sunnuntai 4. elokuuta 2013

arkea ja juhlaa

Eilen olimme juhlistamassa kulttuurikurssin päättäjäisiä. Hyvä
mahdollisuus käyttää lapinpukua :) Papualaiseen tyyliin ruoka jaettiin
pöytäkuntien kesken ja olihan se hyvää. Ruokaa oli todella paljon.
Tänään vietimme suomalaisten kesken kahvikutsuja Pyykkösten luona.
Juhlamokkaa ja korvapuusteja.

Viikon kuluttua lähdemme viidakkoleirille! apua, aika on kulunut aivan
liian nopeaa. Minulla on kilometrin lista asioista joita pitää vielä
tehdä/ostaa/hankkia/järjestellä. Luhistumaisillaan oleva silta luo
hiukan lisäjännitystä, koska meidän on tarkoitus mennä Madangiin
autolla. Saa nähdä onnistuuko. Varasuunnitelmaa ei tällä hetkellä ole.
Toivottavasti se silta pysyy kasassa vielä ainakin siihen asti, että
pääsemme matkaan kohti leirialuetta.

Tiistaina menen Pyykkösten kanssa käymään Bulolossa Kaijankoskien
perheen luona. Jännittävää päästä ensimmäistä kertaa oikeasti Ukarumpan
ulkopuolelle. Pysähdymme mm. ostoksille Laen kaupungissa. Ukarumpan
ruokakaupan hyllyt ovat olleet viimeaikoina melko tyhjillään ja huonon
siltatilanteen takia kaupan valikoima tuskin paranee lähiaikoina. On
jännittävää päästä ostoksille ihan oikeaan isoon ruokakauppaan.

Ei kommentteja: