torstai 30. toukokuuta 2013

juhlahumua ja löytämisen riemua :)

Eilen vietettiin Mikon synttäreitä. Oikestaan me juhlistettiin sitä ihan
vaan kahdestaan. Leivoin hienon mansikka-banaani kakun ja siitä
riittääkin syömistä useammaksi päiväksi. Erityiskiitos Ouluun
henkilölle, joka lahjoitti meille hienon tupperware vatkaimen. Siitä on
ollut paljon iloa ja kakun tekeminenkin oli paljon helpompaa :)

Täällä Ukarumpassa on nyt vuoden kiireisin aika erilaisten tapahtumien
kannalta. On ollut näytelmiä, konsertteja, urheilutapahtumia ja huomenna
alkaa ehkä vuoden odotetuin tapahtuma nimeltä Banquet. Yläkoulun
viimeisen luokan oppilaat ovat silloin juhlan keskipisteenä. He
pukeutuvat hienosti ja heidän isät ja äidit järjestävät banquet
juhlijoille hienon illallisen ja hauskaa ohjelmaa. Vanhemmat ovat
valmistelleet taphtumaa jo viikkokausia. Siihen todella käytetään paljon
aikaa ja vaivaa, jotta nuorilla olisi ikimuistoinen ilta.

Täytyy myöntää, että me ei olla jaksettu kauheasti osallistua kaikkeen
siihen juhlintaan, jota olisi tarjolla. Kaikki on vielä niin uutta ja
outoa, että on niin mukava töiden jälkeen vain tulla kotiin ja olla
rauhassa. Tässä vaiheessa ei vielä ole tarvetta käyttää vapaa-aikaa
osallistumalla kaikkeen mahdolliseen, mutta ehkä ensi vuonna tähän
aikaan tilanne on jo ihan erilainen.

On ollut mukava huomata monia pieniä ilon aiheita arjessa. Esimerkiksi
se, kuinka ihanaa on saada aikaan kupillinen kuumaa hyvää kaakaota.
Kaupasta ei valmista kaakojauhetta saa, vaan se pitää itse sekoittaa
maitojauheesta, tummasta kaakaosta ja makeutusaineesta. Toinen ilon aihe
on se kun hakee ulkoa guava-hedelmiä ja kuinka täydellisen ihana makea
hedelmien tuoksu täyttää koko talon :)

Olen ylpeä, kun selvisin tänään kunnialla pihamiehen palkanmaksusta. Hän
käy kerran kuukaudessa leikkaamassa nurmikon ja kielitaidottomana olin
hiukan huolissani meidän kommunikaation sujuvuudesta. Onneksi kaikki
meni ilman ongelmia ja pihamies oli tyytyväinen saamaansa rahaan.

Naapurimme Hilkka palaakin takaisin Ukarumpaan ensi viikolla. Hilkalla
on kymmenien vuosien kokemus täällä asumisesta ja olemisesta. Ei
tarvitse jännittää niin paljon kommunikaatio-ongelmia, kun on
seinänaapurina henkilö, jolta voi kysyä heti jos tulee joku asia.
Hilkasta on ollut paljon apua ja turvaa.

Tämän päivän saavutus oli se, että löysin vihdoin ja viimein oman
lompakkoni. Täällä on paljon ongelmia varkauksien ja murtautumisien
kanssa ja sen vuoksi arvokkain omaisuus pitäisi laittaa jonnekkin
sopivasti piiloon. No, mie sitten pistin lompakon piiloon ja autuaasti
unohdin sen sijainnin.. Tänään löysin sen. Arvaappa mistä? No, se oli
grillin sisällä kaiken maailman uunipeltien ja kippojen kanssa.. Olipa
hyvä, ettei me tykätä grillata, muuten olisin ehkä paistanut
luottokorttini :o

Täytyy alkaa miettimään jotain viksumpaa piilopaikkaa tärkeille
papereille ja pankkikorteille. Sen pitäisi olla joku semmoinen paikka,
jota on melkein mahdoton löytää.. Monen mielestä pakastin on hyvä, mutta
meillä on niin pieni pakastinlokero, että ei sinne oikein mahdu
ylimääräistä. Yksi mitä mietin on, että jos ostaisi jonkun sellaisen
pesuaine tms purkin, jonka sisällön voisi tyhjentää ja täyttää tärkeillä
papereilla ja sitten säilyttää paikassa, jossa ei ole mitään arvokasta..

Intra netissä oli ohjevihkonen erilaisten salalokeroiden rakentamisesta,
mutta ehkä se on ajankohtaista vasta sitten kun on oma talo.
Piilopaikkojen ja salokeroiden kehittäminen on ihan hauskaa (kunhan ei
unohda minne se kätkö tulikaan tehtyä..)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Myöhästyneet synttärionnittelut Mikolle! Toivotteleepi Lotta-serkku Oulusta :)