Ukarumpa on monikulttuurinen asuinmpäristö. Meillä on korealaisia, papua-uusi-guinealaisia, amerikkalaisia, brittejä ja suomalaisia naapureita. Suurin osa paikallisen järjestömme työntekijöistä on amerikkalaisia. Monikultuurinen asuinympäristö vaatii mukautumista ja sopeutumista. Täytyy oppia sietämään toisten "outoja tapoja" ja samalla toivoa että muut sietävät myös meitä.
Koiraa ulkoiluttaessa tai töihin kävellessä vastaantulijat yleensä tervehtivät ja kysyvät mitä kuuluu. Aika pian oppii vastaamaan joka kerta samalla tavalla: hyvää kuuluu. Niin tulee vastata vaikkei kovin hyvää kuuluisikaan. Small talk ja sanojen "tuhlaaminen" ei oikein suomalaiseen kieleen istu. Kun suomalaisen laittaa amerikkalaisten keskelle niin ei siinä ihan kokonaan ilman yhteentörmäyksiä selviä.
Minussa istuu niin syvällä sellainen asenne, että sanojen suhteen vähemmän on enemmän ja mieluiten mennään suoraan asiaan eikä kierrellä ja kaarrella. Edelleenkin tunnen oloni hiukan hämmentyneeksi kun kävellessä miettii joskus vakaviakin asioita ja siitä huolimatta vastaantulijalle kuuluu hymyillä ja vastata tervehdykseen "hyvää kuuluu". Se tuntuu väistämättä jotenkin väkinäiseltä ja ehkä epäkohteliaaltakin tietyllä tavalla. Tarkoitukseton sanapötkylä joka tulee sanoa vaikkei oikeasti tarkoita sanoja ollenkaan.
Vaikka kahden vuoden jälkeen kielen puolesta olen varmasti kehittynyt huomattavasti, sekä tok pisinin että englannin suhteen, on usein tilanteita, joissa huomaan että vaikka osaan kielen, en silti tajua puhujan viestiä. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu, ettei asioita sanota suoraan. Kierrellään asian ympäri ja toivotaan, että kuulija tajuaa mistä on kyse. Minä yleensä en niitä rivien väliin laitettuja painotuksia ymmärrä. Onneksi ulkomaalaisena saa useimmiten anteeksi sen ettei läheskään aina ymmärrä asioita. Ehkä joku päivä huomaan, että se englannin kielinen small talk onnistuukin jo automaattisesti.
Ps. pakollinen sadepäivitys: ei vieläkään sadetta :(
Koiraa ulkoiluttaessa tai töihin kävellessä vastaantulijat yleensä tervehtivät ja kysyvät mitä kuuluu. Aika pian oppii vastaamaan joka kerta samalla tavalla: hyvää kuuluu. Niin tulee vastata vaikkei kovin hyvää kuuluisikaan. Small talk ja sanojen "tuhlaaminen" ei oikein suomalaiseen kieleen istu. Kun suomalaisen laittaa amerikkalaisten keskelle niin ei siinä ihan kokonaan ilman yhteentörmäyksiä selviä.
Minussa istuu niin syvällä sellainen asenne, että sanojen suhteen vähemmän on enemmän ja mieluiten mennään suoraan asiaan eikä kierrellä ja kaarrella. Edelleenkin tunnen oloni hiukan hämmentyneeksi kun kävellessä miettii joskus vakaviakin asioita ja siitä huolimatta vastaantulijalle kuuluu hymyillä ja vastata tervehdykseen "hyvää kuuluu". Se tuntuu väistämättä jotenkin väkinäiseltä ja ehkä epäkohteliaaltakin tietyllä tavalla. Tarkoitukseton sanapötkylä joka tulee sanoa vaikkei oikeasti tarkoita sanoja ollenkaan.
Vaikka kahden vuoden jälkeen kielen puolesta olen varmasti kehittynyt huomattavasti, sekä tok pisinin että englannin suhteen, on usein tilanteita, joissa huomaan että vaikka osaan kielen, en silti tajua puhujan viestiä. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu, ettei asioita sanota suoraan. Kierrellään asian ympäri ja toivotaan, että kuulija tajuaa mistä on kyse. Minä yleensä en niitä rivien väliin laitettuja painotuksia ymmärrä. Onneksi ulkomaalaisena saa useimmiten anteeksi sen ettei läheskään aina ymmärrä asioita. Ehkä joku päivä huomaan, että se englannin kielinen small talk onnistuukin jo automaattisesti.
Ps. pakollinen sadepäivitys: ei vieläkään sadetta :(
 |
| Vieraan kielen voi oppia, mutta kestää aikansa ennen kuin ymmärtää vieraan kulttuurin sanattomia viestejä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti