Huh, mikä viikko (eikä se ole vielä edes ohi)

Miten voikin olla niin kamalan väsynyt.. Tai no, itseasiassa ei se ehkä
niin kovin ihme olekkaan, kun asiaa tarkemmin miettii.

Ensinnäkin olin koko viikonlopun aivan kamalassa vatsataudissa.
Käytännössä aikalailla koko viikonlopun vietin vessassa. Mikään ei
pysynyt sisällä hetkeäkään ja ehkä ensimmäistä kertaa tajusin, että
aikuinenkin voi saada nestehukan todella nopeasti. Mikko teki minulle
suola-sokeri-liuosta ja sitä yritin hiukan juoda.

Viidakkoleirin ensiapuoppaasta kertasin vakavan nestehukan oireet, jotta
osaan hakeutua lääkärille jos olo menee aivan huonoksi. Ukarumpan
teveyskeskus ei ole viikonloppuisin auki, mutta meidän järjestön omilla
lääkäreillä on hätäpäivystys numero 24/7 ja sitä kautta apua saa myös
viikonloppuisin ja öisin. Onneksi siihen asti ei kuitenkaan tarvinnut
mennä ja vältyin vakavammalta nestehukalta.

Tautia kesti maanataihin asti ja tiistaina menin töihin ehkä vielä
hiukan puolikuntoisena. Opettajapulan vuoksi minulla on aivan täysi
lukujärjestys. Tänään minulla oli aamupäivä pienten esikoululaisten
kanssa ja iltapäivä kuvaamataitoa. Oppilaat olivat _aivan_ _täynnä_
virtaa ja mie en vielä ihan täysissä voimissani.

Käytännössä tiukka aikataulu tekee sen että keskiviikkoisin 8-15 ei ole
hetkenkään pysähdystaukoa. Ruokatuntikin on pakko jättää väliin jotta
ehdin saada luokan valmiiksi ykkös- ja kakkosluokkalaisten kuviksen
tuntia varten. Ykkösiä on 25kpl ja tunti on aivan mahdotonta vilskettä.

Meteli nousee ajoittain aivan liian kovaksi, mutta myöskään täysin
hiljaista kuviksen tuntia on mahdotonta pitää. Jos pieneen luokkaan
ahtaa 25 aikuista piirtämään, ei melu varmasti olisi yhtään vähäisempi.
Siitäkin huolimatta minun on pakko kehittää tapa joten saan pidettyä
tunnin koossa niin että omat voimavarat riittävät jatkossakin.

Yksi epämieluisa yllätys oli, kun annoin oppilaille luvan ottaa kotiinsa
viime viikolla tehdyt teokset. Osa oppilaista nappasi lähtiessä aivan
satunnaisen työn ja viimeiset jäivät ihmettelemään, kun heidän teoksia
ei enää löydy mistään. *Huokaus* Minun täytyy ilmeisesti jatkossa jakaa
itse kädestä pitäen jokaiselle oppilaalle kotiin vietävät työt. Ei voi
luottaa siihen että osaisivat itse ottaa omansa. En osannut edes
aavistaa, että joku veisi toisen tekemän kuviksen työn.

Olen ohjannut eri ikäisten lasten kerhoja/ leirejä tms toimintaa jo
varmasti yli kymmenen vuotta. Silti nykyinen työ on paljon haastavampaa
kuin olisin osannut aavistaa. Leirillä mukana on aina paljon muita
aikuisia joten silloin toiminta on helpompi pitää kasassa. Nyt olen aika
pitkälti omillani. Eskareiden kanssa on avustaja, mutta muuten pitää
pärjätä yksin.

Ensi viikkoon mennessä pitäisi kehittää niin vedenpitävä suunnitelma,
että saan oppituntia varten tarvittavat jutut esille supernopeasti
(jotta ehdin pitää edes 15 min ruokatauon). Ylipäätään koko kuvistunti
on aivan liian nopea tempoinen. On vaikea pystyä vastaamaan kaikkiin
tarpeisiin joita 25 oppilaalla on ja samalla yrittää olla kiirehtimättä
turhaa. Kiire on enimmäkseen minun pään sisäinen juttu. Pitäisi pystyä
valmistamaan tunti etukäteen niin hyvin, että kaikki mahdollinen ja
mahdoton tarvike on valmiina oppilaita varten.

Näetkö saman ristiriidan kuin minä? Tuntia varten tarvittavat tavarat
pitäisi saada niin nopeasti esille, että ehdin syömään. Toisaalta on
pakko valmistella todella hartaasti ja ajan kanssa kaikki mahdolliset
tuntiin liittyvät jutut, niin että itse tunti sujuisi rauhallisesti.

Tänään olen ollut lakkaamatta liikkeessä koko 8-15.30 välisen ajan. Nyt
olen todella valmis nukkumaan. Huomenna pitää alkaa kehittämään uutta
suunnitelmaa. Väsyttää kamalasti ja haaste on iso, mutta samalla tämä on
tähän astisista työpaikoistani ehdottomasti ihanin. Kun olin sen yhden
päivän poissa koululta sairasloman vuoksi, yksi oppilas oli tehnyt
kortin "parane pian ope! Sijaisopettajat pilaavat koko tunnin" :D On ne
niin sulosia <3