että Kansanlähetys on virallisesti ottanut meidät lähetystyöntekijöiksi :)) Lähetyskurssi alkaa pian olla ohi ja elokuussa lähdemme Englantiin. Tuntuu että tulevaisuus on niin täynnä kaikkea jännittävää ettei oikein uskalla edes kovin kauas miettiä.


Mostokin ihme CD:ltä laulun sanat jotka soi mielessä nykyään aika usein :)

"Kuljen tien joka annettu on.
Vaikka reitti on tuntemeton,
se on Jeesuksen näyttämä tie.
Tiedän minne se lopulta vie."


Ei kommentteja: