sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Muutoksia työkuviossa


Mie olen pitkään ollu pelkästään Ukarumpan alakoululla opettajana. Nyt minun töihin tulee pieniä muutoksia. Ensi viikosta lähtien olen osa-aikaisesta pari päivää viikossa helpdeskissä eli Mikon kanssa samassa rakennuksessa ja osan ajasta jopa samassa toimistossa.

Perjantai oli minun ensimmäinen helpdesk työpäivä ja se meni oikestaan siinä, kun yritin saada käsityksen kaikista käytössäni olevista ohjelmista sekä työkaluista. Ihan hauska, kun voi ongelmatilanteissa kysyä Mikolta neuvoa suomeksi, eikä tarvi yrittää kaikkea selittää aina englanniksi tai tok pisiniksi.

Täällä ei ole vieläkään satanut. Jotain tilanteen vakavuudesta kertoo sekin, että vuosi sitten tähän aikaan kuukauden sademäärä oli 110mm. Nyt kuukauden aikana on satanut vain 3mm ja se ei ole riittävästi. Jos olen pysynyt laskuissa, niin käsittääkseni tämä on neljäs kuukausi peräkkäin ilman kunnon sadetta. Tämän maan tilastoissa se on jo aikamoinen poikkeama normaalista.

Meidän vesijohtoverkostosta löytyi vuotokohta ja sen vuoksi alkuviikosta oli paljon vesiongelmia. Nyt tilanne on onneksi palautunut normaaliksi. Tosin jatkossa olen paremmin varatunut vesiongelmiin pitämällä aina parikymmentä liraa vettä varastoituna ämpäreihin.


Nyt minunkin pitäisi alkaa ratkomaan tälläisiä ongelmia ..

Ei kommentteja: