Uusi ystäväkirje on taas postitettu :)

Voit lukea meidän uusimman ystäväkirjeen tästä pääset lukemaan ystäväkirjettä

Jos tarvitset PDF-muotoisen kirjeen vaikka tulostamista varten. Tästä löytyy tulostettava versio
tai koko kansio näkymä tästä

Arop-lokep -kielisen Uuden testamentin julkistamisjuhla. Kuva:Bob Noble

Flunssaa ja dekkareita

Onnistuneesti sain lapsilta koulussa jonkun flunssa pöpön ja yskä alkoi heti kun koulun kesäloma alkoi. Nyt olen viikon sairastanut kotona. Yskä tuntuu pahenevan niin että väkisinkin joutuu pitämään mykkäkoulua, kun en saa sanaa suusta ilman kauheaa yskän puuskaa.

Ne teistä, jotka ovat blogia lukeneet pitempään, saatatte muistella että eihän siitä niin kauan ole kun viimeksi valitin yskästä joka vain jatkuu ja jatkuu.. Tammikuussa ramppasin lääkärillä vähän väliä ja astmalääkkeillä tilanne saatiin hallintaan. Tässä näyttäisi olevan sama kaava. Alkaa flunssasta mutta paha yskä jää piinaamaan viikkokausiksi.

Täytyy myöntää, että en ole niitä astmalääkkeitä kovinkaan ahkerasti käyttänyt, kun olo on ollut hyvä ja hengitys kulkenut moitteetta. Lääkäri kyllä sanoi, että se tulisi ottaa silloinkin kun olo on hyvä. Jotenkin vain ensin unohtui muutama annos ja sitten koko lääke jäi kokonaan. Liekö se osa syynä, että taas ollaan samassa tilanteessa.

Tosin viimeksi oli pelkkä yskä ja ei mitään muuta. Nyt on myös kuumetta. Tällä hetkellä 38 astetta. Keuhkot rahisee koko ajan ja hengitys kulkee hieman vaivalloisesti. Huomenna pitää mennä käymään lääkärillä. Kai sitä eniten mietityttää, että jos ei olekkaan vain astmaa vaan vaikka keuhkokuume. Puhumattakaan näistä kaikista tropiikin pöpöistä..

Löysin käyttöä suomalaiselle kirjastokortilleni! Nyt vasta olen tajunnut kuinka paljon suomalaisia e-kirjoja on netissä saatavilla. Kirjatiedosto ladataan koneelle ja kun laina-aika päättyy niin kirja lakkaa toimimasta ja "palautuu takaisin kirjastoon". Tosi kätevää. Olen sitten lainannut lähinnä dekkareita oikein urakalla. Kipeänä ollessa ei oikein jaksa mitään. Olen siis lähinnä nukkunut ja lukenut. Kyllä suomen kirjasto systeemi on niin toimiva!

Onhan täällä Ukarumpassakin paljon kirjastoja, mutta kaikki kirjat ovat englanniksi. Olen jo huomannut että kieli alkaa rapistua näinkin lyhyessä ajassa, jos ei käytä aikaa siihen että lukee suomeksi. Yksi esimerkki on, kun unohdin sanan "verhotanko" ja pyysin Mikko auttamaan sen verho"kepin" kanssa :)

Ökyrikas ja rutiköyhä

On toisinaan vaikeaa olla rikas. Suomalaisesta näkökulmasta tuskin pääsen rikkaimpien listalle. Varsinkin opiskeluaikana ja työttömänä ollessa olen tottunut elämään aika pienelläkin summalla. Täällä olen samalla tulotasolla kuin Nalle Wahlroos Suomessa.

Rahaa kuluu paljon vähemmän kun ei oikeastaan ole kovinkaan paljoa mihin tuhlata. Tietysti voisi järjestää lomamatkan, vaikka Australian Cairnsiin ja ylimääräisen kahisevan saisi hyvin nopeasti kulumaan jo pelkästään lentomatkoihin. 

On suht helppoa suunnitella mihin _minä_ käyttäisin _minun_ rahani. Mutta mitä ihmettä teen kaikkien niiden kanssa jotka tulevat ovelle mitä ihmeellisempien pyyntöjen kanssa. Osa on ammattikerjääjiä, joilla ei ole haluakaan mennä töihin tai ansaita elantoaan työllä (ellei ovelta ovelle kulkemista ja kerjäämistä lasketa työksi). Osa on oikeasti sellaisia, jotka ovat vaikeassa tilanteessa ja tarvitsevat apua.  

Erilaiset pyynnöt ovat täällä arkipäivää ulkomaalaisten elämässä. Meidän arkemme on niin erilaista kuin paikallisten. Suomalaisittain ajateltuna kerjääminen on häpeällistä eikä sellaiseen alkaisi kuin aivan epätoivoisessa tilanteessa. Täällä on toisin. Pyytäminen on normaalia arjen kanssa käymistä. Jos sinulla on joku tarve niin läheisellä on velvollisuus auttaa.

Kyläyhteisössä yhteisö pitää toinen toisistaan huolta ja katsoo että myöhemmin se jota on autettu, myös maksaa ”kiitollisuuden velkansa” auttamalla muita. Valkoihoisten ja papualaisten kesken tämä laki ei toimi aivan samalla tavalla. Meidät on kasvatettu pärjäämään yksin ja itsenäisyys on hyvä asia. Täällä kukaan ei halua pärjätä omillaan koska silloin joutuisi erilleen yhteisöstä. Koko elämän perus periaatteet ovat aivan erilaiset, kuin ne joihin minut on kasvatettu.

Mutta ketä auttaisin? Millä periaatteella hylkään jonkun pyynnön ja toiseen ehkä suostun? Omatunto soimaa yhtä kovasti jos annan rahaa ja jos jätän antamatta. Joskus pyynnöt ovat melko isoja. Täällä yhden henkilön normaali päivän palkka (kouluja käymätön henkilö joka tekee puutarha töitä tai siivoaa) on 20 kinaa (= 6,5e). Eräs henkilö pyysi minulta 200 kinaa, joka olisi siis ollut kuukauden palkka, koska useimmat ovat töissä vain 2-3 päivänä viikossa. Siihen en voinut suostua.

Rahan antaminen on riskialtista. Tulee helposti tunne, että minua hyväksikäytetään. Yleensä en anna rahaa, mutta yritän auttaa muulla tavoin. Tänään ovella kävi mansikan myyjä. Ostin mansikat ja kutsuin naisen aamupalalle (hän tulee joka viikko kun tietää että meillä saa myös ruokaa :D). Joimme kahvit ja söimme lättyjä. Pakkasin mukaan myös muutaman lätyn kotiin lapsille vietäväksi. On paljon mukavampi kun voi auttaa jotenkin muuten kuin rahallisesti.

Nainen oli satuttanut jalkansa ja parhaani mukaan puhdistin, sidoin ja teippasin haavan jalkapohjasta. Hän kulkee paljain jaloin kuten monet muutkin täällä ja luulen ettei haavasidos ja teippi pysy paikoillaan edes koko matkaa kotiin asti. Mutta en oikein keksinyt mitään muutakaan. Paikallisten tyyli on sitoa muovipussi haavan ympärille.

Viime viikolla meillä kävi eräs mies, joka on vakavasti sairas ja odottaa pääsyä leikkaukseen. Hän olisi halunnut ostaa kirpputorilta itselleen kengät mutta pihakirppiksellä oli niin paljon porukkaa että kaikki oli jo ehditty myydä. Niimpä Mikko antoi omat paremmat sandaalinsa tälle miehelle. Mikon äiti lähettää meille Suomesta uudet sandaalit aina silloin tällöin, joten Mikko ajatteli että pärjää hyvin huonommilla sandaaleilla siihen asti. Olisittepa nähneet sen miehen ilon niistä käytetyistä sandaaleista! Toivottavasti kengät kestävät. Täällä kosteudessa ja hankalassa maastossa kengät tuntuvat hajoavan paljon nopeammin kuin Suomessa.

Eilen eräs meidän organisaationtyöntekijä (joka on siis palkallisessa työssä) tuli meidän ovelle ja pyysi että leipoisin hänen tyttärelleen synttärikakun, koska heillä ei ole talossa uunia jossa leipoa. Aluksi olin hieman hämmentynyt. Ensimmäistä kertaa elämässini joku tulee ovelle ja pyytää kakkua. Olin hiukan varautunut ja mietin onkohan hänellä tytärtä ollenkaan ja yritetäänkö minua taas vain huijata. Lupasin kuitenkin leipoa kakun perjantaiksi.

Myöhemmin kun mietin asiaa tulin siihen tulokseen, että luotan henkilöön sen vuoksi että hän on näkyvällä paikalla kirkon työssä. Omakin syntymäpäiväni on huomenna joten samalla vaivalla leivon kaksi kakkua ja annan toisen tälle miehelle.

Toisinaan omastaan antaminen on helppoa ja sen tekee iloiten. On kiva nähdä kuinka iloiseksi joku tulee ihan pienestä avusta. Toisinaan taas pyyntöihin joutuu sanomaan ”ei”. Ne ovat vaikeita tilanteita ja tuntuu että teki miten päin tahansa niin joka tapauksessa aina tulee paha mieli itselle. Tämä taitaa olla arkipäivää lähes kaikille lähetystyöntekijöille. Jokaista ei pysty auttamaan vaikka kuinka haluaisi. Toisinaan taas ei halua auttaa vaikka pystyisikin.  

Unettoman yön ajatuksia

Kello on 01:30 väsyttää, mutta uni ei tahdo tänään oikein tarttua.
Jaloissa on taas kirpun puremia ja kutittaa aivan hulluna. Tosin kirpun
puremat onneksi ovat kuitenkin aika pieni paha verrattuna moneen muuhun
tropiikin ötökkään. Viime viikolla kokoonnuttiin ystäväjoukolla syömään
yhdessä. Ruokapöytä keskustelu kääntyi pian ötökkäaiheisiin.

Eräs nainen olijuuri palannut työmatkalta viidakosta. 9 tunnin
kävelymatka on jo itsessään voimien koettelemus, mutta matkan teki vielä
ikävämmäksi iilimadot, jotka tarttuivat sandaalien remmien välistä
jalkojen ihoon kiinni koko ajan. Koko 10 hengen porukassa olimme Mikon
kanssa ainoat, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta iilimadoista (hyvä
niin!).

Tyhjensin arkkupakastimesta kaiken muun pois paitsi lihat. Pakastin on
tärkeä. Säilytän siellä murot, jauhot, kaurahiutaleet, makaroonit, eli
kaiken jossa jauhokuoriaiset viihtyvät. Nyt pakastimessa on tyynyt ja
peitot. Huomenna aion yrittää jos parisängyn patjakin menisi sinne.
Epäilen kyllä vahvasti ettei tule mahtumaan, mutta pakko on jotakin
yrittää. Alan taipua myös myrkyttämisen kannalle, jotta viimeinen kirppu
heittäisi henkensä.

Koulua on enää yksi viikko. Suunnittelen eskarin päättäjäisiä. Jokainen
oppilas saa hienon "todistuksen" ja vanhemmatkin onkutsuttu mukaan
juhliin. Yksi pieni poika alkoi itkemään, kunkuuli että perhe lähtee
kotimaahan kesälomalle jo ennen lukuvuoden loppua ja juhlat jäävät
kokematta.

Saan varmaan harmaita hiuksia tietotekniikan arvosanojen antamisen
vuoksi. Arvosanojen antaminen 150:lle oppilaalle on aikamoinen
saavutus. Jokaiselle oppilaalle annetaan sekä numero että kirjallinen
arviointi. Vaikka minun englannin kieli on kohtalainen ja pärjään sillä
oikein hyvin arjessa ja työssä, virallisen kuuloisen tekstin tuottaminen
on vaikeaa. Osittain se on myös kulttuurien eroista johtuvaa.
Suomalaiset on aika epävirallista kansaa. Minulla kesti pitkään tottua
siihen että oppilaiden tulee kutsua minua nimellä "Rouva Vuorma". Mie
tykkäisin enemmän pelkästä etunimestä, mutta se ei ole meidän koulun
tapa toimia.

Oppilaiden kesäloma kestää täällä vain 5 viikkoa. Tulee tekemään tiukkaa
saada kaikki valmistelut tehtyä seuraavaa lukuvuotta varten ja samalla
jollakin konstilla onnistua itsekkin pitämään vähän lomaa. Lomalla emme
todennäköisesti ole menossa mihinkään kauas. Eikä oikeastaan ole
rahaakaan. Talokaupat on tänään virallistettu. Sinne meni säästöt, mutta
on se mukava saada oma koti (ja sauna ja astiankuivauskaappi!).

Kurkku tuntuu kipeältä. Toivottavasti en ole tulossa kipeäksi. Nyt ei
oikein olisi aikaa sairastaa. Ajatukset ovat usein Suomessa. Useampi
läheinen on vakavasti sairaana. Koettelee uskoa myöntää se ettei Jumalan
käsi ole yhtään lyhyempi auttamaan vaikka minä olenkin kaukana.

ikäviä yllätyksiä

Viime päivät ovat olleet hiukan tavallisesta poikkeavia. Äitini vietiin
sairaalaan vakavien terveys ongelmien vuoksi. Nyt tilanne alkaa olla jo
hiukan parempi, mutta edelleen hän on tehohoidossa. On kummallista olla
täällä kaukana ja samaan aikaan yrittää pysyä ajantasalla asioista
Suomessa. Paljoakaan en voi täältä kaukaa asioihin vaikuttaa. Toisaalta
olen "käynyt" äidin luona sairaalassa skypen välityksellä. Eipä sitä
paljoa enempää voisi tehdä vaikka olisikin Suomessa.

Mikolla on torstaina synttärit 33-v :) Varmaan jonkinlainen kakku pitää
tehdä. Minunkin synttärit on pian, ensi kuussa. Ostin tänään itse
itselleni synttärilahjaksi saumurin. Se oli vähän heräteostos. Joku oli
vahingossa tilannut Australiasta saumurin kun piti tulla ompelukone.
Ikävä yllätys ostajalle, mutta samalla minun onni. Sain laadukkaan
laitteen helposti kotiin kuljetettuna. Nyt pitää vain päättää että
minkälaisen ompeluprojektin aloittaisin ensimmäiseksi. Minulla ei ole
kovin paljoa ompelukoneen lankoja, joten voi olla että se on isoin
rajoite tässä vaiheessa.

Sadekausi alkaa vaihtua kuivaksi kaudeksi. Yöt tuntuu kamalan kylmiltä.
Hörpin aamulla kuumaa teetä villasukat jalassa ja kaksi fleece-takkia
päällekkäin, kun palelee niin paljon. Ulkona on +25-30 jo heti klo 8,
mutta sisällä on kylmä pitkälle keskipäivää.

Kirppu ongelma on edelleen osittain ratkaisematta. Muutimme nukkumaan
olohuoneeseen vierassängyn patjalle. Toivon, että makuuhuoneen
petivaatteissa kirput kuolevat nälkään. Tai no, kaikki muu on pesty
paitsi peitto ja patja. Pelkään että pyykikone repii sen peiton aivan
päreiksi. Meidän pyykikoneella on paha tapa hajottaa ja repiä kangasta.

