Internetin ihmeellinen maailma

Kuivuus jatkuu edelleen. Joillakin alueilla on kuulemma satanut, mutta täällä ei. Maa alkaa halkeilla kuivuudesta ja banaanipuut näyttävät aika kurjilta kuivuneine lehtineen. Eräs papualainen ystävä kertoi, että jonkun matkan päässä keski-ikäinen nainen oli kuollut puunjuurelle ja kuolinsyyksi epäillään kuivuudesta johtuvaa aliravitsemusta/nestehukkaa. Sairaat ja heikoimmat ovat suurimmassa riskiryhmässä menehtyä, kun kuivuus vain jatkuu. 

Kuiva maa halkeilee ja nurmikko kuivuu ruskeaksi

Toisaalta tässä maassa “uutiset” kiertävät huhuna ja aina ihan kaikkia juttuja ei voi uskoa. Joskus oikeastaan pelottaa se kuinka helposti täällä ihmiset uskovat ihan kaiken. Joku näkee dvd:llä elokuvan ja sen jälkeen kertoo tutuilleen tositarinana kuinka on olemassa olentoja, jotka ovat puoliksi ihmisiä ja puoliksi eläimiä.

Suomessa jo alakouluikäinen yleensä tietää, että elokuvat ovat satua eivätkä totta. Täällä ei voi olettaa, että edes aikuinen osaisi erottaa toden ja sadun. Median lukutaitoa ei ole oikeastaan ollenkaan. Kuvien käsittely ja elokuvien trikkikohtauksien tekeminen tietokoneella on niin kaukana tavallisen papualaisen käsityskyvystä, että ei siihen oikein ole sanoja joilla selittää. Toisaalta elokuvat ja nettiyhteys ovat täällä koko ajan enemmän ja enemmän paikallisten saatavilla, kun älypuhelimien hinta ei enää ole kovin mahdoton.

Kun mielikuvitukselliset kauhuelokuvat sekoittaa tämän maan kulttuuriin, jossa taikausko on koko ajan läsnä ja ihmisiä edelleen tapetaan noitina, pelottaa, mitä tapahtuu kun internet ja youtube valtaavat jatkossa yhä enemmän alaa.

Koulutus taitaa olla ainoa lääke tähän tilanteeseen. Silti minua ahdistaa kuunnella lasten juttua, kun toinen kertoo kaverille “on löydetty ihminen, joka on puoliksi käärme. Ihan tosi, isä näytti siitä videon”. Sitten, kun vielä tietää, että sen lapsen isäkin ihan oikeasti uskoo näkemänsä videon. Joskus tuntuu, että tietyissä asioissa olisi parempi jos tekniikan kehittymisen voisi pysäyttää tai edes hidastaa. Tämä kansa ei ole vielä valmis kaikkeen siihen saastaan mikä internetistä vyöryy ylitse :( 

Kaikki kuvat eivät ole totta..

Suomalainen ei sanoja tuhlaa

Ukarumpa on monikulttuurinen asuinmpäristö. Meillä on korealaisia, papua-uusi-guinealaisia, amerikkalaisia, brittejä ja suomalaisia naapureita. Suurin osa paikallisen järjestömme työntekijöistä on amerikkalaisia. Monikultuurinen asuinympäristö vaatii mukautumista ja sopeutumista. Täytyy oppia sietämään toisten "outoja tapoja" ja samalla toivoa että muut sietävät myös meitä.

Koiraa ulkoiluttaessa tai töihin kävellessä vastaantulijat yleensä tervehtivät ja kysyvät mitä kuuluu. Aika pian oppii vastaamaan joka kerta samalla tavalla: hyvää kuuluu. Niin tulee vastata vaikkei kovin hyvää kuuluisikaan. Small talk ja sanojen "tuhlaaminen" ei oikein suomalaiseen kieleen istu. Kun suomalaisen laittaa amerikkalaisten keskelle niin ei siinä ihan kokonaan ilman yhteentörmäyksiä selviä.

Minussa istuu niin syvällä sellainen asenne, että sanojen suhteen vähemmän on enemmän ja mieluiten mennään suoraan asiaan eikä kierrellä ja kaarrella. Edelleenkin tunnen oloni hiukan hämmentyneeksi kun kävellessä miettii joskus vakaviakin asioita ja siitä huolimatta vastaantulijalle kuuluu hymyillä ja vastata tervehdykseen "hyvää kuuluu". Se tuntuu väistämättä jotenkin väkinäiseltä ja ehkä epäkohteliaaltakin tietyllä tavalla. Tarkoitukseton sanapötkylä joka tulee sanoa vaikkei oikeasti tarkoita sanoja ollenkaan.

Vaikka kahden vuoden jälkeen kielen puolesta olen varmasti kehittynyt huomattavasti, sekä tok pisinin että englannin suhteen, on usein tilanteita, joissa huomaan että vaikka osaan kielen, en silti tajua puhujan viestiä. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu, ettei asioita sanota suoraan. Kierrellään asian ympäri ja toivotaan, että kuulija tajuaa mistä on kyse. Minä yleensä en niitä rivien väliin laitettuja painotuksia ymmärrä. Onneksi ulkomaalaisena saa useimmiten anteeksi sen ettei läheskään aina ymmärrä asioita. Ehkä joku päivä huomaan, että se englannin kielinen small talk onnistuukin jo automaattisesti.

Ps. pakollinen sadepäivitys: ei vieläkään sadetta :(

Vieraan kielen voi oppia, mutta kestää aikansa ennen kuin ymmärtää vieraan kulttuurin sanattomia viestejä

Isoja ja pieniä murheita

En tiedä onko meidän koiralla kirppuja, mutta minulla ainakin on. Koira on kirppulääkkeensä saanut, mutta samaa troppia ei taida voida omaan niskaan annostella. Voihan se olla, että osittain kirppuja on tullut koiran mukana, mutta ei se pelkästään Gromitin syy ole. Olen huomannut, että väkijoukossa kirppujen puremat lisääntyvät nopeasti, joten yhtälailla niitä taitaa olla täällä sekä ihmisillä että eläimillä.

Minulla oli paljon kirpun puremia myös vuosi sitten, joten sinänsä tämä ei ole mitenkään uutta. Ehkä kirput liikkuu enemmän kuivana aikana? En tiedä. Mutta sen tiedän, että kirpun puremat kutisee enemmän kuin hyttysen puremat. Toisaalta, tietääkseni kirput ei levitä mitään kauheita tauteja, joten joitain hyvää kirpuissakin.

El niñossa sen sijaan ei tunnu olevan mitään hyvää. Kuivuus jatkuu edelleen ja Papua-Uuden-Guinean tilanteesta on tällä viikolla ilmestynyt useampia uutisjuttuja internetissä.

Tässä on UNDP:n juttu englanniksi http://www.pg.undp.org/content/papua_new_guinea/en/home/presscenter/articles/2015/08/26/frost-and-drought-strikes-papua-new-guinea.html

ja toinen uutislinkki http://theconversation.com/as-papua-new-guinea-faces-worsening-drought-a-past-disaster-could-save-lives-46390

Pahimpien ennusteiden mukaan kuivuus voi jatkua jopa reilusti ensi vuoden puolelle. Se olisi melkoinen katastrofi. Ukarumpaa ympäröivillä alueilla lasten koulupäivää on lyhennetty, koska ruoan ja veden hankkiminen on käynyt vaikeaksi. Tuntuu kummalliselta elää omaa arkea ja samalla nähdä, kuinka vaikeaksi paikallisten ystävien arkiaskareet menevät jatkuvan ja pahenevan kuivuuden keskellä.

Ongelmia tuntuu olevan maailma pullollaan. Uutiset on viime aikoina olleet erityisen täynnä kaikkea ankeaa, talousongelmia, sotaa, kuolemaa, pakolaisia. Joskus tuntuu, että olisi ehkä helpompaa elää tietämättömyydessä. Täällä se olisi helppoa. Maailman sodat ja hädät eivät täällä ihmisten elämään juurikaan vaikuta. Suurin osa paikallisista ei tiedä paljoakaan tämän maan rajojen ulkopuolisista asioista.

Hämmästys on usein suuri, kun näytän uutispätkiä tietokoneelta ja he huomaavat, että jopa Euroopassa on ongelmia, vaikeuksia, rikollisuutta jne. Täällä tuntuu usein vallitsevan käsitys, että vain Papualla on ongelmia, kun taas valkoihoisten elämä on aina täynnä rikkautta ja terveyttä. Onnea ei voi ostaa, vaikka raha joitain asioita helpottaakin.

Ei vieläkään sadetta..

Sunnuntain pienen tihkusateen jälkeen ei ole taas satanut pisaraakaan. Meidän talon ykkösvesitankissa alkaa vedenpinta olla sen verran matalalla, että luulen veden loppuvan pian. Ykköstankin loputtua varatankin pitäisi riittää kuitenkin vielä useita kuukausia. Voi olla, että veden säännöstelyyn täytyy silloin ottaa vielä nykyistä tiukempi asenne.

Tänäänkin taivaalla oli lupaavan näköisiä tummia pilvia, mutta ei sadetta. Kuulemma silloin -97 vuonna edellisen voimakkaan El Niño -sääilmiön aikaan oli samanlainen kuivuus. Koulussa osa paikallisista lapsista ei tuo enää lounasta mukana kouluun. Ruokaa säästetään ja syövät vain kerran päivässä kunnon ruoan. Myös peseytymisestä on joustettava, kallisarvoinen vesi käytetään mielummin juomavedeksi.

Viime yönä oli maanjäristys. En tiedä montako richteriä, mutta tuskin kovin iso. Heräsin kyllä astioiden kilinään, mutta järistys meni ohitse aika nopeasti. Ipili-kielen raamatunkääntäjä pastori Mandita heräsi myös viime öiseen maanjäristykseen. Järistys kaatoi Manditan keittiörakennuksen maantasalle! Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja keittiön alla asustavat kaksi possuakin selvisivät vain pienillä vaurioilla.

Mandita epäilee, ettei päärakennuksen (koostuu kahdesta makuuhuoneesta) pylväätkään ole enää kovin hyvässä kunnossa. Seuraava iso maanjäristys saattaa kaataa koko mökin. Nyt on kuitenkin tärkeää saada uusi keittiö. 10 lapsen ruokkimiseen keittiö on melko tarpeellinen, se antaa myös porsaille suojaa paahtavalta auringonpaisteelta. Annoin Manditalle muovipressun ensiavuksi. Sillä saa viriteltyä ainakin alustavan katoksen siihen asti, että oikea rakentaminen voi alkaa.

Ainakin täällä oppii arvostamaan puhdasta juomavettä :)

Kuivuutta ja omantunnontuskia

Kahden kuukauden kuivuuden jälkeen tänään vihdoin tuli hieman vettä. Ei ihan kunnon vesisadetta, mutta pienikin tihkusade on parempi kuin ei mitään. Kyllä oli mukava tuntea sadepisarat kasvoilla. Tätä sadetta on toivottu ja rukoiltu pitkään.

Juomavesitankkien täyttämiseen ei vielä tämän päiväinen sade riitä, mutta toivottavasti sadetta tulee vielä lisää seuraavien viikkojen aikana. Joen pintakin on laskenut huolestuttavan matalalle. Monet paikalliset joutuvat hakemaan juomavettä hyvin epämääräiseksi kuivuneista kuralammikoista.

Äkkiseltään saattaa tuntua ettei sateeton 2kk ole niin kovin pitkä aika, onhan paljon sellaisiakin alueita, joissa ei sada kuin muutaman kerran vuodessa. Papua-Uusi-Guinea on kuitenkin erittäin riippuvainen sadekauden ja kuivankauden vaihteluista. Suurinosa ihmisistä saa ruokansa omasta pellosta ja puutarhasta. Kun sadetta ei tule, ei myöskään ole ruokaa.

Meillä sadevettä on varastoitu isoon tankkiin ja kun sitä käyttää säästeliäästi, niin yleensä ei ole ongelmia. Täytyy myöntää, että tämän kuivan kauden aikana alkoi kyllä jo hiukan huolestuttaa, että entä jos vesi loppuukin kesken. Kuinka vesi riittäisi?  Yksi pikku oppilaistani kertoi pian tulossa olevista synttäristään. Hän sanoi toivovansa syntymäpäivälahjaksi vesisadetta <3

On ahdistavaa olla niin täysin eri asemassa verrattuna paikallisiin. Tulee huono omatunto siitä, että itsellä on ruokaa, kun samalla tietää että monella muulla ystävällä ei ole. Yritän auttaa joitain perheitä ostamalla heille hiukan riisiä, mutta onko sekään oikein? Aina kuulee esimerkkejä siitä kuinka lähetystyö/kehitysapu tekee vain hallaa sillä, että "annetaan kala sen sijaan että opetettaisiin kalastamaan".

On niin paljon tilanteita, joissa sydän ja järki antavat aivan erilaisia ohjeita. Mistä sen tietää milloin mikäkin on oikein? Jos annan ystävälle särkylääkkeen, kun hänellä on kipuja, vaikka tämän maan laki sanoo, ettei edes laastaria saa antaa ilman terveydenhuoltoalan koulutusta, teenkö oikein vai väärin? Järki ja tunteet antavat eri vastauksen.

Vihdoin sadetta!

Uusin ystäväkirje vihdoin julkaistu

Vihdoin elokuun kirje on valmis. Pääset lukemaan kirjeen täältä

Kirjeen tulostettava PDF tiedosto on ladattavissa täältä

Blogi päivittyy jatkossa kaksi kertaa viikossa

Mulla on niin paljon asoita joista haluaisin kirjoittaa. Jostain syystä viime aikoina blogin päivitys on jäänyt aika vähälle. Siihen tulee nyt muutos. Jatkossa kirjoitan viikon tekstit valmiiksi ja blogi päivittyy automaattisesti joka keskiviikko ja sunnuntai klo 18.

Automaattinen päivitys helpottaa minua, kun ei tarvitse aina miettiä että paljonko se aikaero nyt onkaan.. Sitten odotan, että Suomessa on iltapäivä niin täällä onkin jo liian myöhä. Liian usein blogittaminen jää sen vuoksi että ensin odotin sopivaa kellonaikaa julkaisua varten, mutta nukahdinkin kesken kirjoittamisen.

Viime päivät olen yrittänyt pinnistellä saadakseni uuden ystäväkirjeen julkaistua. Ystis on melkein valmis. Uskomatonta kuinka iso työ kirjeen julkaisemisessa on. Tuntuu että vaikka oikolukisi sata kertaa niin aina löytyy jotain korjattavaa. Blogin suhteen en ole ihan niin tarkka.

Ystäväkirje on venynyt ja venynyt.. Johtuu paljolti siitä, että isän kuolemasta on ollut aika vaikea kirjoittaa. Kyynelittä en ystistä nytkään saanut kirjoitettua, mutta ehkä se ei haittaa. Pakkohan surun on jotenkin tulla pois ja kyyneleet on siihen tarkoitettu.

Tavoitteena on saada uudet kirjeemme lähetettyä perjantaina. Kirje on nyt paljon tavallista pitempi, kun on niin paljon asioita joista haluan kertoa. Onneksi ihana lähettisihteerimme Minna hoitaa paperiversioiden postituksen <3 Tulisi kalliiksi täältä lähetellä kirjeitä Suomeen. Postimerkit on yllättävän kalliita ihan tavalliseen korttiinkin.

Ennen sähköpostin aikaa Ukarumpa oli koko Papua-Uuden-Guinean suurin kirjepostin lähetyspiste. Lähetystyöntekijöiden kirjeet lähtivät ympäri maailmaa meidän pienestä postikonttorista. Nykyään valtaosa lähetystyöntekijöiden kirjeistä menee sähköpostilla.

Mie kyllä tykkään kirjottaa kuulumisia sekä blogin että ystäväkirjeen kautta, mutta ei ne kirjeet ihan helpolla valmistu. Useimmiten siihen kuluu helposti kolme päivää kun kirjoittaa, valitsee kuvia ja tekee kirjeestä sekä paperi- että sähköpostiversiot.

Eli jatkossa kurkista Vuormien blogipäivitykset joka viikko keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 18 :)