keskiviikko 21. elokuuta 2013

Leirielämää (vk 2)

En ole moneen päivään jaksanut edes laittaa nettiä päälle. Koko päivä on niin täynnä kaikkea ohjelmaa, että nukahdan jo ennen klo kahdeksaa illalla ja aamulla herätys on kuuden aikaan. Lisäksi nukun keskipäivän aikaan joka päivä vähintään yhdet päiväunet. Suomessa kärsin aika helposti unettomuudesta varsinkin vieraassa paikassa. Kai täällä vaikuttaa kuumuus ja lisäksi se, että on ohjelmaa koko päiväksi. Illalla ei tarvi nukkumattia houkutella.

Yllättävän hyvin olen saanut nukuttua, vaikka yöllä ei ole hiljaista juuri koskaan. On tietysti kaikki ne normaalit äänet kuten heinäsirkkojen siritys ja sammakoiden kurnutus. Olisi kiva tietää montakohan desibeliä niiden ääni on? Lisäksi paperinohuen seinän läpi kuuluu naapurihuoneen asukin kuorsaus.
Kaikkein eniten häiritsee kuitenkin pienet linnut, jotka kokoontuvat pihan isoon puuhun pitämään koko yön kestävää konserttia. Laulavat korkealta ja kovaa. Kaikesta metelistä huolimatta nukun oikein hyvin, jopa ilman korvatulppia. Kuulin, että täällä saa helposti korvan sisään jonkin taudin, jos pitää liikaa korvatulppia. Varmuuden vuoksi en sitten ole laittanut korvatulppia ollenkaan :) 

Meillä on ollut nyt useampi viidakkovaellus. Onneksi on ollut kuivaa, joten polut ovat olleet aika hyvässä kunnossa. Sateen jälkeen mutaiset polut ovat todella inhottavia kulkea. Tässä vaiheessa kävelemme noin 4-5km matkoja. Onneksi aloitin harjoittelun jo Ukarumpassa. Vaellukset eivät ole olleet ollenkaan niin vaikeita, kuin mitä luulin. Tosin odotettavissa on haastavampiakin reittejä. Ryhmässä on useampia opiskelijoita, joille nykyisetkin reitit ovat todella vaikeita jalkavamman tai muun hankaluuden vuoksi.

Tänään on taas uimareissu meren rantaan. Yyh, inhottaa ajatuskin siitä suolavedestä. Täytyy varmaan leikata joku t-paita sopivaksi, niin että sen voi pukea uima-asun päälle. Viimeksi laitoin uimakamppeiden päälle mekon ja se ei todellakaan ollut hyvä idea. Hiersi kainalot tosi ikävästi.

Olemme olleet terveenä ja leiri etenee kaikin puolin mukavasti. Olen kiitollinen kaikista teistä, jotka muistavat meitä rukouksin :)








1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Ihanaa, kun jaksatte päivittää tuolta leiriltäkin. Huippuja kuvia, varsinkin tuo viimeinen.
Olette rukouksissa.