Vaikein tapaus on kuitenkin se patja. Pakastimeen ei mahdu. Pestä ei
pysty, kun ei ole muuta paikkaa kuin minikokoinen suihkukoppi.
Myrkyttäminen kuulostaa hiukan epäterveelliseltä ei pelkästään kirpuille
vaan myös ihmisille. Pitää vielä miettiä, mikä on järkevin tapa toimia.

kirppuja, kirppuja

Tänään olen metsästänyt kirppuja. Eilen olen merko varma että näin
yhden. Ne ovat niin vikkeliä otuksia, että alkaa helposti epäilemään
omaa näkökykyänsä. Ensin siinä vieressä on ihan varmasti joku
"pikkuötökkä" ja kun räpsäytät silmiä niin se on poissa.

Tänään Mikkokin sanoi, että näki ehkä kirpun. Sitten sille tuli
kirppuinen luulotauti. Joka paikkaa kuulemma alkoi kutittaa, vaikkei
välttämättä kirppuja olisikaan. Mie laitoin perjantain työvaatteet
päälle ja yhtäkkiä ihan selvästi ihoa pitkin liikkui jotain ja sitten se
puri, kipeästi. Yhden kirpun sain jopa kiinni. Yritin tappaa sen lattiaa
vasten, mutta turhaan. Kirppua ei taida tappaa muu kuin ydinsota.

Siinä vaiheessa, kun yritin huuhtoa kirppua viemäristä alas niin
ystävämme pikkukirppuhan olikin jo kaukana poissa. Luulin painaneeni sen
tiukasti peukalon ja etosormen väliin, mutta jotenkin se teki houdinit
ja karkaisi. Nyt on pesukone pyörimässä. Jospa siellä jokunen kirppu
saisi edes raikkaan tuoksun ja kiiltävän turkin..

Mulla on taas vaihteeksi maha aivan sekaisin. Viikonloppua olen
viettänyt tiukasti vessan läheisyydessä. Ah, näitä ihania ulkomaisia
pöpöjä.. Kuinkahan kauan kestää ennen kuin _oikeasti_ elimistö tottuu.
Hyvä puoli on, että olo ei ole muuten ole mitenkään kipeä.

Koulua on enää 5 viikkoa jäljellä. Hui, kohta pitää antaa arvosanat.
Täällä monet vanhemmat tulevat suoraan kysymään perusteluja sille jos
lapsen arvosana on laskenut viime vuodesta. Koulunkäynti ja etenkin
arvosanat otetaan paljon enemmän tosissaan kuin Suomessa. Minun arvostus
suomalaista koulusysteemiä kohtaan kasvaa sitä mukaan kun näen kuinka
asiat tehdään muualla.

12kk Papua-Uudessa-Guineassa :)

Kotimaisemat ennen ja nyt :)

Siitä on nyt kulunut vuosi kun tulimme Papua-Uuteen-Guineaan. Paljon
olemme oppineet vuodessa: uusi kieli, kulttuuri, työ ja monta muuta
asiaa. Välissä on aivan kamala koti-ikävä. Onneksi skypellä saa yhteyden
aika kätevästi ja se useimmiten helpottaa jonkin verran.

Toisaalta myös Ukarumpasta on tullut meidän koti. Heinäkuussa oma koti
ihan kirjaimellisesti, kun pääsemme muuttamaan ensimmäiseen oikeasti
omaan kotiin. Saan tehdä pienen kasvimaan ja voimme laittaa taloa
kodiksi ihan niin kuin itse haluamme.

Meidän kesäkuun suunnitelmat menivät uusiksi. Olimme suunnitelleet
reissua "puskaan". Vaikuttaa siltä, että lentojen saaminen on aivan
mahdotonta. Se on koulujen kesäloman alkuaikaa, jolloin suurin osa
Ukarumpalaisista lähtee kesälomalle kotimaahansa. Niimpä lentoja tehdään
pääasiassa vain pääkaupunkiin.

