keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Krokotiiliä ja perunamuusia

Meidän vieraana ollut Tode lähti eilen paluumatkalle kohti Suomea. Nyt
kun kaikki vieraat on lähteneet, talo tuntuu oudon hiljaiselta. Ei niin
kaukaa tullutta vierasta voi päästää lähtemään ilman että on maistettu
krokotiilia. Meidän kaupassa krokotiili on halvempi kuin kana, mutta
viime aikoina on ollut hiukan ongelmia monienkin tuotteiden
saatavuudessa ja useampaan viikkoon ei ole ollut krokotiilia tarjolla
lähikaupan lihatiskillä.

Pilkoin krokotiilin häntäpalan pieniksi kuutioiksi ja paistoin
paistinpannulla. Mausteeksi currya, suolaa ja mustapippuria. Lopputulos
oli oikein maukas. Täytyy myöntää, että maku on niin paljon samanlainen
kuin kanan liha, että jos en olisi itse lihaa valmistanut, niin olisin
voinut luulla sitä kanaksi. Krokotiili ja perunamuusi oli oikein hyvä
yhdistelmä.

Tänään alkoi koululaisilla uusi lukuvuosi. Olin avustamassa
esikoululaisten ryhmässä, kun heidän oikea opettajansa oli sukulaisen
hautajaisissa maaseudulla. Minulla alkaa tietotekniikan opetus vasta
viidakkoleirin jälkeen, joten nyt avustan vähän siellä missä on suurin
pula opettajasta/avustajasta.

Ei kommentteja: