sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pääsiäisreissu "puskaan"

Me olemme lähdössä keskiviikkona Burum-Mindikiin viettämään pääsiäistä. Reissu on vähän extempore-luontoinen eli suunnitelmat eivät ole kovin tarkkoja.

Ensimmäinen etappi alkaa keskiviikko aamuna, kun lähdemme minibussilla kohti Laen kaupunkia. Se on matkan helpoin osuus, muttei täysin ongelmaton sekään. Matkan varrella on yksi kohta, josta maanvyörymä vei tien jo kuukausi sitten. Se on pätkä tietä on korjauksen alla, mutta jos sataa niin siihen saattaa jäädä jumiin pitkäksikin aikaa.

Ensimmäisen etapin ajomatka kestää noin 5 tuntia. Sitten olemme yötä Laessa. Aamulla (mikäli sää sallii) matka jatkuu pienemmällä autolla sellaista "metsätietä". On hiukan epävarmaa kuinka pitkälle pääsemme autolla, se riippuu tien kunnosta.

Kun autolla ei enää voi jatkaa pidemmälle, pysähdymme yöpymään jossain ja aamulla jatkamme matkaa kävellen. Siitä on todennäköisesti noin 5 tunnin patikointi. Ensin vuoren rinnettä alas laaksoon ja sitten kolmen tunnin matka  seuraavaa vuoren rinnettä ylämäkeen.

Mikko on innoissaan, kun pääsee patikoimaan viidakkoon. Mie odotan enemmän sitä, että voi tutustua paikallisiin ja osallistua pääsiäiskonferenssiin. Paluumatka on meille vielä melko mysteeri. Tarkoituksena on olla hieman reilu viikko, mutta saa nähdä miten asia järjestyy.

Matkan puolesta saa rukoilla. Ensinnäkin, että kaikki kulkemiset sujuisi turvallisesti, kun ei ne tiet ole kovin hyvässä kunnossa. Toiseksi, että pysyttäisiin terveenä. Yritän ottaa mukaan kaikki mahdolliset lääkkeet ja laastarit, mutta toivottavasti kaikki menisi hyvin eikä ensiapupakkausta tarvitsisi edes avata. 

Laitan blogi & facebook viestiä sitten kun tulemme paluumatkalla takaisin Laen kaupunkiin (30 maaliskuuta?). Puskassa kännykkäkuuluvuus on lähes olematon joten säästämme akkua pitämällä puhelimet kiinni.

Saa nähdä kuinka extremeä meidän pääsiäinen tulee olemaan, mutta innoissaan olemme lähdössä. Siunattua pääsiästä meidän blogin lukijoille! :)

Toisinaan tien kunto ei ole kovin hyvä..

Matka taittuu lava-auton lavalla istuen (ai mikä turvavyö?..)

Nämä "puukeppisillat" on Marian kauhistus.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä ja rauhallisen turvallista mstkaa "pusikkoon".

Anonyymi kirjoitti...

Syntymäpäiväonnittelut Mikolle! :)
T:Lotta ja Margit