Toinen iso ongelma oli ajoitus. Heinäkuussa alkaa sadekausi siellä
osassa maata jonne matkaasuunnittelimme ja silloin pieni
ruohopäällysteinen lentokenttä menee aivan mutavelliksi ja
käyttökelvottomaksi. Vaikka olisimmekin saaneet lennon sinne niin
huonolla tuurilla paluumatka olisi voinut olla kävellen ja se ei ihan
lyhyt patikkamatka olisi. Niimpä reissu taitaa suosiolla siirtyä
suraavaan kuivaan kauteen. Hiukan harmittaa, mutta olisi hölmöä ottaa
turhia riskejä.

Sain kuulla että syksyllä, kun alkaa uusi lukuvuosi, opetan isompien
eskareiden ryhmää. Hiukan harmittaa, kun joudun luopumaan ihanasta
4-vuotiaiden pikkueskareiden ryhmästä. Opettajista on krooninen pula,
joten jokainen joutuu paikkaamaan tarvittaessa milloin missäkin tehtävässä.

Eniten pelottaa se, että joudun opettamaan lukemista _englanniksi_. Nyt
viimeistään olen todella tajunnut kuinka paljon helpompaa lukemisen
opettelu on suomalaisille lapsille. Jokaista kirjainta vastaa vain yksi
äänne. Paikallinen kieli, tok pisin toimii aikalailla samalla
periaatteella. Mutta englanniksi ei oikein ole mitään johdonmukaisuutta
(ainakaan se ei ole minulle vielä selvinnyt). Kirjain voidaan lausua
aivan eri tavalla eri sanoissa. Miten ihmeessä selitän 5-vuotiaalle,
että U sanassa "unicorn" ja U sanassa "umbrella" on aivan erilainen
äänne (ja ennen kaikkea miksi)? Kun en aina välttämättä itsekkään
tunnista kirjainten tuottamia äänteitä englannin kielessä.

Alkaa vaikuttaa siltä, että tarvin ehkä Suomeen päästyä hiukan
lisäkoulutusta englannin kielen opettamisen suhteen. Ei minulla
Suomessakaan olisi pätevyyttä olla äidinkielen opettajana eikä
käsittääkseni edes esikoulun opettajana. Olen lastenohjaaja ja niillä
papereilla voi olla töissä mm. päiväkodissa ja päiväkerhossa. Minun
pikkueskarit "pukpuk"-luokka on aika pitkälti sama asia kuin suomalainen
päiväkerho. Ehkä hiukan enemmän koulumaisempi.

Onneksi ensi lukuvuonna saan työpariksi vanhemman, jo eläkkeellä olevan
opettajan. Toivon, että hän pystyy ottamaan vastuuta minunkin luokan
lukemisen opettamisesta. Aika pitkälti muusta luulen selviäväni. Ehkä.

Kovasti itseäni rohkaisi, kun yksi äiti kertoi että heidän lapset
iltarukouksessa kiittävät siitä että koulussa on tietotekniikan tunti
:DDDD Välissä vaikein osuus tunnista on oikeasti saada kaikki oppilaat
ulos luokasta. Innokkaita oppilaita on mukava opettaa :) Torstaina on
vapaapäivä ja muutama oppilas oikeasti ehdotti, josko tietotekniikan
tunnin voisi siitä huolimatta pitää ;)

Viikot vierivät todella nopeaa, kun on paljon tekemistä. Välissä
ahdistaa, kun en jaksa vastata edes tärkeisiin sähköposteihin, vaan
asiat jäävät kasautumaan kamalaksi tekemättömien töiden vuoreksi. Nyt
laitan nukkumaan että jaksan taas huomenna olla koulussa pirteänä :)