sunnuntai 26. elokuuta 2012

Palohälytyksiä ja flunssaa

2 viikkoa koulua Wycliffen campuksella käytynä. Perjantaina oli ensimmäinen fonetiikan tentti ja ihan hyvin se meni, vaikka vielä torstaina tuntui etten erota yhtään äännettä. Tentti koostui sanelusta ja suullisesta osiosta. Sanelussa opettaja lukee erilaisia sanoja ja meidän tulee sitten kirjoittaa ne sanat fonetiikan kirjaimilla. Suullisessa osiossa opettaja sanoo sanan ja oppilaan tulee toistaa se mahdollisimman samanlaisena. Suomalaisena vaikeuksia tuottaa monet sellaiset äänteet, joita meidän kielessä ei ole.

Meillä on nyt kahtena yönä peräkkäin soinut keskellä yötä (n. 02-03 aikaan) palohälytys. Molemmilla kerroilla oli ns. väärä hälytys eli oikeaa paloa ei missään ollut. Hälytyssireenin soidessa on kuitenkin kiskottava vaatteet päälle ja lähdettävä lyhyintä reittiä ulos. Ulkona seisoskellaan jonkun aikaa että rakennus on tarkastettu ja todettu että paloa ei ole. Sen jälkeen saa mennä takaisin nukkumaan (jos saa vielä unen päästä kiinni).

Palohälytys yöllä klo 02:30
Väärä hälytys joten ei tarvetta paloautoille eikä sammuttimille
Lauantaina useimmat opiskelijat lähtivät turistikierrokselle Lontooseen tai Oxfordiin. Me ei jaksettu lähteä mihinkään. Osittain juuri sen vuoksi, että yöllisen palohälytyksen jälkeen nukuin todella huonosti. Olipa ihana mennä aamupalan jälkeen takaisin nukkumaan :)

Päivemällä kävin kävellen Stokenchurchissa ostamassa Mikolle nenäliinoja. Mikko on onnistunut jonkun flunssapöpön keräämään ja nyt sitten nenä vuotaa koko ajan. Kesken kauppamatkan tuli ukkosmyräkkä ja takaisin kävelin sitten sateessa. Kengät on vieläkin ihan läpimärät. Täällä ei ole oikein mitään paikkaa, jossa voisi kunnolla kuivattaa kenkiä.

Papualta on tullut viestiä, että alkavat valmistelemaan meille työlupahakemuksia. Etiopia on edelleen vaihtoehtona mukana, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä että Papualla asiat etenee, mutta Etiopiassa ei. Tarkoittaakohan tämä sitä, että ollaan sitten menossa Papua-Uuteen-Guineaan.. Se varmaan selviää lähiviikkoina.







Mikon eväät




2 kommenttia:

Jen kirjoitti...

Mikon eväistä puuttuu vain Mirinda ja missä ovat kaikki tietokoneet, tai oikeastaan niiden osaset? :D

Voikaa hyvin <3

Maria kirjoitti...

Valitettavasti Mikon oli pakko jättää kaikki aarteet suomeen. Edes työkaluja ei voinu ottaa mukaan.

Mirinda olis kyllä aika kiva, mutta sitä täältä ei valitettavasti saa. On täällä sentään kahviautomaatti josta saa ilmaiseksi kahvia 24/7 :)