keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Vaihdetaan vesivessa ulkohyyssikkään!

Meidän käyttövesi tulee kahdesta eri “lähteestä”. Juomavesi kerätään katon kautta rännejä myöten sadevestä. Se varastoidaan isoon vesitankkiin, josta sitten tarpeen mukaan pumpataan vesihanoille suht. puhdasta juomavettä. Tankista tullut vesi näyttää melko puhtaalta. Isoimmat kökkäreet suodattuvat pois. Sen sijaan bakteerit ja muut pienet pöpöt eivät suodatu. Sen vuoksi meillä on keraaminen vedensuodatin, jonka kautta puhdistamme juomaveden. Toinen vaihtoehto on keittäminen, mutta se olisi sekä työlästä että paljon aikaa vievää.

Toinen käyttöveden lähde on jokivesi (Ukarumpa slangissa “RAM-vesi). Se pumpataan suoraan joesta. RAM-vesi ei ole juomakelpoista sellaisenaan. Suodattamalla tai veden puhdistustableteilla siitäkin ehkä saisi juomakelpoista. Joesta pumpatun veden värikin vaihtelee aika paljon. Siksi esim pyykinpesu voi olla melkoista arpomista. Kun pyykkikoneeseen menee jokivettä, lopputulos voi olla joko puhdas tai sitten likaisempi kuin se pyykki, jonka alunperin koneeseen laittoi.

Meidän talossa jokivettä käytetään lähinnä vessan huuhteluun. Rajoitamme pyykinpesun minimiin, jolloin likapyykkiä tulee vain yksi koneellinen viikossa. Monissa taloissa Ukarumpassa tankkivesi on loppunut ja silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin likainen jokivesi.

Meillä ei ole ollut kahteen vuorokauteen jokivettä ollenkaan. Pumpuissa on ollut jotain ongelmia ja vettä ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Koska kuivuus on edelleen vakava ja sen ennustetaan jatkuvan pitkälle vuoden vaihteeseen, en uskalla tuhlata arvokasta sadevettä vessan huuhteluun.

Eilen yritin kerätä kaiken tiskaus- ja käsienpesuveden sankkoon ja huuhdella vessan sen avulla. Vettä ei kuitenkaan kertynyt tarpeeksi. Aamulla haju vessassa oli jotain aivan kertakaikkisen karmeaa. Puolen vuorokauden ulosteet (anteeksi ällöttävä sanamuoto, mutta valitettavasti se on totta). Sankossa sen verran vettä, että ennen töihin lähtöä voi ehkä yrittää huuhdellä edes jotain alas pytystä. Ulkovessa olisi aika luksusta juuri nyt. Hätätapauksessa aion kyhätä kompostikuopan päälle jonkinlaisen ulkohyyssikkä viritelmän. Riippuu siitä kuinka pahaksi tämä vesipula menee.

Tiesin, että Ukarumpan alarinteessä asuville jokivettä tulee. Niimpä koiran kanssa lenkille lähtiessä otin mukaan 10 litran ämpärin ja kävin täyttämässä sen jokivedellä alarinteen vesipisteellä. Sitten ei muuta kuin sankko pään päälle ja kohti kotia. Ihan täpötäyteen en sankkoa laittanut, mutta 8 litraa jaksoin kantaa kotiin vajaan kilometrin verran ylämäkeä.

Papualla naiset usein kantavat painavia taakkoja pään päällä. Olen oppinut täällä ollessa saman tekniikan ja nykyään kannan painavat toriostoksetkin pään päällä. Se on myös selän kannalta hyvä. Ryhti pysyy hyvänä, eikä 8 kilon vesiämpäri tunnu liian isolta taakalta.

Minun suunnitelmana on yrittää haalia sen verran vettä ämpäriin, että vessan voi huuhdella kaksi kertaa vuorokaudessa. Se olisi vielä joten kuten ok. Tämän aamuinen vessakäynti oli sen verran karmea kokemus, että ei oikein aamupalakaan meinannut mennä suosiolla alas, kun se järkyttävä haju oksetti melko pitkän aikaa. Vesivessa ei todellakaan ole fiksu keksintö, jos ei ole tarpeeksi vettä huuhtelemiseen!

Tämä on hyvin epäkäytännöllinen ilman vettä :(

Ei kommentteja: