Lättyjen paistoa alá Papua

Joskus pienet asiat muuttuvat yllättävän monimutkaisiksi. Suomessa oppii asiat tekemään tietyllä tavalla ja täällä kun yrittää tehdä totutun kaavan mukaan, niin se ei ihan aina onnistukaan. Sitä oppii ”soveltamaan” mitä erilaisempia asioita, erityisesti ruoanlaiton suhteen.

Viime viikolla tulimme yhtenä iltana kotiin vasta aika myöhään. Ulkona oli niin kamala rankkasade, että mielellään olimme töissä hiukan pidempään. Pimeässä ja sateessa sitten kävelimme parin kilometrin matkan kotiin.

Mikko oli sitä mieltä, että iltaruoaksi voitaisiin syödä lättyjä. Sehän sopii minulle. Tässäpä teille kertomus siitä miten Maria tekee lättyjä.

Otan jauhot pakastimesta (ne on siellä siksi ettei jauhokuoriaiset lisäänny enempää kuin mitä niitä siellä pussissa jo alunperin on). Jauhot on kylmiä, joten täytyy vähän aikaa odottaa niiden ”lämpenevän” kulhossa.

Ota esiin kananmunat ja taas kaksi kulhoa lisää. Jos jo alunperin epäilyttää kananmunien kunto, niin kannattaa taskulampulla tiirata kuoren läpi. Jos on selvästi tumma, niin ei kannata edes yrittää rikkoa kuorta. Pilaantuneen kananmunan haju on jotain aivan käsittämätöntä. Usein kaupasta ostetuissa kanamunissakin on mukana pilaantuneita. Kun epäilyttävät kananmunat on karsittu pois, on aika yrittää rikkoa kulhoon tarvittava määrä munia. Ensimmäiseen kulhoon rikotaan yksi kananmuna. Sitten se muna kaadetaan seuraavaan kulhoon ja taas rikotaan yksi kananmuna ensimmäiseen kulhoon. Näin ollen ei koko taikina mene pieleen, jos kaikesta huolimatta mukaan pääsee pilaantunut yksilö.

Eli nyt on jauhot ja kananmunat eri kulhoissa. Seuraavaksi sokeri. Sokeri on tiukassa lasipurkissa. Pienikin määrä sokeria kaapin pohjalla, pöydän pinnalla tai avonaisessa rasiassa, houkuttelee hetkessä kokonaisen armeijan pienen pieniä muurahaisia. Mie olen käyttänyt suuresti aikaa ja vaivaa muurahaisten myrkyttämiseen ja meidän keittiö on lähes muurahaisvapaavyöhyke.

Margariini on sen verran arvokasta (voista puhumattakaan!) että useimmiten käytän lättytaikinaan vain ruokaöljyä. Maitoa täältä on aika vaikea saada, joten käytämme maitojauhetta. Sekoitan siis öljyn ja vesi-maitojauhesekoituksen kananmuniin. Leivinjauhetta ei tarvitse, koska se on ”vihreissä jauhoissa” (kyseisen tuotteen pakkaus on väriltään vihreä) jo valmiiksi mukana.

Sitten on työläin osuus taikinan tekemisestä eli jauhojen sihtaus. Jauhoissa on paljon jauhokuoriaisia ja toukkia, jotka ovat kylläkin pakastuksen jäljitä kuolleita. Ellei tykkää koppakuoriaislätyistä (niitäkin meillä on kyllä usein syöty) niin koppikset pitää siivilöidä pois. Tällä kertaa ötököitä olikin todella paljon ja piti hakea pakasteesta vielä hiukan lisää jauhoja, että saan sopivan paksun taikinan. Amerikkalainen lättytaikina on tosi paksua verrattuna suomalaisiin lättyihin. Me tehdään aika usein sellaisia ”pannukakku-lättyjä) jotka saa olla ihan kunnon paksuja.

Ulkona vesisade yltyy ja salamoi. Suomesta tuomani paistinpannu on kuumana kaasuhellalla. Täällä on todella vaikea saada kunnon pannuja ja kattiloita, joten niihin kiintyy yllätävän paljon. Harmittaa kovasti jos/kun pannun pintaan tulee naarmu.

Kaksi lättyä on valmiina, kun tulee ensimmäinen sähkökatko. Ha-haa! kaasuhellapa ei sähkökatkoista välitä, joten jatkan paistamista pimeässä. Mietin jo, että pitäisikö se taskulamppu kuitenkin hakea, ja sitten sähköt tulevatkin jo takaisin. Ulkona välähtää aivan hurjan iso salama. Yksi-kaksi-kolme-neljä-viisi, lasken sekunteja ja sitten jyrähtää. Ikkunat helisevät ja koko talo tärähtää salaman voimasta, vaikka se ei edes iskenyt kovin lähelle.

Lätty saa jäädä pannulle, kun juoksen ympäri taloa kiskomassa sähköjohtoja seinästä, mikro, jääkaappi, pakastin, modeemi, pyykkikone. Taas talo tärähtää taas uuden salaman iskusta. Lätyn toinen puoli ehti palaa mustaksi, mutta Mikko syö sen silti. Loppu taikina saa jäädä huomiseen. Ukonilma jyrisee lähistöllä vielä pitkälle yöhön. Vielä viimeiseksi makkarin oveen muistilappu, että muistaa aamulla laittaa jääkaapin ja pakastimen pistokkeet takaisin seinään.