outoja ikävän ja ilon aiheita

Luin erästä kirjaa, jossa lähetystyöntekijä kertoo omasta elämästään
lähes päiväkirjanomaisesti. Se kirja sai minut hetkeksi tuntemaan pientä
kateutta siitä mitä kaikkea täältä puuttuu. Kaipaan kummallisia asioita.
Ostoskeskuksia, vapaata liikkumista, harrastuksia, ravintoloita,
kaupunkielämää.

Täällä kun lähtee oman kodin ulkopuolelle, on aina mukana tietynlainen
varovaisuus. Erityisesti jos pitää mennä Ukarumpan ulkopuolelle. Täällä
ei ole mahdollista lähteä huolettomalle "ikkunaostoskierrokselle". En
voi lähteä yksin ja vaikka olisi porukallakin liikkeellä, niin
liikkumiseen liittyy aina pieni jännite.

Ainahan tietysti Suomessakin voi sattua mitä tahansa. Silti lähtökohta
on erilainen. Suomessa olettaa, että kun lähden bussilla ostoksille,
voin liikkua turvallisesti melkein missä tahansa. Täällä perusajatus on
että kun lähtee Ukarumpan ulkopuolelle, pitää varautua siihen että
riskit ovat isommat.

Tietyllä tavalla on ahdistavaa ajatella elämää vuosia eteenpäin asuen
täällä aidan sisällä ja kaukana kotoa, kuin eläintarhan pingviinit.
Toisaalta täällä oppii toteuttamaan sanontaa "kotini on linnani". Kotiin
on mukava tulla ja asuntoa on kiva laittaa parhaansa mukaan viihtyisäksi
ja kodikkaaksi. Oppii arvostamaan kaikkea ympärillä olevaa hyvää ja
kaunista. Kun on vähemmän tavaraa, huomaa mitkä jutut tekevät talosta kodin.

Oppii nauttimaan pienistä asioista. Tykkään siitä että meillä on
internet yhteys. Se ei ole samaa tasoa kuin Suomessa, mutta silti
tarpeeksi että saa yhteyden sukulaisiin ja ystäviin. Tykkään siitä että
meillä on kaupassa limsaa. Hyllyt alkavat taas hiljalleen tyhjentyä ja
seuraava kaupan rahtikuljetus on tulossa vasta kesä-/heinäkuussa.
Kannattaa nauttia nyt kun herkkuja kaupassa vielä on :) Tykkään
suomi-postin saamisesta ja paketeista. Kuinka iloiseksi voikaan tulla
ihan hassuista jutuista!