perjantai 23. elokuuta 2013

Keittiöremontti osa 1

Ensi viikolla pitäisi aloittaa ruoan laittaminen ulkona nuotiolla. Ensin täytyy kuitenkin rakentaa keittiö eli tok pisinin kielellä "haus kuk". Keittiö koostuu bamburungosta, jonka päälle levitetään pressu katoksi. Katoksen alle rakennetaan pieni pöytä sekä penkki viritelmä ja katoksen ulkopuolelle tulee varsinainen nuotio. Rakennusvälineinä oli eri mittaisia bambuja, muovipressu, viidakkoveitsi, kirves ja narua.

Mikko rakensi keittiön 95 prosenttisesti. Mie lähinnä seurasin vierestä ja solmin joitain bambun pätkiä yhteen. Solmuista kyllä näkee heti, että tämä tyttö ei ole paljon partiota käynyt. Siitä huolimatta, että tein kamalia solmuja niin täytyy myöntää, että meidän keittiöstä tuli oikein komea. Huomenna pitää vielä hiukan viimeistellä, mutta perusrakenteet on aika tukevasti maassa.

Jos joku ihmettelee valokuvissa minun oikein upeaa "muumimammamekkoa" niin se on paikallisten papualaisten naisten tyyli pukeutua. Vaatteen ehdottomasti paras puoli on, että se on todella mallia "teltta" ja sen vuoksi mukavan viileä erityisesti silloin, kun pitää olla ulkona auringon paahteessa. Toisekseen puuvilla on mukavan tuntuinen iholla silloinkin, kun hiki valuu virtana :) Aika kaukana Milanon muotiviikoista, mutta näissä olosuhteissa taitaa olla parempi vaihtoehto pukeutua käytännöllisesti.

Täällä naisten vaatetuksen tärkein elementti on, että reidet eivät saa näkyä. Ei edes kuultaa kankaan läpi valoa vasten. Se aiheuttaa melkoisen haasteen sen suhteen minkälaista kangasta hame on, että olisi tarpeeksi korrektisti pukeutunut. Yläosan suhteet säännöt eivät ole ollenkaan yhtä tarkat, vaan varsinkin kauempana kylissä ei ole ollenkaan outoa jos nainen kulkee kokonaan yläosattomassa. Tärkeintähän on, ettei reidet näy :) Välissä tuntuu vaikealta, kun pitää sopeutua sekä paikalliseen kulttuuriin, mutta samalla täytyy pitää myös ne länsimaiset säännöt.

Eilen oli jännittävä päivä. Meidän "was famili" eli nobnob "perhe" tuli ensimmäistä kertaa vierailulle. Jokaiselle meidän kurssin pariskunnalle on annettu oma perhe paikallisesta yhteisöstä. Perheen tarkoituksena on saada meidät puhumaan tok pisiniä sekä ymmärtämään paremmin papualaisten arkea.

Meidän tok pisinin taito on edelleen hyvin rajallinen. Ensimäinen tunti parin tunnin kestoisesta was familin vierailusta meni vielä ihan hyvin mutta sen jälkeen alkoi jo tuntua ettei enää jaksa edes yrittää ymmärtää vierasta kiletä. Aivot käy ylikierroksilla, kun koko päivän puhuu englantia ja sitten vielä yrittää jotenkin sopertaa tok pisiniä.


Meidän Nobnob "was famili"


Meidän kurssin naisväki pukeutuneena paikallisen tyylin mukaisesti
Ensin meille näytetiin malliesitys keittiönrakennustekniikasta
ja sitten rakentamaan :D








Ei kommentteja: