torstai 17. syyskuuta 2015

Itsenäisyyspäivän tunnelmissa

Oli tarkoitus päivittää blogi jo eilen, mutta pitkän päivän jälkeen unohdin koko blogin kirjoittamisen. Eilinen meni keittiössä työskennellessä. Täällä menee minulla varmasti 90% enemmän aikaa ja energiaa ruoan laittamiseen verrattuna siihen, kun asuin Suomessa. Osittain asiaan vaikuttaa kasvisten ja hedelmien peseminen. Täällä mitään ei kannata ostaa ja syödä sellaisenaan vaan normaali käytäntö on joko keittää tarpeeksi pitkään tai sitten pestä kloritilla, mutta kyllä Suomessa tuli ostettua paljon puolivalmisteita ja täällä niitä ei ole tai jos on niin hinnat on pilvissä.

Eilen meillä oli vieraita päivällisellä, joten tein ruoan tavallista hienommin. Muuta ei oikeastaan sille päivälle sitten enää jaksanutkaan. Kun vieraat lähti, kaaduin sänkyyn ja nukahdin saman tien. Mie en tajua miten täällä perheen äidit pystyy tasapainottelemaan työn ja kodin työt. Tulin lopulta siihen tulokseen, että en oikeastaan tiedä täällä kovin montaa perheen äitiä joka olisi kokopäivätyössä.

Eilen oli Papua-Uuden-Guinean 40-v itsenäisyyspäivä. Reilun tunnin ajomatkan päässä olisi ollut isot itsenäisyysjuhlat, mutta kun meillä ei ole autoa niin ei lähdetty sitten kotoa mihinkään. Youtubesta löytyi tälläinen video, joka on tehty paikallisten “EM yleisurheilukisojen” kunniaksi (Pacific Games). Tänä vuonna kyseinen urheilutapahtuma järjestettiin Papua-Uuden-Guinean pääkaupungissa, Port Moresbyssä. Tämä on ehkä parhaimpia videopätkiä mitä olen nähnyt Papuasta ja sopii hyvin itsenäisyyspäiväteemaan.

Videon alussa on pitkä pätkä tämän maan kansallishymniä ja sen jälkeen on todella hienoja maisemia. Vieläkin on välissä hiukan epätodellinen olo, kun ajattelee, että meidän koti ainakin väliaikaisesti on nyt täällä maailman toisella laidalla näiden upeiden vuorten ympäröimänä. Täytyy myöntää, juuri nyt olen aika onnellinen :) 


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Siunausta sinne maailman toiselle laidalle! Ajatelkaa, Jeesus on sielläkin kanssanne ja läsnä! 🆒