Valmistavan materiaalin perusteella osasimme odottaa, että testi tulee olemaan todella haastava. Mikko ei osannut stressata etukäteen, koska "taso testihän mittaa tasoa, ei siihen tarvi opiskella". Itselläni oli kyllä hiukan paineita, koska testin suorittaminen maksaa yli 200e/hlö. Toisaalta meidän englannin taidot on ihan ok, joten ei sen kielitaidon suhteen pitäisi olla ongelmaa.
Vaikea sää aiheutti myös jonkinlaista vaivaa. Perjantai aamuna minulla oli hammaslääkäri ja kaupungilta tullessa olikin kaatunut puita tielle niin paljon, että piti ajaa pitempää reittiä takaisin kotiin. Tästä viisastuneena päätimme aamulla lähteä reilusti ajoissa liikkeelle. Onneksi lauantaina sää oli jo parempi.
Mukavaa, kun vihdoin on lunta. Mikko muistaa aina välissä sanoa, että "nauti talvesta nyt kun pystyt, Ukarumpassa ei lumihankia ole". Se tuntuu ihan hassulta. Vuoden päästä vietämme joulua Papua-Uudessa-Guineassa päiväntasaajan alapuolella ikivihreän luonnon keskellä. Ei sitä pieni pää oikein vielä ymmärrä.
Passit on uusittu ja pian alkaa kaikki tärkeimmät paperit olla valmiina lähetettäväksi PUG:n viranomaisille. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Nyt alkaa lähetyslinjan lopputyön viilaaminen. Viikon kuluttua sekin pitäisi olla valmis. Joten puuhaa kyllä riittää :)
Hassu talvi video :)
Marian pipo oli joutunu hukkaan |
Mikko oli varustautunu talvisäähän paremmin :) |
Lumisade |
Lumienkelin valmistusta |
..ja valmis enkeli |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti