Viime vuonna tähän
aikaan olin Salon keskussairaalassa isän luona. Luuytimeen levinnyt
syöpä, jolle ei enää ollut mitään tehtävissä. Se vei isän
voimat käsittämättömän nopeasti. Viikon aikana isän kivut
menivät koko ajan vain pahemmaksi. Lopulta saattohoitopäätös oli
helpotus. 29.11 isä kuoli ja samalla muuttui minunkin elämäni. On
aika ennen ja jälkeen isän kuoleman.
Suru on vieläkin
läsnä usein, mutta ehkä jotenkin pehmeämpänä. On outoa kun isän
puheluita ei enää tulekaan. Ei enää koskaan. Olen kateellinen
Mikolle, kun se voi vielä viettää aikaa oman isänsä kanssa. Ajan
käyttäisi niin eri tavalla, jos tietäisi kuinka vähän sitä on
jäljellä. Soittaisin vaikka joka päivä. Maksoi mitä maksoi.
Mutta nyt se on
myöhäistä. Viimeiset halaukset ja heipat on sanottu. Seuraavan
kerran näen iskäni sitten taivaassa. Jeesuksen luona isällä ei
enää ole kipuja eikä sairautta. Usko Jeesukseen antaa elämälle
näkökulman, joka jatkuu iänkaikkisuuteen. Tämä, tässä ja nyt on
toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on mitä tapahtuu
kuoleman jälkeen.
Ilm. 22:1-5
Enkeli näytti
minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa
Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran
haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa
kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen
lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen
kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki
palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän
otsassaan on hänen nimensä.Yötä ei enää
ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra
Jumala on heidän valonsa.
 | |||||||
| iskän kainalossa <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti