sairaana ja vähemmän sairaana

Viikko sitten lauantaina oli kuumetta, joten lepäilin lauantain ja
sunnuntain. Ma,ti, ke olin töissä. Mikko tuli kipeäksi keskiviikko
iltana. Torstaina jouduin tulemaan kotiin kesken työpäivän, kun olo oli
taas yhtäkkiä tosi huono. Päätin kuitenkin vielä perjantain olla töissä,
kun kohta on viikonloppu ja sitte saa levätä. Perjantai menikin ihan ok.

Lauantain olin taas vaihteeksi ihan voimaton ja kipeä. Käytin
viikonlopun siihen, että lajittelin askarteluhelmiä värijärjestykseen
rasiassa. Mikko oli ihan yhtä kipeä, joten onhan siinä oma lohtunsa kun
ei tarvitse yksin sairastaa ;)

Kurkku on aivan kamalan kipeä ainakin iltaisin ja aamuisin. Äänikin
meinaa lähteä. Muuten tuntuu siltä että olen (ehkä jo voiton puolella).
Mikkokin yritti aamulla töihin, mutta luovutti muutaman tunnin kuluttua
ja tuli takaisin kotia, kun olo tuli taas niin huonoksi.

Hyvä puoli on se, että vaikka olo onkin kipeä ja flunssainen niin tämä
ei ole ollenkaan yhtä paha kuin muutamat aiemmin sairastamistamme png
pöpöistä. Pienesti on kyllä huono omatunto siitä kun joutuu olla töistä
pois niin paljon, vaikkei se ihan suoraan olekaan minun oma vika (kai).

Onnistuin löytämään meidän kaupasta paistinpannun! Tähän asti ollaan
tultu toimeen sellaisella minikokoisella alumiinipannulla, joka
maksoikin huikeat 3 euroa (9 kinaa). Kuten hinnasta voi päätellä, niin
se ei mikään laatutuote ollut, mutta kun ei muutakaan ole niin kyllähän
sillä joten kuten pärjäsi. Kyllä nyt on mukava, kun on iso paistinpannu
(joka toivon mukaan myös kestää..)

Hiukan huonompi tuuri oli kuumaliima pyssyn kanssa. Mikolle oli tuotu
korjattavaksi elektroninen matkalaukkuvaaka. Siinä on jonkinlainen
kosketushäiriö ja se saattaisi kuumaliimalla ehkä korjaantua. Olin
aikasemmin ostanut käytetyn kuumaliimapyssyn. Joka tietysti kotona
osoittautui amerikkalaiseksi 110V laitteeksi, jota ei voi laittaa
pistorasiaan ilman kallista muuntajaa.

No ostin kaupasta toisen ja oletin että se on varmasti PNG sähkölle
yhteensopiva. Eipä tietysti ollut. 110 volttia tämäkin. Nyt minulla on
sitten kaksi amerikkalaista kuumaliimapyssyä, joita en voi käyttää. Ehkä
virheistä joskus oppii ja seuraavan kerran kun mietin sähkölaitteen
ostamista niin osaan (ehkä) tarkistaa kumpaa jännitettä laite käyttää..

Tehtiin siitä yhdestä kivasta talosta tarjous. Nyt jännittää milloin
saadaan tietää miten sen kanssa käy. Täytyy myöntää, että ajatuksissa
alkaa olla jo aika paljon sellaista "jos minulla olisi oma talo niin
tekisin näin tai rakentaisin tälläisen". Vaikka eihän tässä
nykyisessäkään vuokra-asunnossa varsinaisesti mitään isompaa vikaa ole
(paitsi epäkäytännöllinen ja erittäin ärsyttävä suihkukoppi).

Perjantai on viiminen työpäivä ennen "talvilomaa". Ukarumpan kouluilla
on parin viikon loma ennen viimeisen jakson alkamista. Tulee kyllä ihan
tarpeeseen. Tarvitsen aikaa suunnitella oppitunteja valmiiksi.
Kouluviikon aikana siihen ei ole aikaa eikä voimia. Joten toivottavasti
osaan käyttää talviloman viisaasti ja hyödyllisesti.

savustettu koulu ja saapasjalkakissa

Koululla on tapahtunut useampiakin mainitsemisen arvoisia asioita,
joista en ole vain ehtinyt kirjoittamaan, joten yhdistän tähän nyt parin
viikon ajalta erilaisia juttuja.

Perjantaina oli "book festival" -päivä alakoululla. Kaikki lapset ja
opettajat pukeutuivat naamiaisasuihin ja marssimme juhlakulkueena koko
koulun alueen läpi. Lasten vanhempia ja muuta väkeä oli kokoontunut
koululle ihastelemaan värikästä joukkoa.

Mie pukeuduin saapasjalkakissaksi. Asu onnistui aika hyvin, kun ottaa
huomioon, että aloitin rakentamisen edellisenä iltana. Aamulla musta
hattuni oli edelleen maalaamisesta märkä ja ei auttaanut muu kuin
laittaa hattu päähän ja toivoa että ehtii kuivua aamupäivän aikana.
Niinhän siinä onneksi kävikin. Muutamat ykkösluokan oppilaista tulivat
kysymään kuka minä olen. Vastasin tietysti olevani saapasjalkakissa, kun
oletin että tarkoittavat roolihahmoani. Pieni tyttö kuiskasin takaisin:
"niin, mutta mikä sinun nimi on _oikeasti_?". Taisi olla liian paljon
mustaa mascaraa nenän päässä, kun omat oppilaanikaan eivät enää
tunnistaneet :)

Koululle on yritetty murtautua kahdesti viimeisen kahden viikon aikana.
Ensimmäisellä kerralla saivat yhden tietokoneen ja langattoman
tukiaseman. Onneksi kone oli jo valmiiksi vanha. Enemmän maksaa se kun
pitää korjata rikottu ikkuna ja rikki väännetyt ikkunan kalterit.

Murto oli tapahtunut keskellä päivää ja juuri sinä viikonloppuna minulla
oli tarkoitus tehdä valmistella seuraavan viikon oppitunteja. Jälkeen
päin tajusin, että ei ole välttämättä kovin hyvä idea mennä koululle
yksin viikonloppuna. Viime viikonloppuna joku oli yrittänyt murtautua
tietokoneluokkaan. Varastettu yleisavain oli kuitenkin murtunut lukon
sisälle ja mitään ei saatu luokasta ulos.

Tänään koulun taakse oli sytytetty iso ruohopalo ja tuuli toi sopivasti
kaiken savun koulun alueella. Kun sadetta ei tule tarpeeksi,
perimätiedon mukaan tulee laittaa alkuun pieniä "metsäpaloja", jolloin
savu saa aikaan sateiden alkamisen. Astma ei oikein tykkää tästä ideasta.

Tämän päivän palo oli niin paha, että kaikki alakoulun lapset piti
evakuoida. Pienempien savu ongelmien aikaan koulutehtävät tehdään
pulpettien sijaan lattialla, jotta savua ei tarvitsisi hengittää niin
paljon. Tänään se oli kuitenkin aivan mahdotonta. Ulkona hädin tuskin
näki eteensä, savu sai silmät kyynelehtimään ja hengittäminen oli
vaikeaa. Evakuoinnin aikana muutama oppilaskin taisi eksyä omasta
ryhmästään, kun savun keskellä oli vaikea pysyä nätissä jonossa. Antoi
kyllä näkökulmaa siihen millaista olisi oikean tulipalon keskellä, kun
savun lisäksi on myös paniikki ja pelko.

Olemme Mikon kanssa molemmat olleet kipeänä. Minulla oli viikonloppuna
kuumetta, kurkku kipeä ja lihaskipua. Mikolla samat oireet alkoivat
eilen. Toivottavasti tauti menee pian ohitse.

Ystäväkirje 1/2014

Tässä meidän uusin ystäväkirje.

Tässä nettiversio ystäväkirjeestä

ja tässä PDF versio tulostettavaksi
(kuvat näkyy huonosti, mutta kun sen PDF tiedoston tallentaa
ja tulostaa niin asia korjaantuu ja kuvat näkyvät taas ihan hyvin.)

talo- ja koirakuume, mutta muuten terve

Perjantai-ilta. Viikot menee aivan hurjaa vauhtia. Ensin on maanantai ja
yhtäkkiä taas perjantai. Minun uusi strategia kuviksen tuntien
rauhoittamiseksi on toiminut paremmin kuin uskalsin edes toivoa. Viime
viikolla olin tosi tiukkana ja pidin nuhdesaarnan. Tällä viikolla ovat
olleet kuin kokonaan eri luokka. Tykkään, että kuviksen tunnilla saa
olla hiukan vapaamuotoisemmin, mutta aika helposti se lähtee käsistä ja
yhtäkkiä minulla onkin 25 villiä lapsukaista vapaana huutaen ja
viilettäen ympäri luokkaa.

Kaikki täytyy olla niin valmiina, että oppilaiden oma-aloitteinen
pulpetista liikkuminen on aivan minimissä. Se tuntuu toimivan. Tosin
minun kannalta työlästä. Pitää ajatella jokainen pienikin yksityiskohta
loppuun asti tai muuten koko homma menee pieleen. Ihana työ, mutta kyllä
useampana päivänä viikossa olen aivan kertakaikkisen väsynyt.

Mikolla on taas useampi koodaus projekti päällä. Sen pitäisi löytää
kiintolevyltä vahingossa poistettu raamatunkäännösprojekti. Osa
Mooseksen toisen kirjan käännöstä joutui kääntäjällä hukkaan ja
tiedoston palauttaminen on osoittautunut yllättävän hankalaksi. Onneksi
Mikko tykkää haasteista ja tuommosista projekteista, joiden kanssa
joutuu oikeasti miettimään ratkaisua.

Jee jee, meillä vihdoin taas uuni toiminnassa. Ovat korjanneet sitä jo
usean viikon ajan ja ehdin jo miettiä, että josko siitä enää edes
saadaan toimivaa. Siihen tarvittu varaosapaketti oli hajonnut ja kaikki
pienet osat tippuneet matkan varrelle. Kesti kauan saada uusi varaosa.
Huomenna aion leipoa jotakin hyvää ihan vaan sen vuoksi että on vihdoin
uuni käytössä..

Tänne Ukarumpaan on tulossa puolen vuoden lyhytaikainen lähetystyön
harjoittelija Ruotsista. Menee heti ensi töikseen vanhemman ruotsalaisen
pariskunnan mukana viidakkoon 10 viikoksi! Tuplasti enemmän kuin meidän
viidakkojakso. Huh huh,ei voi kuin nostaa hattua ja toivoa parasta.
Kolmen kuukauden jakso viidakossa on _pitkä_aika_. Minun 5 viikkoa oli
ehkä elämäni pisin ajan jakso tai ainakin tuntui siltä. Toivottavasti se
pienentää kulttuurishokkia, kun on oman maan ihmisiä mukana.

Mulla on kauhea talokuume ja koirakuume. Tavallaan ne liittyvät yhteen.
Olisi ihana saada oma "pysyvä" koti. Yksi naapuruston perhe sai
koiranpentuja. Kovasti teki mieli ottaa yksi pentu, mutta nykyisellä
työmäärällä minulla ei ole nyt aikaa eikä energiaa koiran
kouluttamiseen. Eikä kyllä oikeastaan muuttamiseenkaan. Mutta ainahan
sitä saa haaveilla eikö vain ;)

Huomenna on pihakirppari ja aion mennä ajoissa jonottamaan josko vaikka
löytäisin hyvän kattilan. Menee hermot ihme sekunda kattiloilla.
Yllättävän vaikea löytää hyvälaatuisia. Kirpputorit ovat täällä
melkopitkälle ainoa tapa ostaa vaatteita tai vähänkin erikoisempaa
tavaraa. Paikallisissa kaupoissa on joko liikkeessä samat tavarat ja
sitä laatua johon on suomessa tottunut niin ei täältä kyllä löydä.

outoja ikävän ja ilon aiheita

Luin erästä kirjaa, jossa lähetystyöntekijä kertoo omasta elämästään
lähes päiväkirjanomaisesti. Se kirja sai minut hetkeksi tuntemaan pientä
kateutta siitä mitä kaikkea täältä puuttuu. Kaipaan kummallisia asioita.
Ostoskeskuksia, vapaata liikkumista, harrastuksia, ravintoloita,
kaupunkielämää.

Täällä kun lähtee oman kodin ulkopuolelle, on aina mukana tietynlainen
varovaisuus. Erityisesti jos pitää mennä Ukarumpan ulkopuolelle. Täällä
ei ole mahdollista lähteä huolettomalle "ikkunaostoskierrokselle". En
voi lähteä yksin ja vaikka olisi porukallakin liikkeellä, niin
liikkumiseen liittyy aina pieni jännite.

Ainahan tietysti Suomessakin voi sattua mitä tahansa. Silti lähtökohta
on erilainen. Suomessa olettaa, että kun lähden bussilla ostoksille,
voin liikkua turvallisesti melkein missä tahansa. Täällä perusajatus on
että kun lähtee Ukarumpan ulkopuolelle, pitää varautua siihen että
riskit ovat isommat.

Tietyllä tavalla on ahdistavaa ajatella elämää vuosia eteenpäin asuen
täällä aidan sisällä ja kaukana kotoa, kuin eläintarhan pingviinit.
Toisaalta täällä oppii toteuttamaan sanontaa "kotini on linnani". Kotiin
on mukava tulla ja asuntoa on kiva laittaa parhaansa mukaan viihtyisäksi
ja kodikkaaksi. Oppii arvostamaan kaikkea ympärillä olevaa hyvää ja
kaunista. Kun on vähemmän tavaraa, huomaa mitkä jutut tekevät talosta kodin.

Oppii nauttimaan pienistä asioista. Tykkään siitä että meillä on
internet yhteys. Se ei ole samaa tasoa kuin Suomessa, mutta silti
tarpeeksi että saa yhteyden sukulaisiin ja ystäviin. Tykkään siitä että
meillä on kaupassa limsaa. Hyllyt alkavat taas hiljalleen tyhjentyä ja
seuraava kaupan rahtikuljetus on tulossa vasta kesä-/heinäkuussa.
Kannattaa nauttia nyt kun herkkuja kaupassa vielä on :) Tykkään
suomi-postin saamisesta ja paketeista. Kuinka iloiseksi voikaan tulla
ihan hassuista jutuista!

Huh, mikä viikko (eikä se ole vielä edes ohi)

Miten voikin olla niin kamalan väsynyt.. Tai no, itseasiassa ei se ehkä
niin kovin ihme olekkaan, kun asiaa tarkemmin miettii.

Ensinnäkin olin koko viikonlopun aivan kamalassa vatsataudissa.
Käytännössä aikalailla koko viikonlopun vietin vessassa. Mikään ei
pysynyt sisällä hetkeäkään ja ehkä ensimmäistä kertaa tajusin, että
aikuinenkin voi saada nestehukan todella nopeasti. Mikko teki minulle
suola-sokeri-liuosta ja sitä yritin hiukan juoda.

Viidakkoleirin ensiapuoppaasta kertasin vakavan nestehukan oireet, jotta
osaan hakeutua lääkärille jos olo menee aivan huonoksi. Ukarumpan
teveyskeskus ei ole viikonloppuisin auki, mutta meidän järjestön omilla
lääkäreillä on hätäpäivystys numero 24/7 ja sitä kautta apua saa myös
viikonloppuisin ja öisin. Onneksi siihen asti ei kuitenkaan tarvinnut
mennä ja vältyin vakavammalta nestehukalta.

Tautia kesti maanataihin asti ja tiistaina menin töihin ehkä vielä
hiukan puolikuntoisena. Opettajapulan vuoksi minulla on aivan täysi
lukujärjestys. Tänään minulla oli aamupäivä pienten esikoululaisten
kanssa ja iltapäivä kuvaamataitoa. Oppilaat olivat _aivan_ _täynnä_
virtaa ja mie en vielä ihan täysissä voimissani.

Käytännössä tiukka aikataulu tekee sen että keskiviikkoisin 8-15 ei ole
hetkenkään pysähdystaukoa. Ruokatuntikin on pakko jättää väliin jotta
ehdin saada luokan valmiiksi ykkös- ja kakkosluokkalaisten kuviksen
tuntia varten. Ykkösiä on 25kpl ja tunti on aivan mahdotonta vilskettä.

Meteli nousee ajoittain aivan liian kovaksi, mutta myöskään täysin
hiljaista kuviksen tuntia on mahdotonta pitää. Jos pieneen luokkaan
ahtaa 25 aikuista piirtämään, ei melu varmasti olisi yhtään vähäisempi.
Siitäkin huolimatta minun on pakko kehittää tapa joten saan pidettyä
tunnin koossa niin että omat voimavarat riittävät jatkossakin.

Yksi epämieluisa yllätys oli, kun annoin oppilaille luvan ottaa kotiinsa
viime viikolla tehdyt teokset. Osa oppilaista nappasi lähtiessä aivan
satunnaisen työn ja viimeiset jäivät ihmettelemään, kun heidän teoksia
ei enää löydy mistään. *Huokaus* Minun täytyy ilmeisesti jatkossa jakaa
itse kädestä pitäen jokaiselle oppilaalle kotiin vietävät työt. Ei voi
luottaa siihen että osaisivat itse ottaa omansa. En osannut edes
aavistaa, että joku veisi toisen tekemän kuviksen työn.

Olen ohjannut eri ikäisten lasten kerhoja/ leirejä tms toimintaa jo
varmasti yli kymmenen vuotta. Silti nykyinen työ on paljon haastavampaa
kuin olisin osannut aavistaa. Leirillä mukana on aina paljon muita
aikuisia joten silloin toiminta on helpompi pitää kasassa. Nyt olen aika
pitkälti omillani. Eskareiden kanssa on avustaja, mutta muuten pitää
pärjätä yksin.

Ensi viikkoon mennessä pitäisi kehittää niin vedenpitävä suunnitelma,
että saan oppituntia varten tarvittavat jutut esille supernopeasti
(jotta ehdin pitää edes 15 min ruokatauon). Ylipäätään koko kuvistunti
on aivan liian nopea tempoinen. On vaikea pystyä vastaamaan kaikkiin
tarpeisiin joita 25 oppilaalla on ja samalla yrittää olla kiirehtimättä
turhaa. Kiire on enimmäkseen minun pään sisäinen juttu. Pitäisi pystyä
valmistamaan tunti etukäteen niin hyvin, että kaikki mahdollinen ja
mahdoton tarvike on valmiina oppilaita varten.

Näetkö saman ristiriidan kuin minä? Tuntia varten tarvittavat tavarat
pitäisi saada niin nopeasti esille, että ehdin syömään. Toisaalta on
pakko valmistella todella hartaasti ja ajan kanssa kaikki mahdolliset
tuntiin liittyvät jutut, niin että itse tunti sujuisi rauhallisesti.

Tänään olen ollut lakkaamatta liikkeessä koko 8-15.30 välisen ajan. Nyt
olen todella valmis nukkumaan. Huomenna pitää alkaa kehittämään uutta
suunnitelmaa. Väsyttää kamalasti ja haaste on iso, mutta samalla tämä on
tähän astisista työpaikoistani ehdottomasti ihanin. Kun olin sen yhden
päivän poissa koululta sairasloman vuoksi, yksi oppilas oli tehnyt
kortin "parane pian ope! Sijaisopettajat pilaavat koko tunnin" :D On ne
niin sulosia <3

Minulla on kultakruunu

Vihdoin on taas hampaat kunnossa. Viidakkojakson aikana hajosi hammas ja
kun ei sieltä päässyt hammaslääkäriin niin tilanne ehti mennä aika
huonoksi. Kahden kuukauden kitumisen jälkeen kun pääsin Ukarumpassa
hammaslääkärille, ei hampaalle enää voinut tehdä kovinkaan paljoa.
Juurihoito ja kultakruunu. En ihan tajunnut mikä oli se pääsyy siihen,
että tekevät mieluiten kultaisen, mutta nyt on sitten kultahammas.
Kaiken kaikkiaan juurihoitoineen ja kruunuineen maksoi 400e.
Toivottavasti se nyt sitten kestää pitkään :)

Nettiyhteyksissä on ollut paljon ongelmia viime aikoina. Pitää herätä
aamuyöstä 04:00-05:00 aikaan soittamaan Suomeen jos haluaa puhua ilman
että puhelu katkeaa parin minuutin välein. Kirjepostiakaan ei ole tullut
useaan viikkoon. Uskollisesti käyn tyhjää lokeroa tuijottamassa joka
toinen päivä, jospa sinne jotakin tipahtaisi.

Perjantaina on viikon odotetuin tapahtuma, hamburger night. Nuoriso
tekee hampurilaisia ja ranskalaisia nuorisotalolla. Viimeksi menin
20min. ennen ovien avaamista ja jono oli jo niin pitkä, että kesti 2,5
tuntia saada hampurilaiset. Eikä nuorison hampurilaisten paistovauhti
olejuurikaan hitaampi verrattuna vaikka mäkkäriin Suomessa. Jono oli
vaan niin kaamean pitkä. Täytyy myöntää että hiukan tuli mietittyä onko
pari hampurilaista niin mahtava elämys, että kannattaa jonottaa melkein
3 tuntia! Kai se sitten on, koska aion mennä perjantaina uudelleen.
Tosin nyt menen niin ajoissa, että saan purilaiseni ennen kuin
kilometrin jono ehtii kasautua!