Iskän tykönä kylässä

Olen nyt käymässä isän tykönä Turun lähellä. Tänään on tasan kuukausi lähtöön. Tuntuu oudolta. Ruisleipää ostaessa miettii, että onkohan tämä viimeinen ruisleipä seuraavaan kolmeen vuoteen. Milloinkohan seuraavan kerran pääsen käymään isän tykönä. Välissä hermot on kireällä, mutta täytyy yrittää olla vielä tavallistakin sietokykyisempi, ettei lyhyt yhdessä olo mene turhaan riitelyksi.

Niin ja kuntoilu on kyllä taas vaihteeksi hiipunut. Heti, kun on paljon tekemistä niin ei enää jaksa pitää kiinni rutiineista. Tällä viikolla meiltä lähtee auto, joten ei varmaan tule enää käytyä niin paljon uimassakaan. No, ei kai se auta, kun keskittyä tähän hetkeen ja yrittää olla suunnitelematta liian kunnianhimoisia tavoitteita näille viimeisille viikoille.

Viisumit ovat jo melkein Suomessa. Mikko menee maanataina hakemaan ne postista. Pitäisi varmaan tehdä jonkinlainen lista siitä mitä kaikkea olemme oppineet byrokratian kiemuroista. Siitä voisi olla seuraaville lähtijöille hyötyä. Nyt se byrokratiaosuus pitäisi olla valmista. Seuraavaksi pitää alkaa ottamaan selvää käytännön asioista, kuten asunto Ukarumpassa.

Viikot tuntuvat menevän niin kauhean nopeasti. Ukarumpassa odottaa kovin erilainen ympäristö ja elämä. Opiston arki Ryttylässä on ollut jo pian kaksi vuotta meidän kotina. Tuntuu oudolta jättää kaikki tuttu ja ottaa askel kohti tuntematonta.

Matka jatkuu, mutta minkälainen maisema mutkan takana odottaakaan?