torstai 30. tammikuuta 2014

Ikävät naapurit tietokoneluokassa

Maanantai oli aika kauhea päivä. Aamu meni vielä jokseenkin normaalisti.
Opetin pukpuk-luokkaa (3-vuotiaiden eskari) tavallaan muistuttaa Suomen
päiväkerhoa, mutta on kuitenkin enemmän koulumainen. Tykkään pienten
opena olemisesta, vaikka päivät ovatkin hirmu kiireisiä ja usein ei ehdi
pitämään edes lounastaukoa.

Iltapäivällä alkoi ongelmat. Minulla piti olla tietotekniikan tunti
ensin 3-luokklaisille ja sitten 1-luokkalaisille. Ensimmäinen outous oli
että luokan liiketunnistinhälyttimet olivat poissa päältä ja oletin että
viikonloppuna oli ehkä ollut huonosti onnistunut murtoyritys (koululle
yritetään murtautua aika usein). Käynnistin koneet hyvissä ajoin ja
kaikki näytti normaalilta.

Kunnes oppilaat tulivat luokkaan ja kävi aika nopeasti ilmi ettei kukaan
pääse kirjautumaan koneelleen. Tiesin heti ettei sen laatuista ongelmaa
pysty hetkessä korjaamaan, joten ajattelin että katsotaan sitten
videotykillä joku piirretty elokuva. Jouduin kiertelemään luokasta
toiseen ennen kuin vihdoin löytyi sopiva dvd (että uskokaan kuinka
paljon täällä edelleen käytetään VHS-videoita).

Ongelmaksi muodostui ettei elokuvaa voinutkaan katsoa, kun en mistään
luokasta löytänyt kaiuttimia, jotta olisi saanut elokuvaan äänet.
Oppilaat alkoivat olla jo aika levottomia kun olivat joutuneet
odottelemaan pitkään. Päätin sitten että menemme vain ulos leikkimään
siksi aikaa että saadaan tunti kulumaan. Ykkösluokkalaiset vein
kirjastoon tietotekniikan tunnin ajaksi. Se toimi onneksi ihan hyvin.

Tänään tuli vihdoin korjaaja ja selvisi miksi verkkoyhteyksissä on
ongelmia. Luokan pistorasia, johon tärkeät laitteet on kytketty, oli
mennyt oikosulkuun ja kärähtänyt käyttökelvottomaksi. Pian selvisi
syykin. Pistorasia oli _täynnä_muurahaisia_ ja muurahaisten
pesätarvikkeita! Myös verkkokaapissa koko UPS-laatikko (UPS pitää koneet
käynnissä akkujen avulla silloin kun on lyhyitä sähkökatkoksia) oli
peittynyt muurahaisten kantamiin "jyväsiin".

Olin kyllä ollut tietoinen että luokan ulkoseinässä ja verkkolaitteiden
kaapin takana asustaa muurahaisia, mutta en tajunnut että tunkevat
pistorasiaankin.. Suihkutin hyönteismyrkkyä verkkokaapin reunoille ja
lattian listoihin. Siitä vasta soppa syntyi. Muurahaisia alkoi tunkea
joka puolelta kaapin ja seinän rakosista.

Kiinteistömiehet olivat sitä mieltä, että on mahdollisesti joutuvat
repimään koko seinän auki ja myrkyttämään koko pesän, joka
todennäköisesti on melko laajalle levinnyt. Että semmonen päivä.. "only
in PNG"

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Moi sankarit :)
On siellä kyllä ihmeellistä oloa. Mitä seinälle ja murkuille kuuluu nyt, myrkytettiinkö ne? Täällä on -10 ja juuri nyt laskeva aurinko värjää taivaan kauniin oranssiksi, valitettavasti flunssa estää ulos menon, mutta eiköhän tää tästä.
Teitä ajatellen ja puolestanne rukoillen,
Hanna

Maria kirjoitti...

ei ole vielä myrkytetty. Siellä ne edelleen iloisesti rakentelevat uusia lähiöitä verkkolaitekaapin takana. Toivottavasti kiinteistömiehet ehtivät häätämään alivuokralaiset ennen kuin uusikin pistorasia poksahtaa..